Uintiharrastusta, osa 4

Keväiset ajatukset lentelevät taas, kuin saapuvat muuttolinnut. Uinnista on muodostunut minulle jo sellainen positiivinen pakko. Positiivinen addiktio olisi ehkä paras ilmaisu, minkä nyt keksin tähän nykytilanteeseen. Olisi kamala tunne, jos eteen tulisi taas jokin uusi pandemia, tai muu este uimaan pääsylle. Olen kehittynyt jo melko hyväksi uimariksi tänä päivänä. En pidä kovin nopeaa vauhtia yllä, mutta pystyn uimaan yhtäjaksoisesti vaikka kuinka kauan. Tarkoitan vapaauintia. Rintauinti on siinä mielessä ollut alusta lähtien helpompi, ettei hapenottoon ole koskaan tarvinnut orientoitua erityisemmin, joten ei siihen ole koskaan päässyt väsymään kesken uinnin. Vapaauinnissa hengitystekniikka on tärkeämpää ja ilman oikeanlaista tekniikkaa ei pysty uimaan yhtäjaksoisesti kovin pitkää matkaa. Olen miettinyt, että jotain uutta tavoitetta voisi olla altaalla. Nälkä kasvaa syödessä. Uimavalvojan kurssi kiinnostaisi noin niinkuin pelkästään vain suorittaa se kurssi. Ei siitä työuraa saa, olisi vain lisä harrastukseen. EA1 pitäisi olla suoritettuna sinne päästäkseen, mutta se ei ole ongelma mikäli idea joskus realisoituu. Olen joskus suorittanut EA1:n, mutta se on aina vain 5 vuotta voimassa. Päästäkseen valvojakurssin läpi, on mm. uitava 500 metriä alle 12 minuutin. Normaalisti kuntouiden minulla menee tuolla matkalla nykyisin noin 13 minuuttia. On oikeastaan kiristettävä tahtia melko paljon, kun uiminen altaalla ja hölkkääminen ovat tyystin eri asioita. Lenkillä tahtia voi kiristää paljonkin, koska työ tehdään jaloilla, mutta altaalla on erit ja omat fyysiset rajoitteensa. Käsillä pitäisi kauhoa nopeammin, kun jalkaliikkeet ei anna hirveästi lisävauhtia uimisessa muutenkaan, vaikka kuinka potkisi. 500 metrillä pitäisi nopeutta parantaa yli minuutti ja se on paljon se. Ehkä sen saavuttaa pelkästään tahtia kiristämällä en ole varma, mutta tekniikkaa pitää ainakin parantaa ja panostaa siihen nyt jokaisella uintikerralla. Uinti on kuitenkin oman arvioni mukaan 50/50 tekniikka/kuntolaji. Nykytahdilla uin 1000 metriä noin 26-28 minuuttiin, kun tavoite olisi nyt sitten alle 24 minuuttia, jotta kurssin pääsisi siltä osin läpi. On siinä muitakin vaatimuksia, mutta ne lienevät minulle helpommin saavutettavissa. Pitää nyt katsoa mitä tekee, jaksaako tulevaisuudessa vielä kiinnostua kurssista. EA1 ja valvojakurssi maksavat kuitenkin yhteensä satoja euroja, mutta olisihan se kiva olla tuollaiset takataskussa.

Uintiharrastusta, osa 3

Aloitin kirjottelemaan tätä postausta iltamyöhäisellä, kun uni ei tule silmään ja muutakaan tekemistä ei nyt ole. Eikä illalla oikein muuta voi tehdäkään, kuin istua tietokoneen ääressä, kun television katselukaan ei kiinnosta. Tuntuu, että kaikki elokuvat on jo nähty, kun minullahan on noita ilmaisia elokuvien lähteitä muutamia netissä. On tullut tuijoteltua leffaruutua 1-3 elokuvan päivävauhtia jo vuosien ajan. Se tekee yhdessä vuodessa jo melko monta elokuvaa.

