Ihmisyys, itsetunnon haasteet ja anteeksiannon rajat

Oma matka kohti parempaa minää

Nuorempana olin melko herkkä arvioimaan ja arvostelemaan muita ihmisiä tuttuja ja tuntemattomia. Olin yrittänyt ylentää itseäni muita alentamalla. Mutta tuo polku on ollut minulle elämän ohdakkeinen polku ja se on ehkä ollut minun kiroukseni. Näin jälkiviisastellen se ei ole tuonut minulle parempaa henkistä oloa. Tuo polku on nyt taivallettu loppuun. En tule olemaan koskaan täydellinen, matka parempaan tavoitteeseen on ikuinen tie. Mutta tämän tien menen loppuun asti osaltani. Fyysisille perintötekijöille minä en mahda muuta, kuin syödä terveellisesti ja liikkua. Nyt vanhemmalla iällä olen enemmän tutkiskellut itseäni ajassa taaksepäin. Ei ole koskaan liian myöhäistä yrittää muuttaa omaa asennoitumistaan ihmisiin ja elämään. Toivottavasti en ole enää sellainen negatiivisuuden etsijä.

Anteeksiannon rajat ja ihmissuhteet

En myöskään suvaitse minuun ja poikaani kohdistuvaa asiatonta puhetta. Jumala antaa anteeksi, minä en. En voi antaa anteeksi poikani puolesta, koska se olisi silloin loukkaus häntä kohtaan ja sitä minä en tee ikinä. Ihmisen ei ole mikään pakko antaa anteeksi. Se ei vapauta mistään. Se on vain lisää itsekidutusta ja minä en ole masokisti. Vapautua voi menneisyyden taakoista ilman armahdusta. Jos ihmisen kaikista rakkainta ja tärkeintä loukataan, mitä muuta siinä voi tehdä, kuin jättää kyseisen ihmisen oman onnensa nojaan ja unohtaa? Ei sellaisten ihmisten kanssa voi enää jatkaa, ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Olisi ollut aikaa pyytää anteeksi, nyt se on liian myöhäistä. Edes yrittäminen olisi helpottanut tilannetta riippumatta siitä saako anteeksi. Olisi ollut uusi polku jatkaa erilaisessa ympäristössä. Joku vääräleuka miettii, miksi sitten kirjoitin tämän blogin. Nämä blogikirjoitukset ovat vain arkisto tulevaisuuteen, ei muuta. Voi kirjoittaa menneestä elämättä aikaa uudelleen. Aika jättää minusta joskus Tuonelan niityille ja toivottavasti poikani löytää tämän blogin jonain päivänä internetin eetteristä, ja miettii kuka minä ja minkälainen oikeasti olen.

Isän ja pojan rakkaus

Ensin ajattelin liittää kuvan meistä yhdessä, mutta päätin suojella yksityisyyttäsi. Tällä kertaa jätän kuvan sinusta pois tästä artikkelista.

Rakkaus isän ja pojan välillä on yksi elämän kauneimmista ja syvimmistä siteistä. Se on suhde, joka voi kasvaa ja kehittyä monin tavoin, erityisesti kun rakkaus ja välittäminen ovat sen keskiössä.

Vaikka en itse kasvanut kovin rakastavassa perheessä tai suvussa, olen onnistunut katkaisemaan pahan ketjun. Olen rakentanut sinuun, poikani, sellaisen suhteen, jossa rakkaus ja ymmärrys ovat läsnä jokaisessa hetkessä. Ajan myötä ymmärsin, että rakkaus voi tarkoittaa paljon enemmän kuin aiemmin ajattelin. Se on jotain, mitä voi oppia ja kehittää. Rakkaus on tekoja, sanoja ja läsnäoloa, eikä vain tunne.

Nykyään, kun keskustelen kanssasi, olen huomannut, että sinäkin rakastat minua. Se hetki täyttää sydämeni ilolla ja kiitollisuudella – tunnen, että olen tehnyt jotain oikein. Minä olen isä, joka on osannut rakastaa. Sinä, poikani, olet saanut kasvaa tietäen, että olet tärkein ihminen minulle koko maailmassa, ja se on lahja, jota ei voi rahalla mitata.

Rakkaus ei ole aina itsestäänselvyys, varsinkaan niille, jotka eivät ole sitä kokeneet lapsuudessaan. Se voi vaatia oppimista, mutta kun sen löytää ja omaksuu, sen voima on valtava. Se kantaa yli sukupolvien ja rakentaa siltoja menneisyyden haavojen yli. Isänä olen antanut sinulle sen, mitä itse en saanut: rakastavan, välittävän ja turvallisen isän.

Omassa perheessämme oli pahoja murheita isäni taholta. Hän kohteli äitiäni väärin useita kertoja, vaikka ei jokapäiväisessä arjessa ollutkaan mikään hirviö. Äidistäni versoi olosuhteiden pakosta vaistomaisesti samanlainen luonne lapsia kohtaan. Ihmisluonne on toisinaan haastava. Ihmisen luontainen taipumus on toisinaan kostonhalu, toisin kuin eläimillä. Äitini oli joskus julma meille lapsille ilman syytä, mutta annan olosuhteet huomioiden sen hänelle anteeksi. Isäni kuoli vuonna 1991 ja äitini 2017. Olkoot he nyt rauhassa. Ei ole enää ulkopuolisia murheita.

Tämän kaiken keskellä on kaunis ajatus siitä, kuinka paljon rakkaus voi muuttaa elämää. Minun ja sinun välinen suhde on todiste siitä, että rakkaus ei ole vain jotain, mitä koetaan, vaan jotain, mitä annetaan ja jaetaan. Meidän välillämme on syvä yhteys, joka heijastuu jokaisessa hymyssä, sanassa ja eleessä.

Ja vaikka maailma muuttuu, rakkaus pysyy.

Kuka keksi rakkauden?

Kotifilosofi pohdiskelee AI avustamana rakkauden mysteeriä.

Kaija Koo laulun "Kuka keksi rakkauden" -sitaatti

"Surujen sillalta näin
Tummien aaltojen uivan merelle päin
Ne ikäväni pintaan sai
Ja lokit kirkui ne karanneet on Hitchcockin linnuista kai
Kaipuuni nousee siivilleen
Kuka keksi rakkauden
Nähdä surujen sillalta sain
Kaupungin katolla tähtiä tuhansittain
Yksi lähti ja laskeutui
Se lensi halki taivaan ja radaltaan harhautui
Sille esitin kysymyksen
Kuka keksi rakkauden
Yö oli niin valkoinen
Kun puhalsi palkeet rakkauden
Tähdenlentona kai luokseni saavuit
Ja kauniimman teit minun maailmastain
Joku kätkee kysymyksen
Kuka keksi rakkauden
Kuka sai aikaan sen
Surujen sillallakin se kulkee
Ei se lähde hengiltä millään
Tähtien tomuna se leijailee
Ja syttyy kuin itsestään
Joku keksi rakkauden
Jos sinä et jäis
En minäkään täällä olla vois
Eikä ikäväni tänne jäis
Tähtenä lentäisin kauas ja hiljaa hiipuisin pois
Tyydyn vastaukseen
Joku keksi rakkauden
Ja sinä toit minulle sen"

Rakkaus ei ole aina loogista:

Vaikka yritämme ymmärtää, miksi rakkaus ei aina kohtaa, on tärkeä muistaa, että rakkaus on usein hyvin irrationaalista. Se ei aina seuraa logiikan lakeja, eikä sitä voi aina selittää järjellä.

Mitä voimme tehdä?

• Ole rehellinen itsellesi

Kommunikoi avoimesti

Anna aikaa

Älä vertaa

Nauti hetkestä

Muista, että se, että rakkaus ei syty yhden ihmisen kanssa, ei tarkoita, että se ei koskaan syty kenenkään kanssa. Jokaisella meistä on oikeus löytää oma onnensa.

Rakkaus – ihmiskunnan ikuinen mysteeri

Kuka keksi rakkauden? Onko se voima, joka liikuttaa maailmaa, vai vain ihmiskunnan keksimä käsite selittääkseen tuntemattomat tunteet? Kysymykset rakkaudesta ovat yhtä vanhoja kuin ihmiskunta itse. Onko rakkaus universaalinen selviytymistaistelu, vai pelkästään maanpäällisten elollisten keino selvitä jokapäiväisestä arjestaan?

Rakkaus biologisena ilmiönä

Biologit ja neurotieteilijät ovat vuosikymmenien ajan tutkineet rakkauden biologisia perusteita. Rakkaus on monimutkainen kokemus, joka aktivoi aivoissa useita eri alueita. Rakastuminen vapauttaa aivoissa dopamiinia, serotoniinia ja oksitosiinia, jotka tunnetaan ”hyvän olon hormoneina”. Nämä aineet aiheuttavat euforisia tunteita, lisääntynyttä energiatasoa ja voimakasta kiintymystä kohteeseen.

