Tiedostamisen julma karuus

Miksi ihminen ei olisi syntynyt yhtä tyhmäksi, kuin eläimet? Mikä tekee meistä viisaampia, vai onko se pelkkä illuusio? Vai onko niin, että nämä tyhmät eläimet ovatkin meitä älykkäämpiä - mutta me olemme itse vain alempaa astetta tyhmempiä, ettemme tajua sitä? Jos katsotaan rakkautta ja uskollisuutta voiko parempaa ystävää saada, kuin esimerkiksi koira. Hän suojelee sinua oman henkensä uhalla ja on valmis menemään Tuonelan alttarille sinun tähtesi. Eläimet elää aina hetkessä. Ihminen tiedostaa tulevaisuuden ja käyttäytyy joskus erheellisesti sen mukaan. Eläin ei osaa katua tekemisiään, vaikka me niin luulemmekin. Ihmisillä on se tiedostamisen karu ominaisuus, mutta meidän pitäisi oppia siitä jotain tulevaisuutta varten. Tieto lisää tuskaa, mutta sen pitäisi opastaa meitä myös vastuuta toisista elämän muodoista ja niiden suojelemisesta. Niin viisaita me ihmiset emme vielä ole. Universumissa on lukemattomia meitä teknisesti kehittyneempiä elämän muotoja. Mutta onko se kehittynyt liiaksi niin tyhmäksi, että tulee tänne hakemaan sitä viisaampaa alkuperää? Kun oma on jo tuhottu pois? Ihmiskunta on aina ollut valloituksenhaluinen. Me emme saisi olla sitä. Universumi on luotu ainutkertaiseksi, vaikka energia ei koskaan häviäkään. Emme saisi lähteä valloittamaan maailmaa. Sieltä voisi tulla vastaan teknisesti kehittyneempi sivilisaatio, mutta jolla olisi pahat aikeet. Pidettäisiin oma teknologiamme vain meidän tiedossamme ja kehitettäisiin oma asuinympäristömme vain meidän hyväksi. Minulla tulee mieleen kävely, maailman katsominen, matkailu. Mutta on aina mukava tulla takaisin turvalliseen kotiin. En halua, että kukaan toispuoleinen tulee sotkemaan tätä ihanuutta.

Elämän karua todellisuutta

Elämä ja olemassaolo on aina jonkun toisen elämän menettämistä. Buddha, Siddhartha Gautama sanoi joskus: Ilman yhtä ei voi olla toista. Tämä pätee köyden jatkamiseen toisesta päästä. Uuden elämän jatkaminen on köyden leikkaamista toisesta päästä. Vaikka maapallon ihmiskunta kasvaakin lukuaan, se on jostain toisesta pois. Universumiin on alkuajoista lähtien luotu se energia, se mikä se on. Mistään ei tule lisää, eikä mikään koskaan katoa, vaikka tietämämme kaikkeus loppuukin joskus. Olisi hirvittävää tietää elävänsä uskontojen julistamaa iänkaikkista elämää ikuisessa pimeydessä. Koska niin lopulta käy. Universumista tulee iänkaikkinen kylmä ja pimeä.

Pikkuinen aasinsilta oli tuohon alun johdantoon ja muutamaan loppusanaan. Olen jo nyt pari vuotta lopettanut punaisen lihan syönnin. En vielä kaikesta ole voinut luopua, mutta suuntaus on hyvä. Lihaa syödessäni ajattelen, että se jokin raukka antoi henkensä, jotta minä voisin saada energiaa oman köyteni jatkamiselle. Me olemme kaikki liian itsekkäitä ja oman edun tavoittelijoita. Tuossa mielessä Buddha halusi kärsiä. Haluan lopettaa tämän kirjoitukseni kauniisiin sanoihini: "Poikani, Isä rakastaa sinua"

Ajatusten puroa

Hei poika taas. En tiennyt elämäni suurimmista iloista, kunnes sinä putkahdit maailmaani. Koin, että olin jo saavuttanut kaiken onnellisuuden tässä omassa maailmassani. Sitten sinä tulit ja sekoitit pakan. Pokeripöytä meni ylösalaisin ja kortit sekaisin. Minä olin se ottava osapuoli pokeripöydässä. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli minulle ylhäältä annettu taivaanlahja. Minulla on nyt jotain omaa ja parempaa, kuin kuningasvärisuora. Elämänkaari on sellainen, että on alku ja on loppu. Kaikki rakastaa aina sitä alkua, mutta viikatemiehen korjatessa satoaan, elämä ei olekaan aina niin hyvää. Poikani, sinä kasvat aikuiseksi pikkuhiljaa. Sinulla tulee oma elämänkaaresi ja unohdat minut, niinkuin minäkin olen unohtanut omat esi-isäni. Se tekee minut yhtäaikaa sekä onnelliseksi, että surulliseksi. Toivon, että menestyt tässä ankarassa elämässä. Ei haittaa, vaikka menestystä tulisikaan, olen aina luonasi heikoilla hetkilläsi. Haluaisin pysähtyä siihen hetkeen, jolloin olit pikkupoika ja istuit polvellani ja höpötit niitä näitä. Mutta en voi hallita aikaa. Sitäpaitsi sinä tulet aina olemaan isän pikkupika, vaikka kasvaisit satametriseksi.