Kesä on hiljaisempaa aikaa uida, vaikka toisin luulisi. Impivaaran uimahalli on kesän kiinni, mutta muutaman kerran olen käynyt Samppalinnan maauimalassa tälle kesää. Kynnys lähteä sinne on aina korkeampi, mitä Impivaaraan, koska pitäisi aina odottaa ja mennä bussilla ja loppumatka kävellä kaupungin läpi maauimalaan. Tykkään kyllä kovasti siitä paikasta muuten, mutta saisi olla lähempänä ja helpommassa paikassa. Kuten tuo JukuPark on tuossa kävelymatkan päässä kotoani. Kyllä tuonne yksi maauimala olisi myös aikoinaan saatu mahdutettua. Sinne on muitakin urheiluhalleja rakennettu ihan lähiaikoina, eikä sieltä rakennusmaa ole vielä kesken loppunut.

Huomaa, että kunto on noussut ikäänkuin huomaamatta. Uin 1500 metriä 3-5 kertaa viikossa. Ei tarvitse edes levähtää tuolla matkalla, kun happi riittää vaikka kuinka pitkälle. Siitä huolimatta, että haukkaan happea aina joka toisella vedolla molemmin puolin kehoa. Ei minun vauhtini hirveän nopea ole. Tykkään uida rauhallisesti. Tällä hetkellä 1000 metriä vapaauintia menee puoleen tuntiin rauhallisesti kiskoen. En ole ottanut isompaa stressiä sen suhteen. Tarkoitukseni on nauttia uimisesta ja bonuksena jos saisi tuota vyötäröä kapeammaksi, mikä onkin jo hyvässä vauhdissa sulaa pois. Mittaan vyötäröäkin säännöllisesti ja muutamia senttejä on kaventunut.

Laitoin ruokavalion taas kerran kuntoon huhtikuussa ja on siihen jo tottunut. Välillä on ollut hetkiä, jolloin karkit, sipsit ja muut herkut oli koko ajan mielessä. Kaikkeen sitä pitääkin jäädä koukkuun. Toivottavasti tästä terveellisemmästä ruoasta ja urheilusta tuleen nyt positiivinen kierre, joka ruokkii itseään kunnon parantuessa ja vyötärön kaventuessa.

Ei mulla muuta tällä kertaa. Kirjoittelen taas, kunhan löydän taas asiaa, mistä kirjoitella.

Korovanuosi pyörähti käyntiin

Uimaan ei jälleenkään pääse. Rajoituksia aina vaan jatketaan ja jatketaan. Kyllä minä olen sen valmis hyväksymään ei siinä mitään, kunhan vaan kärtyän joutessani. Turvallisuus ennen kaikkea, se on kaikista tärkein asia. Harmittaa vain vietävästi, kun olin päässyt jo hyvään vauhtiin kuntouinnissa ja olen nyt jo tosi hyvä siinä. Olen ylpeänä ajatellut itseäni altaalla aina räpiköidessäni, kun katselen muita uimareita. Olen kehittynyt hyväksi uimariksi, enkä ole enää kenenkään altaan tukkona ja vastaantulijana. Muistan, kun olin pikkupoika ja halusin mennä isoon altaaseen Kemijärvellä. Iso allas siellä tarkoittaa 25 metriä, kun täällä Turussa se on 50 metriä. 25 metrin altaalla täällä Turussa vasta verrytellään. Sääsketkin ovat siellä nyrkin kokoisia lihansyöjähirviöitä. Onneksi täällä Turussa ei niitä ole. Oulussa ne on vielä kämmenen kokoisia lihansyöjiä. No, anyways. Isäni kielsi minua menemästä sinne hirmualtaaseen, vaikka kuinka vänkkäsin ja änkyröin vastaan. Mutta minun isäni oli silloin oikeassa. Hän ajatteli minun turvallisuuttani viihtyvyyden edellä. Myös koiramme poismeno oli minulle kauhea järkytys. Olin hänen viimeisillä sekunneilla ja katsoin, kuinka elämä lähti hänestä pois. Pidin koirani kuonoa kämmenelläni loppuun asti. Minä olin joskus vihainen hänelle ja kadun sitä nyt kauheasti. Ymmärrän, että koirat eivät tykkää kauheasti ihmisten suukotteluista. Mutta suukottelin sitä raukkaa koko ajan ja huomasin, että se ärsytti häntä. Ihmisen rakkautta ei aina kaiki eläimet ymmärrä. Mutta annoin kuitenkin viimeisen suukon sille pienelle nöpönassulle siihen asti, kunnes ei ollut enää mitään tehtävissä. Itkin niin katkerasti hänen poismenoaan.