Rakkaus kulttuurisena ilmiönä

Vaikka rakkauden biologiset perusteet ovat universaaleja, kulttuurimme muovaavat käsitystämme rakkaudesta merkittävästi. Rakkauteen liittyvät normit, arvot ja odotukset vaihtelevat eri kulttuureissa ja historiallisina kausina. Rakkauden ilmaisut, rakkauden kohteet ja rakkauden merkitys elämämme kokonaisuudessa voivat vaihdella suuresti.

Rakkaus evoluution näkökulmasta

Evoluution näkökulmasta rakkautta voidaan tarkastella sosiaalisen kanssakäymisen ja lisääntymisen kannalta hyödyllisenä mekanismina. Rakkaus voi edistää parinmuodostusta, lisääntymismenestystä ja jälkeläisten hoivaa. Kiintymyksen tunne voi myös vahvistaa sosiaalisia siteitä ja lisätä yksilön mahdollisuuksia selviytyä vaikeissa olosuhteissa.

Rakkauden monimuotoisuus

Rakkaus on monimuotoinen käsite, joka voi sisältää erilaisia tunteita, kuten kiintymystä, ihailua, intohimoa, huolenpitoa ja kunnioitusta. Rakkautta voidaan tuntea muita ihmisiä, eläimiä, asioita tai jopa itseään kohtaan. Rakkaus voi olla romanttista, platonista, perhettä koskevaa tai henkistä.

Kuka keksi rakkauden?

Meidän tuntemamme rakkaus on tässä meidän evoluutiossa alkujaan kehittynyt ominaisuus. Siinä on aina ollut kysymys selviytymisestä: Kenen jälkeläiset saavat jatkaa elämää tällä meidän tuntemallamme pallolla. Ehkä universumissa on miljardeja rakkauden variaatioita, mutta tämä on se mikä on tänne kehittynyt. Kysymykseen siitä, kuka keksi rakkauden, ei ole yksinkertaista vastausta. Rakkaus on sekä biologinen että kulttuurinen ilmiö, joka on kehittynyt vuorovaikutuksessa ympäristön ja muiden ihmisten kanssa. Rakkaus ei ole pelkästään yksilön sisäinen kokemus, vaan se on myös sosiaalinen rakennelma, joka määrittelee ihmissuhteita ja yhteiskuntaa.

Lopuksi

Rakkaus on ihmiskokemuksen keskeinen osa, joka on kiehtonut ihmisiä kautta aikojen. Vaikka rakkaudesta on tehty paljon tutkimusta, se on edelleen mysteeri, joka herättää meissä monenlaisia tunteita ja kysymyksiä.

Nuoruus kommunismin perheessä

En voi olla kirjoittamatta aiheesta. Lapsen kasvatus ja elämä perheessä on aina pysyvä arpi hyvässä ja pahassa. Muistot ehkä on nyt helpompi tiivistää sanoiksi internetin aikakaudella. Ja ehkä menneiden purkaminen blogiin voi olla myöskin terapeuttista. Ei minulla patoutumia ole, minulla on tasapainoinen elämä. Aina ollut. Ehkä olen selviytyjä luonteeltani. Mutta vähän vanhempieni kiusaksi kirjoitan sinne tuonpuoleiseen.

Nuoruuteni muistot ovat kietoutuneet tiiviisti vanhempieni ideologiaan, joka oli heille lähes pyhä. Vanhempani olivat vannoutuneita kommunisteja, ja varsinkin isäni oli aktiivinen poliittisissa keskusteluissa muiden sukulaisieni kanssa. En ole koskaan täysin ymmärtänyt heidän vakaumustaan miksi näin oli, mutta se määritti monella tapaa ajatteluani elämästä, lapsista ja nuorista. Omalla tavallani positiivisesti.

Sudenpentujen kerhoon sen sijaan kirjastoon

Juu ei, vanhempani eivät työntäneet minua oppimaan yleistä sivistystä. Siellä oli oma huone, haarakonttori, jossa oli nykymittapuussa ajatellen "kalvosulkeiset", missä lapselle syötettiin ideologialaista aivopierua Neuvostoliiton ihanuudesta. Lapsena haaveilin liittyväni sudenpentujen leiriin, jossa oppisin eränkävijän taitoja ja saisin kokea luonnon läheisyyden. Kerroin tästä innostuneena äidilleni, mutta hänen reaktionsa oli tottakai odotettu. Sen sijaan, että hän olisi tukenut toiveitani, hän päätti laittaa minut Kemijärven kirjaston tiloissa pidettävään kommunistikerhoon. "Kerho" oli täynnä kalvosulkeisia, joissa lapsille opetettiin Neuvostoliiton ihanuudesta. Aivan kuin olisin astunut sisään aivopesukerhoon.

Häpeä koulussa ja punaiset vaatteet

Kemijärven ala-asteella vanhempieni vakaumus toi mukanaan häpeää. Muistan erityisen hyvin yhden urheilutunnin, jolloin löysin liian pienet siniset verkkarit, jotka puin päälleni. Tämä oli kapina omaa arkeani vastaan, sillä meillä kotona piti aina olla ajatus jostain punaisesta. Punainen oli kommunismin symboli, ja vanhempani varmistivat, että se näkyi joskus pukeutumisestamme. En muista/tiedä kuka osti vermeet, mutta häpesin silmät päästäni punaisia TUL verkkareita. Jos joku ei tiedä, mitä TUL tarkoittaa. TUL = Työväen Urheilu Liitto. Enoni Kemijärvellä hymyssäsuin astui kotiimme kyseisissä epämuodikkaissa tamineissa, vaikkei itse edes tietääkseni koskaan urheillut. Ei kait itärajan takaa koskaan tullut mitään muodikasta. Sieltähän kilpaa juostiin sandaaleissa salaa hakemassa Adidakset Suomesta. Enoni oli ilmeisesti ylpeä verkkareista. En koskaan iljennyt pukea vastaavanlaisia päälleni.

Autot olivat lapsuuteni perheessä tärkeä, joskin monimutkainen osa arkea. Vanhempieni vahva kommunistinen vakaumus heijastui myös heidän autoihinsa. Perheessämme oli aina Neuvostoliittolainen tekniikan ihme, ensin Moscowitch ja myöhemmin uusi Moscowitch. Kun olin jo lähtenyt pois kotoa, äitini osti lujaa laatua olevan itämaan ihmeen Ladan.

Moscowitch: Neuvostoliiton symboli

Moscowitch, tuo Neuvostoliiton ylpeys, oli ensimmäinen ja ainoa perheen automerkki lapsuudessa. Se oli kovaääninen, kulmikas ja karu, mutta vanhemmilleni se edusti jotakin suurempaa. Moscowitch ei ollut pelkkä auto; se oli heidän ideologiansa liikkuva symboli. Jokainen kilometri oli kuin pienimuotoinen matka kommunistisen liikkeen ytimeen.

Lada: Lujaa laatua vai ikuinen riesa?

Lada oli monella tapaa Moscowitchin kaltainen: epäluotettava ja jatkuvaa huoltoa vaativa. Tämä aiheutti jatkuvaa ketutusta aivoissani ja katsastusmiehissä. Joka helvetin vuosi. Ei ainutta kertaa, etteikö...

Suuri vaihto: Opel Ascona

Veljeni kanssa päätimme, että tämä oli tarpeeksi. Neuvostoliittolaiset autot eivät enää vastanneet tarpeitamme tai odotuksiamme. Päätimme tehdä rohkean ratkaisun ja vaihtaa Ladan saksalaiseen Opel Asconaan. Opel Ascona edusti meille luotettavuutta, mukavuutta ja ennen kaikkea vapautta. Naisiakin tuli sittemmin enemmän ovista ja ikkunoista, joskaan nuorempana naisten saanti oli enemmän riippuvainen omasta charmistani ja ulkonäöstäni. Naiset (tytöt) eivät silloin niin kilpailleet kuka ajaa milläkin nelipyöräisellä, vaan autoon hyppääjä oli aina tärkein valintakriteeri. Riippumatta siitä mihin penkkiin kukin istuu. Kilpailimme veljeni kanssa kuka epäonnekas päätyy kuskiksi ja kuka saa olla takapenkillä "kiehnäämässä" nuorten naisten kanssa. Minä olin aina onnekas voittaja. Tottakai, koska komeus on aina se kriteeri naistenkin valinnoissa. Veljeni oli aina se epäonnekas naisten valinnoissa.

Vanhempiemme reaktio Asconasta Ladaan oli järkyttävä. Heidän silmissään olimme pettäneet heidän arvonsa ja uskomuksensa. Heille Lada ja Moscowitch eivät olleet vain autoja, vaan heidän elämänsä jatkeita, symboleja heidän ideologiastaan. Opel Ascona sen sijaan edusti heille kapitalistista turhuutta ja ideologista luovuttamista.

Elämä uuden auton myötä

Vaikka vanhempieni reaktio oli järkytys, meille uusi auto toi mukanaan vapautta ja luotettavuutta. Opel Ascona palveli meitä hyvin, ja jokainen ajomatka oli nautinto verrattuna Ladaan. Saksalainen insinööritaito ja sen tarjoama luotettavuus olivat valovuosien päässä Neuvostoliiton autoista. Sittemmin veljeni lunasti Asconan omakseen ilman suostumustani ja lähestulkoon ilmaiseksi. Onnekseni vahinkokolaroin Asconan Oulun Linnanmaalla ilman henkilövahinkoja, missä silloin asuin. Saksalaisesta insinöörin taidonnäytteestä alkoi sittemmin muodostua riesa.