Ajankohtaista pläjäystä

Hei poikani. Sinulla alkaa kohta kesäloma. Voi, kunpa pääsisin pian taas katsomaan sinua. Minun pitää nyt kesällä miettiä jokin aika, jolloin sinullakin olisi sopiva aika nähdä. Voisimme oikeastaan kahdestaan keskustella siitä puhelimitse heti kesälomien alettua kesäkuussa. En ole luonasi yötä, vaan näkisimme pelkästään päiväsaikaan ja tulisin takaisin Turkuun samana päivänä. Veisin sinut pizzalle, hampurilaiselle tai jotain sinne päin. Pääasia, että nähdään. Olen laittanut sinun pankkitilillesi joka kuukausi hieman rahaa. Tipuin nyt taas jälleen Kelan peruspäivärahalle ja pitää laittaa kaikki tilisiirrot nyt joksikin aikaa jäähylle. Olen omistakin ylimääräisistä palveluista ja jutuista luopunut. Olen jonkin aikaa sitten suunnitellut vähän sellaista tekemistä, josta voisi tulevaisuudessa olla jotain rahallista hyötyä. Sitten taas saisit sinäkin oman osasi siitä.

Muuten elämä täällä rullaa, niinkuin tähänkin asti. Harjoittelen kitaransoittoa, käyn uimassa ja kävelemässä. En jaksa panostaa enää ohjelmointiharrastukseen. Kotona ohjelmointia harrastamalla ei pääse koskaan tienaamaan, eikä alan töihin. Olen päättänyt, että teen elämästäni mahdollisimman helppoa, mikä tarkoittaa ei stressiä millään elämän osa-alueella mukaanlukien työnhaku. Minä olen jo 52 vuotias ja kylmä fakta on, että minua ei mikään firma ota enää töihin. Suomessa on rasismia, nimittäin ikärasismia.

Ajatuksia

Albert Einstein joskus tuossa taannoin sumpli, että joko me olemme yksin kaikkeudessa, tai tuolla on muitakin - molemmat skenaariot ovat silti yhtä pelottavia. Yksinolo tässä rajattomassa maailmankaikkeudesssa on yksinäiselle pelottavaa - siis hänelle, joka pelkää sitä. Toinen ajatus olisi, että jokin vieras ja meitä paljon älykkäämpi sivilisaatio tulisi ja haukkaisi meidät suihinsa - ikuiseen eetteriin ja kadotukseen.

Voihan sitä kehittyneempiäkin sivilisaatioita jossain olla, mutta elämä jo meidän maapallollamme on osoittanut, että elämä on aina valloituksenhaluinen ja toisia alistava muoto. Elämän geenit, tai oikeammin syntymekanismit ovat jotakuinkin universaaleja lakeja. Elämä universumissa on enemmän sääntö, kuin poikkeus. Siksi, koska mekin olemme osa tätä universumin sivujuonnetta, mistä kaikki olemassaolo sai alunperin alkunsa. Tässä on pienen ihmisen melko toivotonta etsiä kaikkeuden syitä ja seurauksia universumissa. Seuraukset eivät tule ennen syitä. Seuraukset tulevat aina syiden jälkeen. Samalla tavoin elämä ei muokkaa universumia, vaan universumi muokkaa elämää mieleisekseen. Sitä se on tehnyt jo alun ajoista lähtien. Elämä on seurausta universumin olemassaolosta.

Mistä elämä on sitten universumissa sitten lähtöisin? Nykytietämyksellä on jo todistettu, että on olemassa energian häviättömyyden laki. Mikään ei koskaan katoa, vaan se muuttaa olomuotoaan. Mutta jos jokin meidät joskus loi, kuka loi sen meidän luojan? Vai onko kaikki ollut aina vain olemassa? Silloinhan Jumalakin menettää merkityksensä. Syntymän ja kuolemisen reinkarnaatio olisi päättymätön? Ja miksi me ylipäätään olemme olemassa? Olisi paljon helpompaa, jos mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ei olisi ihania hetkiä, mutta ei olisi myöskään suruja ja murheita pahoista tapahtumista puhumattakaan. Minua vain askarruttaa kysymys ei niinkään miten, vaan miksi? Helppo vastaus kysymyseen olisi, että kukaan ei tiedä. Kuin ei tiedäkään.

Minä uskon elämän yksilöllisyyteen ja ainutkertaisuuteen, mutta myöskin elämän kuolemattomuuteen. Meillä on vain tämä elämä, mitä voi rakastaa vastoinkäymisistä huolimatta. Mutta erilaisia yksittäisiä tilanteita voi olla rajaton määrä kaikkeudessa. Yksi elämä antaa kuitenkin puitteet paljon hienommille jutuille, kuten sinut poikani. Koska tämä universumi on jo valmiiksi luotu, elämän hyvän ja pahan jakojäännöksessä punnitaan vain hyvän ja pahan ero. Meistä jokainen on aina jonkin asian jakojäännös hyvässa tai pahassa. Evoluutio ja suodatus on kehittänyt meidät alkukantaisesta matelijasta niin viisaaksi, kuin elämä tänä päivänä onkin. Poikani sinä olet jo hyvän parempi jakojäännös. Entropian laissa jakojäännöksessä jaettavaa on aina vähemmän, mutta elämä aina suodattuu universumisssa pikkuhiljaa, niinkuin se tekeekin. Energia ja rakkaus ei koskaan katoa absoluuttiseen nollapisteeseen. Mutta mitä harvinaisempaa elämä ja rakkaus onkin, sitä arvokkaampaa se on.