Nyt olen itse isä ja sinä olet minun oma poikani. Haluan, että myös minä olen tärkeä sinulle minun oma naperoni. Aika jättää meistä jokaisesta joskus, se on karu fakta. Ja kyllähän minä olenkin tärkeä sinulle. Kuulen sen äänestäsi ja sanoistasi, kun soittelemme ja viestitämme toisillemme aina säännöllisesti. Olet myöskin käynyt uimassa ja sukeltelet, niinkuin olet kertonut. Olen niin ylpeä sinusta poikani. Jonain päivänä käymme yhdessä uimassa ja opetan sinulle pari muuvia. Ties vaikka silloin sinä opettaisit minulle ne parit muuvit.

Uintiharrastusta (päivitys)

On jo tovi, kun viimeksi kirjoitin aiheesta. Mutta ei se haittaa, koska kehitystä on tapahtunut niistä ajoista lähtien. Jos ei olisi, ei olisi myöskään mielekästä kirjoittaa. Kirjoitin aikaisemmin, että uin 500-600 metriä joka kerralla. Sekauintia milloin mitäkin tyyliä, kunhan nuppi vain pysyi pinnan yläpuolella. Tykkään uimisesta ja sen takia suollankin paljon uintiaiheisia valokuvia Instagramiin. Allaskuvia en tietenkään laita, koska ei siellä kuvia saa räpsiä. Kun kävelen hallille, niin matkan varrella otan kuvan, jos toisenkin. Joskus nuorena poikana Kemijärvellä kävin monesti uimahallissa ja katsoin kateellisena, miten jotkut uimarit voivat uida niin pitkiä matkoja, siis 25 metrin altaalla. Osasin kyllä siinä vaiheessa uida sen verran, että pysyin pinnalla, mutta että tuollaisia matkoja. Kemijärven altaalla on siis pieni allas, 25 metriä. Turussakin on sellainen, mutta nyt tuntuu etten sellaisessa lätäkössä voi edes saada hikeä pintaan. Uin aina siinä 50 metrin altaalla. Katsoin silloin ikkunasta niitä kauhojia miten tuo on mahdollista. Olin niin kateellinen niille kuntouimareille, että kohonnut vietti pakotti minut ostamaan merkkejä paikallisesta myymälästä. Uimahallin kioskista ostin rintaan painettavia merkkejä. Ensin pronssinen, sitten hopea ja volá kultainen merkki. Vaikken oikeasti niitä koskaan ansainnutkaan. Niihin oli ensin saavutettava tietty matka, ennenkuin voisi hyvällä omallatunnolla ne ostaa. Mutta minähän ostin ne merkit siitä huolimatta ja sen kanssa. Halusin olla kuntouimari ja näyttää merkeillä sen kaikille tavan tallaajille ja naisille.

Vuodet vierähti siinä nuoruutta taivastellessa ja muutin Ouluun ensin opiskeluiden merkeissä ja sitten juurruin sinne työn takia. En käynyt siellä uimassa säännöllisesti, vaikka ajatus oli koko ajan takaraivossa. Liian kallista työssäkäyvälle ihmiselle. No, se kalleus on aina suhteellinen käsite. Jostain pitää aina hieman kiristää, jos jotain toista haluaa. Jokaisen oma valintatehtävä näin taviksella. Olen nuoruudessani Kemijärvellä ollut aina hoikka poika.  Muutettuani Ouluun alkoi läski kerääntyä vyötärölle, kaulaan ja joka paikkaan. En sitä koskaan itse huomannut, kunnes joku otti minusta valokuvan. En enää tunnistanut sitä naishurmuria valokuvasta mikä kaatoi kaksilahkeisia, kuin viikate. Järkytyin minkälainen mörökölli valokuvasta kurkistaa, mutten tehnyt tulevien valokuvieni parantamiseksi kuitenkaan mitään. Töihin suoriutuminen oli tärkeämpää ja jopa niin tärkeää, etten viitsinyt laittaa tikkua ristiin hyvinvointini auttamiseksi. Ajatus uimisesta takaraivossa oli edelleen olemassa, mutta vain siellä solutasolla päänupissa. Yhden kerran kävin uimassa Raksilan uimahallissa silloisen slovakialaisen kollegani kanssa. Kirmasin altaaseen ilosta ja onnesta. Räpiköin altaan ees taas nipinnapin happea saaden. Sitten oli pakko nousta pois ja lähteä, kun kroppani ei enää kestänyt sitä kauheaa rääkkiä. Vaivoin hoipertelin puolitainnoksissa saunaan ja haukoin lauteilla ilmaa noin puoli tuntia, vaikken himosaunoja olekaan. Olin aivan poikki ja rikki. Onneksi en silloin kehunut olevani kuntouimari Kemijärven pinssit taskussa. Olen jo sittemmin heittänyt pinssit pois.