Pienen hetken myötä vanhempani oppivat hyväksymään valintamme, vaikka he eivät koskaan täysin ymmärtäneet sitä. Minkäs he lapsien valinnoille kuitenkaan mahtoivat. Opel Ascona oli meille askel kohti itsenäisyyttä ja omaa valintaamme, irti vanhempiemme ideologisista kahleista.

Tämä autonvaihto symboloi laajempaa muutosta elämässäni. Se oli osa matkaani kohti aikuisuutta ja omien valintojeni tekemistä, vaikka se tarkoittikin vanhempiemme arvostuksen menettämistä hetkellisesti. Nyt, katsellessani taaksepäin, ymmärrän, kuinka tärkeää oli löytää oma tieni ja tehdä valinnat, jotka tuntuivat oikeilta, riippumatta siitä, mitä muut ajattelivat.

Menetykset ja niiden vaikutukset

Isäni kuoli vuonna 1991, ja ensimmäisen vanhemman kuolema koskettaa aina syvästi. Nuorena poikana osasin vielä itkeä ja surra. Äitini kuolema vuonna 2017 sen sijaan ei tuntunut enää miltään. Hänen poismenonsa ei herättänyt samanlaisia tunteita, kenties koska olin jo aikuistunut ja muodostanut omat käsitykseni elämästä. Osaan olla tottakai surullinen. Ehkä se purkautuu iän myötä toisella tavalla, mutta vain itsekseni, kun kukaan ei näe suruani.

Aikuisuus ja arvostus erilaisuutta kohtaan

Nyt, iäkkäämpänä, olen oppinut rakastamaan ja arvostamaan ihmisiä juuri sellaisina kuin he ovat. En enää anna politiikan määrittää suhdettani muihin, vaan arvostan erilaisuutta ja yksilöllisyyttä. Minulla on oma poikani, ja haluan antaa hänelle vapauden elää elämäänsä ilman minkäänlaisia politiikan kahleita. Sinun, poikani, elämäsi saa olla politiikasta vapaata, toisin kuin omani oli. Koskee myös koko muuta sukuani. En ymmärtänyt tästä vapaudesta, ennen kuin sain sinut poikani. Olen vihdoin vapaa, kiitos myös sinulle rakas poitsuni, joka autoit ymmärtämään minua elämän erilaisuudesta, elämän tärkeydestä ja vapaudesta.

Vanhempien ideologia ei saa määrittää lapsen elämää. On osa menneisyyttäni, ei nykyisyyttäni ja tulevaisuutta myös sinulle poikani opettaessani sinua tämän blogin myötä ja myös jutellessani sinun kanssasi ihanasti kahden kesken. En kahlitse sinua rakas aarteeni. Minä haluan olla sinut vapaana maailmassa ja rakastaa sinua ihana poikani. Olen oppinut arvostamaan elämän monimuotoisuutta ja ihmisten erilaisuutta, ja uskon, että tämä tekee elämästä rikkaampaa ja merkityksellisempää. Jos olisimme kaikki samanlaisia, emme ymmärtäisi erilaisuutta maailmassa. Erilaisuus antaa ymmärryksen myös hyvälle ja pahalle. Erilaisuuksia on lukemattomia määriä universumissa, mutta oppiminen niistä opettaa meitä tietämään oikean ja väärän. Sinä poikani olet hyvä ja oikea elämässäni.

Elämän mysteeri: Uskomus yliluonnolliseen läpi aikojen

Ihmiskunta on aina ollut kiehtonut tuntemattomasta. Varhaisista esi-isistämme lähtien olemme etsineet selityksiä ilmiöille, joita emme ymmärrä, ja usein nämä selitykset ovat löytäneet muotonsa uskomuksista yliluonnolliseen.

Vaikka tiede on tuonut valoa moniin elämän osa-alueisiin, usko yliluonnolliseen on säilynyt vahvana. Uskonto, horoskoopit, ennustaminen ja paranormaali ilmiöt kiehtovat ihmisiä edelleen. Mutta mistä tämä taipumus uskoa johonkin, jota emme voi nähdä tai koskettaa, juontaa juurensa?

Yksi teoria on, että usko yliluonnolliseen tarjoaa meille turvallisuuden tunnetta. Se voi auttaa meitä selviytymään vaikeista ajoista ja antaa toivoa tulevaisuudesta. Uskomus korkeampaan voimaan voi myös antaa meille moraalisen kompassin ja ohjata meitä tekemään oikeita valintoja.

Toinen teoria on, että usko yliluonnolliseen on evoluutiivinen sopeuma. Ihmiset, jotka uskoivat yliluonnolliseen, olivat todennäköisemmin varovaisia vaaroissa ja noudattivat yhteisön sääntöjä. Tämä auttoi heitä selviytymään ja lisäämään jälkeläistensä määrää.

Nykymaailmassa, jossa tiede ja teknologia hallitsevat elämäämme, usko yliluonnolliseen voi tuntua epäloogiselta. Silti se on osa ihmisluontoa, ja se todennäköisesti pysyy osana sitä vielä pitkään.

Onko usko yliluonnolliseen hyvä vai paha? Siihen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Se on henkilökohtainen valinta, joka perustuu omiin kokemuksiimme, uskomuksiimme ja arvoihimme.

Tärkeintä on kunnioittaa toisten uskomuksia, vaikka ne eroaisivatkin omistamme. Meidän ei tarvitse olla samaa mieltä voidaksemme elää sovussa ja rakentaa yhdessä parempaa tulevaisuutta.

Maailmankaikkeus on valtava ja ihmeellinen paikka, joka on täynnä mysteerejä. Yksi suurimmista mysteereistä on elämän olemassaolo avaruudessa. Vaikka on olemassa miljardeja galakseja, joista jokaisessa on miljardeja tähtiä, emme ole vielä löytäneet todisteita muusta älykkäästä elämästä. Tämä kysymys on kiehtonut ihmisiä vuosisatojen ajan, ja se on sellainen, johon meillä ei vielä ole vastausta.

On monia teorioita siitä, miksi emme ole löytäneet muukalaista elämää. Yksi teoria on, että se on yksinkertaisesti liian harvinaista. Maailmankaikkeus on valtava paikka, ja on mahdollista, että meidän kaltaisimme planeetat ovat harvinaisia. Toinen teoria on, että elämä on liian vaikeaa kehittyä. Elämän syntyyn vaaditaan monimutkaisten olosuhteiden yhdistelmä, ja on mahdollista, että nämä olosuhteet ovat olemassa vain harvoilla planeetoilla.

Syystä riippumatta siitä, miksi emme ole vielä löytäneet muukalaista elämää, on selvää, että se on yksi suurimmista mysteereistä, joita meillä on. Maailmankaikkeus on valtava paikka, ja on todennäköistä, että emme ole yksin. Muukalaisen elämän löytäminen olisi käänteentekevä tapahtuma ihmiskunnan historiassa, ja se muuttaisi ymmärrystämme paikastaan maailmankaikkeudessa.

Tämä blogipostaus on vain tunnetta ajatuksesta. Uskomus yliluonnolliseen on monimutkainen ilmiö, josta ihmiskunta aina keskustelee loputtomasti. Minä uskon ihmisten todellisiin kokemuksiin yliluonnollisuudesta. Ne kokemukset ovat todellisia, eivät yliluonnollisia. Mutta jos tämä teksti kannusti sinua ajattelemaan kaikkeudesta, et ole yksin ajatuksinesi. Olen sinun mukana.

Hiljaisuuden ystävä

Minua on usein kuvattu hiljaiseksi ihmiseksi. Totta kai, tuttujen seurassa osaan puhua ja nauraa kuin kuka tahansa, mutta yleensä viihdyn omissa oloissani, nauttien rauhasta ja hiljaisuudesta. Tämä ei tarkoita, että olisin sulkeutunut tai välinpitämätön – päinvastoin! Hiljaisuus antaa minulle tilaa ajatella, hengittää ja olla läsnä tässä hetkessä. Se on kuin pakopaikka meluisasta ja hektisestä maailmasta, jossa voin keskittyä itseeni ja omiin ajatuksiini.

Olen jo yli kymmenen vuoden ajan harrastanut kuntouintia. Se on minulle loistava tapa pitää kuntoa yllä ja rentoutua arjen kiireistä. Uintiaika on usein minun omaa aikaani, jolloin voin keskittyä vain omaan suoritukseeni ja veden liukumiseen iholla. Viimeiset kolme vuotta olen myös soittanut kitaraa. Se on uusi harrastus, josta olen todella innostunut. Vaikka olen vielä aloittelija, nautin kovasti soittamisesta ja uusien kappaleiden oppimisesta.

Musiikki on tärkeä osa elämääni. Kuuntelen musiikkia lähes joka päivä, ja maku on melko laaja – heavy metallista popmusiikkiin asti. Viime aikoina olen kuitenkin kallistunut enemmän raskaampaan musiikkiin. Heavy metalin voimakkaat rytmit ja tunteikkaat sanoitukset puhuttelevat minua syvästi. Musiikki on minulle tapa purkaa tunteitani ja löytää yhteyden itseeni ja muihin.

Vaikka olenkin hiljainen, en ole mikään syrjäytyjä. Minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa vietän aikaa ja kerron avoimesti ajatuksistani ja tunteistani. Arvostan heidän seuraansa ja tukeansa suuresti. Yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni on kuitenkin poikani. Hän täyttää ensi syyskuussa 12 vuotta, ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain hänet. Hän tuo elämääni paljon iloa ja valoa.

Uskon, että tasapaino hiljaisuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen välillä on tärkeä osa onnellista ja täyttä elämää. Hiljaisuus ei ole pelkkää hiljaisuutta. Se on tila, joka on täynnä mahdollisuuksia. Se on tila, jossa voimme löytää itsemme, luoda yhteyden sisimpäämme ja kokea todellisen rauhan. Joskus kannattaa pysähtyä ja kuunnella – ehkäpä hiljaisuudella on meille paljonkin sanottavaa.

Keinoälyn hetki ja ehkä tulevaisuus

Keinoäly on nykypäivänä yksi tapa tuottaa tekstiä tässä rallimaailmassa. Ei ne täydellisiä ole. En harrasta juoksua ja pyöräilyä. Retkeily ja kalastus on jo tällä iälläni mennyttä aikaa. Heitän keinoälyn tuottaman tekstin alle:

Sisällöllisesti, olen kirjoittanut yli sata blogitekstiä. Haluan jakaa kanssasi muutamia ajatuksia siitä, miten harrastukseni ovat vaikuttaneet elämääni.

Mahdollisuudet:

• Liikunnan ilo: Rakastan liikkumista ja urheilua. Harrastukseni, kuten juoksu ja pyöräily, tarjoavat minulle mahdollisuuden nauttia liikunnan ilosta ja pitää huolta fyysisestä kunnostani.

Luontoyhteyden vahvistaminen: Vapaa-ajan aktiviteettini, kuten retkeily ja kalastus, ovat auttaneet minua vahvistamaan yhteyttä luontoon. Luonnossa oleminen tuo minulle rauhaa ja tasapainoa elämään.

Luovuuden ilmaisu: Vaikka en olekaan ammattimainen taiteilija, nautin musiikin kuuntelusta ja soittamisesta. Musiikki tarjoaa minulle väylän ilmaista itseäni luovalla tavalla ja antaa voimaa arkeen.

Uhkat:

• Ajanhallinta: Välillä saatan huomata, että harrastusten kanssa käytetty aika alkaa kilpailla muiden elämänalueiden kanssa. On tärkeää tasapainottaa harrastukset ja muut velvoitteet järkevästi.

Motivaation ylläpitäminen: Pitkäaikaisissa harrastuksissa saattaa ajoittain tulla motivaation laskua tai kiinnostuksen hiipumista. On tärkeää löytää uusia tapoja innostua ja löytää iloa harrastuksistaan.

Sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen: Välillä saatan huomata, että harrastukseni vievät aikaa ystävien ja perheen kanssa vietettävältä ajalta. On tärkeää muistaa pitää yllä tärkeitä ihmissuhteita ja varata aikaa myös läheisten kanssa vietettävään aikaan.

Harrastusten maailma on täynnä mahdollisuuksia ja haasteita. Ne tarjoavat meille tilaisuuden kasvaa ja kehittyä, löytää iloa ja merkitystä elämään sekä ylläpitää tasapainoa ja hyvinvointia. Jatkamalla intohimoisesti harrastusteni parissa ja oppimalla niistä, voin jatkaa omaa taivaltani rikkaampana ja tyytyväisempänä.

Tässä lyhyesti keinoälyn tuottamaa tekstiä. Melko paljon meni pieleen, mutta oli tuossa jotain omaakin. Vaikka pohjustin hyvin, mistä aiheista pitäisi kirjoittaa, virheitä oli paljon.

Joten summa summarum, älä vielä luota kaikkeen mitä luet, jos koskaan. Keinoäly pystyy kirjoittamaan myös historian uudelleen.

Muisteloita vähän kauemmaksi taakse

Miehellä testosteronit hallitsee käyttäytymistä. Mies on, kuin villieläin aina saalistamassa uutta uhria. Ei ole väliä, oletko sitoutunut avioliittoon, eli et. Mies ei mahda testojen keitokselle mitään. Se ei ole tiedostettua käyttäytymistä, se hallitsee elämää, kunnes testojen tuotanto loppuu. Ja sitä on turha kontrolloida täysin. Ei siitä miestä saa syyttää, vaan evoluutiota. Ilman mieshormoneja, meitä ei olisi. Evoluutio on tehnyt kaikki maskuliinisen perinnön omaavat saalistajiksi hautaan asti. Ei naimisiinmeno muuta geeniperimää, mutta vähän voi kontrolloida menoa. Kaikki vietti on aina siellä takaraivossa, halusi vaimo, eli ei.

Kaikenmaailman feministilänkyttäjät vaahtoaa tietenkin vain miesten oppimisesta suhteessa. Naisen ei tarvitse oppia mieheltä mitään. Nainen on täydellinen. Ehkä aika palvelee kuitenkin miestä enemmän, mitä naista. Aika on miehen paras ystävä parisuhteessa. En syyllistä naisia ollenkaan, mutta nainen on kauneimmillaan silloin, kun hän on sinkku ja haluaa tavoitella miestä. Evoluutio on luonut meidät kaikki sellaisiksi.

Seurustelin 80- luvulla yhden naisen kanssa kahdeksan vuotta. Tuona aikana testot jylläsi, kuin mankeli. Erosimme vuosien jälkeen yhteisymmärryksessä ja yksittäistä syytä eroamiseen ei oikeastaan ole. Kaunis nainen hän on edelleen, mitä olen FaceBookista vähän katsellut. Hän on kuitenkin osa sitä minun ihanaa historiaa, jota ei tietenkään halua unohtaa.

Olin kauhean tramatisoitunut, kun hän silloin joskus myönsi pettäneensä minua yhden kerran. Taistelin ajatusteni kanssa viikkotolkulla, ellen jopa kuukausia. Olinhan tullut petetyksi. Raivosin nyrkit taskussa ja mietin, mikä minussa on vikana. Syyllistin kaikkea liikkuvaa, muuta kuin itseäni.

Yhtenä baari-iltana sittemmin naisystäväni kanssa tulin tunnustaneeksi, että minähän se oikea roisto olenkin. Nainen petti minua yhden kerran ja tunnustin pettäneeni häntä baaritiskillä jo useita kertoja suhteen aikana. En siis baaritiskillä pettänyt naistani. Parisuhteen päätyttyä naisia on ollut sittemmin jo lukuisia, enemmän mitä joillain B- luokan pornotähdillä. Olen lakannut laskemasta, enkä enää ole sellainen menijä.

Minulla oli kaikenmaailman selityksiä ja aina päädyin selittämään olleeni veljeni luona nukkumassa. Kummallista kyllä selitykset menivät aina läpi, mutta se oli kait normaalia tuona aikana, luulisin. 80- luku oli villiä aikaa. Omatuntoni kolkutti yhden "yöpymiseni" jälkeen "veljeni luona" olkapäällä niin raskaasti, että menin korukauppaan ostamaan naiselleni korun heti seuraavana päivänä. En nyt kuolemaksikaan enää muista, minkä ostin. Hän tietenkin rakasti elettäni, mutta ei tiennyt, miksi tein näin yhtäkkiä. Näin jälkeenpäin ajatellessani hän oli aikaisemmin joskus ostanut minulle kultakellon, mutta en silloinkaan ajatellut, miksi hän teki niin yllättäen.

Lahjojen antaminen puolisolle aivan tuosta vain, antaa aihetta kolkuttaa hälytyskelloja. Lahjalla puoliso haluaa hyvittää pettämisensä, ilman että tunnustaa tekonsa. Nyt tietenki jotkut pirttihirmut raivoaa, mutta en välitä muiden mielipiteistä.

Jos nyt saisin päättää ajassa taaksepäin, olisin viisaampi. En tiedä testosteronitasojani nykyisin, mutta ajattelen nyt enemmän järjellä. En pettäisi ollenkaan edes katseella. Olen viisastunut vanhetessani. Jos joskus koskaan tulevaisuudessa päädyn parisuhteeseen, kunnioittaisin naistani paremmin, mitä taannoin 80- luvulla. En tiedä ovatko testoni laskeneet, mutta kunnioitukseni naisia, ihmisenä, kohtaan on ainakin noussut.

Mitta täynnä työelämästä

Alkusyksystä 2013 Turkuun muutettuani olen etsinyt aktiivisesti uutta työuraa. Olen saanut kaksi määräaikaista, 8kk mittaista työsuhdetta työllistämistuella. Ei edes olleet yksityisiä yrityksiä, vaan toinen kaupungin paikka ja toinen veroalmuilla pyörivä yhdistys. Kummassakaan ei tulevaisuudennäkymiä työnhakijalle/tekijälle. Ei kovin hääppöinen saavutus 10 vuoden aikana. Onneksi olen Turussa asuessani kehittänyt itselleni pari harrastusta, kuntouinti ja kitaransoitto, mistä olen täällä blogissa jo kirjoittanutkin. Ehkä alustus tähän kirjoitukseen tuli jo aikaisemmasta tekstistäni. Täytin tässä kuussa jo 55 vuotta, joten olen siinäkin mielessä työelämän ehtoopuolella. Työnantajat eivät ole enää huolineet vuosikausiin, eikä minullakaan ole enää mielenkiintoa hakea. Joten kiinnostuksen puute on molemminpuolista.

Työnhaun voi lopettaa 40 vuotta täytettyään. Eläkeikä on (minulla) 65 vuotta, joten 40+ vuotiaiden pitää näytellä kiinnostunutta ja aktiivista. Fakta kuitenkin on, että 40 vuotta on rajapyykki työllistymiselle. Nykyinen työprojektini kestää enää kaksi viikkoa kirjoitushetkellä. Käytän päivät mietiskellessäni tulevaa vapaa-aikaa. Työpaikka ei ole yhteiskunnallisen statuksen mittari. Se syntyy siitä, minkälainen muuten olet: Toisia kunnioittava, ystävällinen, kohtelias, hyväntuulinen. Sellaiset asiat näkyvät heti ulospäin ihmisestä. Omat lempiharrastukset auttavat siinä saavutuksessa. Rahallisesti pärjään kyllä nykyään ilman työpaikkaakin, eikä tarvitse edes kitua. Minulla ei ole enää sellaista uutta ostettavaakaan, mikä olisi välttämätöntä.

Olen seurustellut vuosien saatossa eri kulttuurista tulevien naisten kanssa. Kaikille heille on iskostunut päähän rahan merkitys. Ehkä se johtuu niistä oloista tai kulttuurista, mistä tulevat. He kysyvät aina "What do you do for living?", millä he oikeastaan tarkoittavat kysyä "Are you rich?". En voisi seurustella pitkään sellaisen naisen kanssa, jolle raha merkitsee enemmän, mitä ihmissuhde. Vastavuoroisesti käsittelen sellaisia naisia tavallisina hyödykkeinä, mistä otan ilon irti, kunnes kyllästyn. Suomalaiset, varsinkin naiset, ovat syntyjään nöyrää kansaa, jotka oikeastaan pitävät itsensä ruoskimisesta ja kurjuudesta. Sen huomaa äänestyskäyttäytymisestä. Enemmistö naisista äänestää vasemmistopuolueita ja vihreitä. Vihreillä ei ole mitään tekemistä luonnon vihreyden kanssa. Naapurimaasta Ruotsista olemme huomanneet, mihin se johtaa. Minä taas en välitä tuollaisista masokisteista ollenkaan, joten loppuelämän kohtaloni on olla sinkku mies.

Työvoimatoimiston "Sirpa"

Luulin, että kaikki vänkyrät on jo koettu elämässä ja työnhaussa. Elämässä niitä tuppaa tulemaan vähän tuon tuostakin, mutta ajattelin, että ammatissaan olevat ovat niitä parempia ihmisiä, joihin ja joiden käyttäytymiseen voisi aina luottaa. Kuitenkin me ihmiset olemme ehkä samanlaisia kusipäitä kaikki. En tiedä lääketieteellistä selitystä sille, miksi isommalle pallille päästyään kusi nousee aivoihin ja se pitää sitten valuttaa asiakkaille, ikäänkuin pöntöllä kävisi. Olen itsekin siihen syyllistynyt aikaisemmissa työprojekteissa, mutta en vaan osaa selittää sitä. Ehkä se on vaan ihmisen luonne, joka on taputeltu geeneihin. Kilpailua eloonjäämisestä, kuka on kingi.

Kusipäisyydestä tuli mieleeni tämäkin yksi juttu tänne blogiin. Olen jo elämää nähnyt ja kokenut mies. Taakse päin mietiskellessä minulla on ollut rikas elämä sitten aikuisena, joskaan ei rahallisesti. Lapsuuden perheessäni minulla ei ollut mahdollisuutta nähdä maailmaa Kittilää kauemmaksi. Silloinen perheeni pyöri neuvostoliittolaisessa unelmassa, kolhoosissa. Äitinikin jankutti minulle "menet sitten Neuvostoliittoon töihin". Tai "Neuvostoliitthon", kuten hän lappilaisittain aina puhui h:n päälle. Minulle on aina kerrottu mikä on minulle parasta. En ole itse sitä saanut arvioida koskaan nuoruudessani, joskin tiesin parhaani aina sydämessäni. Minut pakotettiin pukemaan työväenliiton verenpunaiset verkkkarit. En laittanut niitä kouluun, koska häpesin. Löysin jostain roskiksesta lyhyet siniset verkkarit, otin ne matkaan ja puin ne koulun liikuntatunnilla. Vein verkkarit sitten kotiin pestäväksi.

Kun itsenäistyin ja pääsin kommunistiperheen kahleista 1990, tuli parempi maailma minulle mahdolliseksi. Sain nähdä maailmaa erilaisin silmin. Ensin opiskellessani ja sitten työelämässä.

Työelämä on avartanut maailmaani ennemmän, kuin mikään, koska olen saanut nähdä uusia asioita, sekä maallisesti että henkisesti. Rikkautta on ollut kävellä isojen ja pienien kaupunkien katuja ja jutella erilaisten ihmisten kanssa. Olen kävellyt Pekingin ydinkeskustan, siinä missä on vilkkainta elämää, laidasta laitaan ja se oli hieno kokemus. Hankala vetää rajaa, mistä kaupunki alkaa ja mihin se loppuu. Minulle ydinkeskusta tarkoittaa sitä elämää, missä ihmiset katselevat ja viettävät aikaansa. Laitakaupungilla ei ole muuta, kuin kerrostaloja ja valtateitä. Töissä sitten vähän kirvasin puhelinlaskua en tiedä mistä koostui, mutta ei haitannut maksaa kokemuksesta.

Ehkä nuoruuden eristeisyys on se juurisyy miksi minua viehättää erilaisuus. Mutta tallatessani eri paikkoja on ollut aina ihaninta palata turvalliseen ja tuttuun kotiini, minun omaan mörskääni. Olen aina lapsesta asti tiennyt, mikä on minulle tärkeintä elämässäni. Se on oma hyvinvointi ja 2015 Joulun tapahtuman jälkeen se merkitsee vieläkin enemmän. Mikään muu ei merkitse niin paljon. Mutta en ole aina osannut elää, niinkuin ajattelen. Jos rakastat ensin itseäsi, se antaa mahdollisuuden rakastaa toistakin. Mutta anteeksiantoa ja rakastamista ei pidä sekoittaa keskenään.

Aika ajoin tulee vastaan "velvoitteita" joko ottaa puhelimitse yhteyttä työvoimatoimistoon, tai käydä siellä henkilökohtaisesti lompsimassa. Tässä taannoin kävin kuluttamassa siellä kenkiä. En kerro tarkemmin keskusteluiden sisällöstä, koska ne ovat aina salassapidettäviä tietoja. Juteltiin "ohjaajan" kanssa niitä näitä, kunnes päästiin itse asiaan. Tämä "Sirpa" avautui minulle sydämensä kyllyydestä: "Tämä on sinun tärkein tehtävä nyt tässä sinun elämässäsi". Pisti vituttamaan ja puin nyrkkiä taskussa. Tärkeintä elämässäni, on minun henkilökohtaiset asiani, eikä minun tarvitse niistä tarkemmin avautua kellekään ja kaikista vähiten TE-toimiston "Sirpoille". Vanhaa, ehtaa kunnon kommaritouhua, jonka ikeestä luulin pääseväni eroon. Toinen kertoo minulle, mikä on minulle parasta. Ikäänkuin minulla ei olisi omia aivoja ja en itse tietäisi mitä teen. Tunne, että minulta halutaan riistää harrastukset ja vapaa-aikakin. Olen kouliintunut nyt kohta 55 vuoden iässä, joko henkisesti syleksimään tuollaisia ihmisiä, tai sitten vaan en jaksa enää vaivata päätäni toisten itänaapurista saaneilla ohjeilla.

Sen pituinen se.

Kuulumisia poikani pitkästä aikaa

Heipä hei taas poitsuni. En ole kuullut sinusta pitkään aikaan, vaikka olen laittanut WhatsAppilla viestiä. No, ei se haittaa. Toivottavasti sinulla on hauskaa ja koulukin menee ihan hyvin omasta mielestäsi. Ei sitä koulunkäyntiä toisten takia tarvitse käydä, vaan itsensä takia. Jos sinulla on hauskaa ja tykkäät, niin se on hienoa. En tiedä minkälaisia arvosanoja olet mistäkin koulun aineista saanut, mutta olen varma että olet hyvä ja tunnollinen poika. Todelliset opinnot alkavat sitten myöhemmin elämässä, mitä ikinä alatkin opiskelemaan. Minulla on nyt vähän monenlaista sekalaista ajatusta, jotka yritän ynnätä samaan kirjoitukseen. Toivottavasti tämä postaus ei ole sitten liian sekava luettavaksi.

Isä oli Oulussa ensin opiskelemassa ja sitten työelämässä 20 vuotta. Täällä Turussa on ollut sellaisia projektiluontoisia töitä jonkin verran. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen sellaisiin, koska silloin jää aikaa omille harrastuksille enemmän. Aikaisemmin työelämässä minulla ei ole ollut aikaa/jaksamista/mielenkiintoa harrastuksille. Täällä Turussa kipinä syttyi ja toivottavasti saan lisää näitä projektiluonteisia työtehtäviä, mutta niin ettei kuitenkaan työt haittaa liikaa harrastuksia. Ainoa juttu on, että sinulle haluaisin ostaa aina jotain silloin tällöin, mutta se vaatisi hyväpalkkaisen ja vakituisen työn. Kasvat vuosi vuodelta isommaksi pojaksi ja ns. vaatimustasosi kallistuvat sen myötä. En sano, että olisit koskaan ollut kovin vaativa, mutta elämä vain tuppaa olemaan sellaista ja tarpeet ovat erilaiset vanhemmalla iällä ja ne ovat luonnollisesti myös kalliimpia. Ei se tietenkään sinun vikasi ole. En halua ostaa sinulle mitä tahansa sekundääriroskaa, vaan sellaista mistä tykkäät ja mitä tarvit kulloinkin. Itse sain nuorena poikana sellaista romua ja ryysyä, että ihan hävetti mennä kouluun ja olla ihmisten ilmoilla. Parempi kuin jos olisin ollut niitä ilman, tai vaikka saada romut ja ryysyt rahana. Siinäkin olisi ollut enemmän iloa. Olisin voinut itse mennä ja ostaa enemmän mieleistäni esim. vaatetta, eikä saada mitään Työväen Urheiluliiton punaisia kommariverkkareita. En onneksi ole kyseiseen liittoon koskaan kuulunut aikuisten oikeesti. Luojan kiitos sinä olet vapaa kommunismin ikeestä. Itse kasvoin kommariperheessä, mutta minusta sellaista ei ole saatu leipomallakaan koskaan, vaikka vanhempani kovasti yrittivät. Opin vain vihaamaan sitä aatetta. Ja sinullehan minä en mitään aatetta tyrkytä. Saat elää nuoruutesi politiikasta ja aatteista vapaana.

En ole käynyt matkustamassa ulkomailla pitkään aikaan. Ei sillä, että suurta paloa olisi nytkään enää, mutta joskus tuntuu vähän siltä, kuin voisi käydä jossain maassa tuulettumassa. Haluaisin käydä Keniassa, koska se on sinun toinen kotimaasi. Ehkä jonain päivänä sinun kanssasi, mikäli minulla vielä henki pihisee silloin.

Enoni kuoli toissa jouluna Tukholmassa ja pientä perinnön tynkää olisi odotettavissa, kunhan jotkin serkkuni saavat tarvittavat asiakirjat lähetettyä lakimiehelle. Tuntuu olevan ylitsepääsemätön este lukea virallinen asiakirja, tai ovat sitten vaan yksinkertaisesti saamattomia mulkkuja. Perintöasiakirjat ovat toki ruotsiksi kirjoitettu, mutta puhelimeen saatava ilmainen Google Translator appi kääntää tekstin lennosta suomeksi, joten ei mikään kielinero tarvitse olla. Ihmetyttää vaan, ettei rahallinen perintö kiinnosta sen vertaa. Niin kauan, kun kaikki eivät ole lähettäneet tarvittavia asiakirjoja lakimiehelle, kukaan ei saa mitään. Arvaa pistääkö tuollaiset sukulaiset vituttamaan? Asian toivottavasti sitten joskus ratkettua voisin sinulle ostaa jotain, mitä haluaisit.

Ajopuuna paikassa nimeltä elämä

Hei poitsuni toivottavasti sinulla on kaikki hyvin, niinkuin varmasti onkin. Elämässäni on ollut yksi ja ainoa merkittävä virstanpylväs ja se olet sinä rakas poikani. Vaikka en ole paljon muusta niin välittänyt, kuin sinusta - jotain naisen rakkautta kaipaisin henkilökohtaiseen arkeeni. Naisia ja irtosuhteita minulla on ollut paljon, mutta en ole osannut pitää kenestäkään kiinni. Nyt kun ikää on enemmän, on vaikea löytää sitä kumppania. Vanhempana ei ole enää niin haluttu. Nyt kun olisin valmis elämänmittaiseen yhteiseen taipaleeseen.

Vaikka olen nyt paremmassa fyysisessä kunnossa, kuin vuosikausiin, ellei vuosikymmeniin, eläminen on alkanut painaa vuosia kuljettua enemmän henkisesti, kuin fyysisesti. Kelaan elämää taaksepäin, kuin elokuvafilmiä mediasoittimella, johon voi aina pysähtyä ja miettiä hetkeä. Ja kelata taas seuraavaan kohtaan, eteen tai taakse. Olen ehkä syntynyt väärään maailmankaikkeuteen, koska minulla on liian paljon rakkautta annettavana, ettei tämä maailma ole valmis sitä vastaanottamaan. Universumilla tulee ähky. Rakastan ja rakastun liian helposti ja syvästi, mutta tässä maailmassa minulle ei palaudu takaisin sitä vastarakkautta. Se on tuskallinen tunne. Vaikka en koe olevani yksin tai yksinäinen, tuntemukseni hämmentää minua. Universumi on oikeasti melko sekasortoinen paikka. On miljardeja eri mahdollisuuksia, mutta kaaoksen takia on vaikea löytää itselleen oikeat palikat ja niiden oikeat asennot. Jotkin onnekkaat ihmiset ovat sen löytäneet, mutta he ovat harvassa. Vaikka fysiikassa epäjärjestyksellä on tietynlainen tasapainon laki, hyvä ja huono ei kompensoidu keskenään. Toisella ei voi hävittää toista. Ne ovat erikseen aina olemassa. Itsenäisiä komponentteja. En tiedä sitten, jos hyvän tai pahan tuntemusta ei olisi olemassa, tunnistaisimmeko enää toisen olemassaoloa tai sen puutetta. Ehkä kiinalaisen yin ja yang on tarkoitus tunnistaa kumpainenkin.

Hei poitsu, miten sinulla meni kesäloma?

Ei olla soiteltukaan vähään aikaan. En ole halunnut häiritä kesälomaasi. Tämäkin kesä on ollut melko kuuma, niinkuin viime vuonnakin. En ole käynyt Turun ulkopuolella missään, edes Turussakaan keskustaa pidemmällä. Olen käynyt vain kahviloissa kahvittelemassa ja siinä ohessa käveleskellyt ympäri keskustaa ja ihmetellyt kauppatorin valmistumista. Sen pitäisi olla kesän jälkeen valmis ja avajaiset syyskuun puolivälissä. Olen mielessäni pohtinut, että budjetti paisuu ja valmistuminen myöhästyy, niinkuin yleensä kaikki projektit Turussa valmistelusta lähtien. Ja vuoden päästä valmista projektia aletaan kaivamaan auki ja lopputulosta korjaamaan jonkin yleispätevän syyn, "virheen/epäkohdan" takia. Tällaisia epäonnistumisia kutsutaan "Turun taudiksi". Tykkään kyllä asua täällä, en sillä valita. Ehkä minulla ei vain ole muuta isompaa valittamista elämässäni tällä hetkellä. Ihminen ja varsinkin suomalainen tuppaa olemaan sellainen luonne. Jokaisessa kaupungissa ja pitäjässä on aina ne omat epäkohtansa ja Turussa niitä on ehkä kaikista vähiten.

Sinulla on kesäloma kohta lusittu ja koulu alkaa taas elokuussa. Menet jo neljännelle luokalle. Toivottavasti sinulla oli hauska kesäloma. En tiedä mitä mieltä olet koulunkäynnistä nykyään, kun en ole hoksannut sitä kysellä lähiaikoina. Aikaisemmin olet tykännyt ja toivottavasti linja jatkuu. Oma ala-asteen aikani oli yhtä kärsimystä. En nauttinut kouluun menemisistä. Siellä oli yksi koulukiusaaja ja toivottavasti hän ei koskaan kävele kadulla vastaani. Toivottavasti sinulla on myös koulussa kaikki hyvin. Ainakin olet aina niin energinen, iloinen, mukava ja kohtelias poika, että kaikkien palikoiden täytyy olla kohdallaan. Ja vaikea on sinuakaan kuvitella koulukiusaajaksi. Sinä kasvat hurjaa vauhtia ja isän pitää mietiskellä sinulle uudempaa talvivaatetusta, kunhan nyt ensin tietäisin nykyisen kokosi. Vaatteita on aina hankala ostaa toiselle, enkä muutenkaan luonnostaan tykkää vaateshoppailusta.

Täytät ensi syyskuussa 10 vuotta. Paljon onnea jo etukäteen. Olisi aina niin paljon ostettavaa. En osaa ostaa sinulle syntymäpäivälahjaakaan. Meidän olisi pitänyt nähdä paljon enemmän, mitä tähän asti ollaan nähty. Se on kovin vähän se. En tiedä tuleeko asiat muuttumaan tulevaisuudessa. Et osaa kaivata isää, kun emme ole oikeastaan koskaan saaneet kunnolla tutustua toisiimme. Kelkkaa lienee myöhäistä kääntää tässä vaiheessa. Olen jäänyt paljosta paitsi, kuten myös sinäkin, vaikket sitä nyt taida ymmärtää.

Okei poikani, tässä tämänkertainen ajatusteni tuuletus. Kesä jatkuu vielä tovin, nauttikaamme siitä.

Maailma on ihanampi ilman ylimääräisiä kavereita

Tässä iässä ei enää etsi uusia kavereita, edes halua sellaisia. Ehkä se on ajan määräämä tilanne, johon luonnollisesti sopeudutaan. Jos ajatellaan minua henkilökohtaisesti, en tunne suurta kaipuuta omiin sukulaisiini. Haluan jättää ne riippakivet taakseni, kun niistä on vain haittaa ja aina tulee riitelyä. Eläimet ovat tässä suhteessa viisaampia, kuin ihmiset. Ne vieroittavat omat poikasensa jo varhaisessa vaiheessa ja patistavat heitä etsimään omaa onneansa. Isällä on näin vanhana samoja oireita kaverien suhteen. Ihminen on kehittynyt liian tyhmäksi, että unohtaa elämän lainalaisuudet. Siinä on sekä siunaus, että kirous. Suuresta massasta ehkä joku on luonasi tukemassa sinua, mutta suurin osa unohtaa sinut perävalon vilkkuessa. Elämä on aina niin hyvää, kuin ympärillä olevat ystävämme komppaavat sinua sinua. Jos jokin asia menee joskus pieleen, ne parhaimmat ystävämme joihin luotimme jättävät, mutta itse henkinen vahinko jää aina sinun ristiksi kannettavaksi. Kuin Jeesuksen Via Dolorosa. Ystävät jättävät sinut aina hädän hetkellä, koska he eivät halua omaa via dolorosaa. En paljon usko tosi ystäviin enää, vaikka heitä ehkä onkin olemassa, myönnän. Olen uusille tuttavuuksille skeptinen ja kriittinen. Minulla ei ole tarvetta saada lisää jossiteltavaa ja ihmeteltävää. Isä on jo niin vanha, että ylimääräisistä kavereista on aina ylimääräistä riesaa. Kaikki ystävät ovat aina vailla jotain. Pitkän elämäni kokemus on sen jo osoittanut. Nuorempana kavereiden saaminen oli statuksen mittari, mutta nykyään haluan irti menneisyyden "haamuistani". Minulla oli ensin FaceBook profiili, mutta laitoin tilin sittemmin pois. Siellä oli paljon sellaisia "kavereita", joiden kanssa en ole ollut missään tekemisissä pitkään aikaan. Laitoin sitten Facebook tilini pois, mutta tein uuden tilin tämän vuoden alussa. Tulin naamakirjaan uudestaan ikäänkuin puhtaalta pöydältä. En etsi siellä kavereita, hyväksyn vain ne, mitkä merkitsevät minulle edes jotain. Kaveripyyntöjä on tullut paljonkin, mutta olen heivannut heidät kartanolle. Facebookin pitäisi olla läheisten ystävien kohtaamispaikka, ei tuntemattomien tai etäisten. Näin itse ajattelen. Sellaisille tyypeille on olemassa deittipalvelut erikseen. Minulla nyt jo on ne kaikki kaverit tässä elämässä, jotka ovat jääneet roikkumaan ja sietäneet minua nuoruudestani lähtien. En tarvitse heitä enää enempää, enkä vähempää. Minulla on oma paras kaverini, sinä poitsu. Jonain päivänä sinä unohdat isän ja saat uusia kavereita. Niin kuuluu ollakin. Eläminen on kuin evoluutio. Uuden löytämistä ja vanhan jättämistä taakseen. Vain niin elämä kehittyy toivottavasti paremmaksi. Minulla on uudella työpöydällä puhdas omatunto. Yhtä asiaa en halua jättää unohdukseen, sinä poitsuni. Olet aina ystäväni ajasta iäisyyteen.

Sitä, joka vanhoja muistelee...

Miten tulikin yks kaks muinainen etelänloma mieleeni lapsuuden ajalta. En muista vuosilukua tarkalleen. Olin silloin pikkupoika. Koska olen syntynyt 1968, sen täytyi olla silloin jotain 1970-72 nurkilla. Sitä myöhemmät tapahtumat olisivat olleet elävämmin mielessäni. 

Etelänloma tarkoitti silloin Kemijärveltä koskaan poistuneelle  pikkupojalle suurta elämystä. Pääsee pois Suomen suurimmasta kaupungista katsomaan landea. Siis Kemijärveltä pois etelään päin mihin tahansa kompassisuuntaan perinteisellä paperikartalla. Kuusamokin olisi ollut pikkupojalle etelä ja elämys, mutta sehän taitaakin olla enemmän kaakossa ja lähempänä itää noin "Stadista" katsottuna. 

En muista siitä lomasta paljoakaan muuta, kuin unohtumattoman kummelistartin. Meidän ensimmäisen mossen - siis auton käynnistysoperaatio. Heti startissa ratin äänimerkki jumittui päälle. Isä vainaa siinä kirvaili ("voi jeesuksen ristus") ja koitti hakata ja vääntää rattia. Kun sekään ei auttanut, alkoi vimmattu ratin purkaminen. Loppujen lopuksi rattia ei enää ollut, törrötti vain keppi ja en muista millä taikatempulla isä sai äänimerkin hiljennettyä. Meitä lapsia nauratti, vaikka isä ja äiti olivat kauhuissaan.

Mosse (Moscowitch) on siis auto. Vieläpä Neuvostoliittolainen ihme, automobiili jolla pitäisi taittaa matkaa luotettavasti - niin sanoivat. Muotoilu oli sellainen sen ajan pyöreä, eikä ihan niin ergonominen. Painava metalliläjä. Siinä oli vain epäonnistuneesti kopioitu ja kasattu mahdollisimman paljon rautaa neljän pyörän varaan. Jollain kummallisella, mutta yksinkertaisella neuvostoliittolaisella systeemillä idän ihme oli saatu käynnistymään. Huomaa, yksinkertainen ei tässä tapauksessa tarkoita helppoa ja toimivaa, niinkuin maalaisjärki kehottaisi. Neuvostoliittolainen ihme teki tenkkapoot jo alkumetreillä. Kun pitäisi jollain konstilla vielä tankata, eikä oltu päästy vielä kotia kauemmas.

Itse ajomatkaa en muista, koska luultavasti pikkupoika nukkui, sen minkä pystyi siinä kyydissä koko matkan ajan. En edes muista oliko kohde Evijärvi, vai Lappajärvi. Mutta muistan perillä yhden tytön, joka kanssa leikimme. En muista hänen nimeään muuta, kuin että hänen etunimensä ensimmäinen kirjain taisi olla T. Minä olin niin ihastunut häneen silloin jo ensisekunneilla. Kaksoisveljeni yritti ängetä osingoille, mutta me molemmat tyrkättiin hänet takavasemmalle.

Koko loman tarkoitus ei ollutkaan loma, vaan hautajaisiin meno. Isäni äiti, eli sinun isomummisi kuoli silloin. Muistan kirkossa käynnin vielä ja ihmettelin miksi tuo nainen tuossa makaa arkussa. Onko hän pyhimys, jota kaikki palvoo. Paljoaa muuta en siitä "lomasta" muista. En tiedä onko se siunaus, vai kirous, vai ei mitään sen kummempaa. Ehkä ei mitään, mutta jokin oli kuitenkin pikkupojalle jäänyt takaraivoon, kun tänne kirjoittelen. Paluumatkasta en muista mitään. Palattuamme kotiin Kemijärvelle, ei olleet ajat paljoaa nykyaikaistuneet. Ensimmäisestä "jeesuksen ristuksesta" tuli siirtymän toiseen, mutta uudempaan "ristukseen". Arvaa automerkki? Oikein arvanneiden  hyväperseisten naisten kesken tarjoan kuumat kahvit kotonani.

No, huumoria saa aina olla. Tässä tämänkertainen wanhojen ajatusteni muistelo näin sähköisessä muodossa.

Tiedostamisen julma karuus

Miksi ihminen ei olisi syntynyt yhtä tyhmäksi, kuin eläimet? Mikä tekee meistä viisaampia, vai onko se pelkkä illuusio? Vai onko niin, että nämä tyhmät eläimet ovatkin meitä älykkäämpiä - mutta me olemme itse vain alempaa astetta tyhmempiä, ettemme tajua sitä? Jos katsotaan rakkautta ja uskollisuutta voiko parempaa ystävää saada, kuin esimerkiksi koira. Hän suojelee sinua oman henkensä uhalla ja on valmis menemään Tuonelan alttarille sinun tähtesi. Eläimet elää aina hetkessä. Ihminen tiedostaa tulevaisuuden ja käyttäytyy joskus erheellisesti sen mukaan. Eläin ei osaa katua tekemisiään, vaikka me niin luulemmekin. Ihmisillä on se tiedostamisen karu ominaisuus, mutta meidän pitäisi oppia siitä jotain tulevaisuutta varten. Tieto lisää tuskaa, mutta sen pitäisi opastaa meitä myös vastuuta toisista elämän muodoista ja niiden suojelemisesta. Niin viisaita me ihmiset emme vielä ole. Universumissa on lukemattomia meitä teknisesti kehittyneempiä elämän muotoja. Mutta onko se kehittynyt liiaksi niin tyhmäksi, että tulee tänne hakemaan sitä viisaampaa alkuperää? Kun oma on jo tuhottu pois? Ihmiskunta on aina ollut valloituksenhaluinen. Me emme saisi olla sitä. Universumi on luotu ainutkertaiseksi, vaikka energia ei koskaan häviäkään. Emme saisi lähteä valloittamaan maailmaa. Sieltä voisi tulla vastaan teknisesti kehittyneempi sivilisaatio, mutta jolla olisi pahat aikeet. Pidettäisiin oma teknologiamme vain meidän tiedossamme ja kehitettäisiin oma asuinympäristömme vain meidän hyväksi. Minulla tulee mieleen kävely, maailman katsominen, matkailu. Mutta on aina mukava tulla takaisin turvalliseen kotiin. En halua, että kukaan toispuoleinen tulee sotkemaan tätä ihanuutta.

Elämän karua todellisuutta

Elämä ja olemassaolo on aina jonkun toisen elämän menettämistä. Buddha, Siddhartha Gautama sanoi joskus: Ilman yhtä ei voi olla toista. Tämä pätee köyden jatkamiseen toisesta päästä. Uuden elämän jatkaminen on köyden leikkaamista toisesta päästä. Vaikka maapallon ihmiskunta kasvaakin lukuaan, se on jostain toisesta pois. Universumiin on alkuajoista lähtien luotu se energia, se mikä se on. Mistään ei tule lisää, eikä mikään koskaan katoa, vaikka tietämämme kaikkeus loppuukin joskus. Olisi hirvittävää tietää elävänsä uskontojen julistamaa iänkaikkista elämää ikuisessa pimeydessä. Koska niin lopulta käy. Universumista tulee iänkaikkinen kylmä ja pimeä.

Pikkuinen aasinsilta oli tuohon alun johdantoon ja muutamaan loppusanaan. Olen jo nyt pari vuotta lopettanut punaisen lihan syönnin. En vielä kaikesta ole voinut luopua, mutta suuntaus on hyvä. Lihaa syödessäni ajattelen, että se jokin raukka antoi henkensä, jotta minä voisin saada energiaa oman köyteni jatkamiselle. Me olemme kaikki liian itsekkäitä ja oman edun tavoittelijoita. Tuossa mielessä Buddha halusi kärsiä. Haluan lopettaa tämän kirjoitukseni kauniisiin sanoihini: "Poikani, Isä rakastaa sinua"

Ajatusten puroa

Hei poika taas. En tiennyt elämäni suurimmista iloista, kunnes sinä putkahdit maailmaani. Koin, että olin jo saavuttanut kaiken onnellisuuden tässä omassa maailmassani. Sitten sinä tulit ja sekoitit pakan. Pokeripöytä meni ylösalaisin ja kortit sekaisin. Minä olin se ottava osapuoli pokeripöydässä. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli minulle ylhäältä annettu taivaanlahja. Minulla on nyt jotain omaa ja parempaa, kuin kuningasvärisuora. Elämänkaari on sellainen, että on alku ja on loppu. Kaikki rakastaa aina sitä alkua, mutta viikatemiehen korjatessa satoaan, elämä ei olekaan aina niin hyvää. Poikani, sinä kasvat aikuiseksi pikkuhiljaa. Sinulla tulee oma elämänkaaresi ja unohdat minut, niinkuin minäkin olen unohtanut omat esi-isäni. Se tekee minut yhtäaikaa sekä onnelliseksi, että surulliseksi. Toivon, että menestyt tässä ankarassa elämässä. Ei haittaa, vaikka menestystä tulisikaan, olen aina luonasi heikoilla hetkilläsi. Haluaisin pysähtyä siihen hetkeen, jolloin olit pikkupoika ja istuit polvellani ja höpötit niitä näitä. Mutta en voi hallita aikaa. Sitäpaitsi sinä tulet aina olemaan isän pikkupika, vaikka kasvaisit satametriseksi.

Ajatuksia

Albert Einstein joskus tuossa taannoin sumpli, että joko me olemme yksin kaikkeudessa, tai tuolla on muitakin - molemmat skenaariot ovat silti yhtä pelottavia. Yksinolo tässä rajattomassa maailmankaikkeudesssa on yksinäiselle pelottavaa - siis hänelle, joka pelkää sitä. Toinen ajatus olisi, että jokin vieras ja meitä paljon älykkäämpi sivilisaatio tulisi ja haukkaisi meidät suihinsa - ikuiseen eetteriin ja kadotukseen.

Voihan sitä kehittyneempiäkin sivilisaatioita jossain olla, mutta elämä jo meidän maapallollamme on osoittanut, että elämä on aina valloituksenhaluinen ja toisia alistava muoto. Elämän geenit, tai oikeammin syntymekanismit ovat jotakuinkin universaaleja lakeja. Elämä universumissa on enemmän sääntö, kuin poikkeus. Siksi, koska mekin olemme osa tätä universumin sivujuonnetta, mistä kaikki olemassaolo sai alunperin alkunsa. Tässä on pienen ihmisen melko toivotonta etsiä kaikkeuden syitä ja seurauksia universumissa. Seuraukset eivät tule ennen syitä. Seuraukset tulevat aina syiden jälkeen. Samalla tavoin elämä ei muokkaa universumia, vaan universumi muokkaa elämää mieleisekseen. Sitä se on tehnyt jo alun ajoista lähtien. Elämä on seurausta universumin olemassaolosta.

Mistä elämä on sitten universumissa sitten lähtöisin? Nykytietämyksellä on jo todistettu, että on olemassa energian häviättömyyden laki. Mikään ei koskaan katoa, vaan se muuttaa olomuotoaan. Mutta jos jokin meidät joskus loi, kuka loi sen meidän luojan? Vai onko kaikki ollut aina vain olemassa? Silloinhan Jumalakin menettää merkityksensä. Syntymän ja kuolemisen reinkarnaatio olisi päättymätön? Ja miksi me ylipäätään olemme olemassa? Olisi paljon helpompaa, jos mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ei olisi ihania hetkiä, mutta ei olisi myöskään suruja ja murheita pahoista tapahtumista puhumattakaan. Minua vain askarruttaa kysymys ei niinkään miten, vaan miksi? Helppo vastaus kysymyseen olisi, että kukaan ei tiedä. Kuin ei tiedäkään.

Minä uskon elämän yksilöllisyyteen ja ainutkertaisuuteen, mutta myöskin elämän kuolemattomuuteen. Meillä on vain tämä elämä, mitä voi rakastaa vastoinkäymisistä huolimatta. Mutta erilaisia yksittäisiä tilanteita voi olla rajaton määrä kaikkeudessa. Yksi elämä antaa kuitenkin puitteet paljon hienommille jutuille, kuten sinut poikani. Koska tämä universumi on jo valmiiksi luotu, elämän hyvän ja pahan jakojäännöksessä punnitaan vain hyvän ja pahan ero. Meistä jokainen on aina jonkin asian jakojäännös hyvässa tai pahassa. Evoluutio ja suodatus on kehittänyt meidät alkukantaisesta matelijasta niin viisaaksi, kuin elämä tänä päivänä onkin. Poikani sinä olet jo hyvän parempi jakojäännös. Entropian laissa jakojäännöksessä jaettavaa on aina vähemmän, mutta elämä aina suodattuu universumisssa pikkuhiljaa, niinkuin se tekeekin. Energia ja rakkaus ei koskaan katoa absoluuttiseen nollapisteeseen. Mutta mitä harvinaisempaa elämä ja rakkaus onkin, sitä arvokkaampaa se on.

Hyvää syntymäpäivää 8-vuotias poitsuni

 Hei poikani. Nyt tulee vain lyhyt syntymäpäiväonnittelu. Ei ole sen kummemmin tarinoita kerääntynyt kerrottavaksi. Soitin sinulle ja toivotin hyvää syntymäpäivää. Juttelimme jo puhelimessa tärkeimmät kuulumisemme. Sinulla olikin ihan kivasti asiaa. Voi, kun sinä olet niin kohtelias ja kiltti poika, että ihan kateeksi käy tuollainen hyvyys. Maailma osaakin sitten aina pilata ihmisen. Et ole vielä ehtinyt niin vanhaksi, mutta säilytä ihmeessä tuo viattomuus ja hyvyys, se on kadehdittavaa. Sinulla oli asiaa ja kerrottavaa puhelimessa, mutta jätetään ne jutut vain meidän väliseksemme. Okay poitsu tässä lyhyt syntymäpäiväonnittelu. Hyvät koulupäivät muutenkin sinulle ja soitellaan taas.