Muutin Turkuun tänne yksiöön 2013 elokuussa, mutta ajelin jo aikaisemmin tuonne Saloon serkkupoikani luokse auto täynnä rompetta. Tuosta jutusta olen jo aiaisemmin kirjoittanutkin. Kun asetuin tänne Turkuun, on uintiharrastus alkanut kiinnostamaan oikein toden teolla. Onneksi Impivaaran uimahalli on tuossa lähellä noin kilometrin päässä lenkkipolun läpi. Uintiharrastus on siinä mielessä ikävää hommaa, että kunto kasvaa vain pikkuhiljaa ja hapenottokyky vieläkin hitaammin. Vaatii pitkäjänteisyyttä kohottaa kuntoa. Lenkkeilystä en ole koskaan pitänyt, vaikka aamulenkillä olenkin joskus käynyt. Aloitin uimisen ensin hitaalla radalla. Sitten siirryin normaaliradalle ja välissä olen käynyt nopealla radalla. Katson aina mikä rata on se sopivin minulle. Joskus siellä on hieman tungosta, niin täytyy vähän sovitella ratojen suhteen itse kenenkin. Tällä hetkellä uin 1800 metriä tunnissa ihan rauhallista tahtia, kun ennen oli 500-600 metriä. En ole kilpailuhenkinen tyyppi, mutta jos omaa suoritustaan haluaa mittauttaa niin kyllä se on laitettava muistiin aina sen hetkinen suoritus. Kauhon altaalla aina sen tunnin verran ja matka on sitten se mikä se on. Haluan ottaa rauhallisesti ja nauttia, muuten motivaatio sammuu.

Hei poika, toivottavasti tämän kertainen kirjoitukseni avarsi hieman lisää käsitystä minusta ja toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. En ole kuullut sinusta pitkään aikaan ja minulla on aivan hirveä iksu sinua. En tiedä, kuinka paljon huonompi ihminen olisin, jos en olisi saanut sinua. Jotain hyvää minussakin täytyy olla, kun olen sinut saanut. Olet varmaankin sen hyvän ruumiillistuma, joka minussa on elänyt piilevänä. Jos minulla ei olisi sinua, minulla ei olisi mitään muutaakaan syytä, minkä vuoksi tavoitella näitä ohdakkeisen elämänpolun sivuilta kurkistavia valonpilkahduksia. Ihmisenä en voi sanoa, että olisin ollut täydellinen kaikilla elämänpoluillani, mutta isinä olen ainakin täydellisen rakastava, enkä ole koskaan kohdellut sinua huonosti.

Uusi uimalelu

Hei poika. Ostin uuden uimalelun. Saattaa kuvassa näyttää vähän tyhmältä, mutta tuolla kapistuksella on ihan oikea tarkoituksensa. Harrastan kuntouintia 5 kertaa viikossa ja nykyään vain sitä vapaauintia. Olen vasenkätinen, eli minun on käännettävä yläkroppaa eli torsoa aina vasemmalle päin. Se aiheuttaa lihaksistoon sen, että toisen puoliskon lihakset kehittyvät enemmän, mitä toisen. Haluan, että koko kroppani kehittyy tasapainoisesti. Vapaauinnissa on aina käännyttävä toiselle puolelle ja otettava happea. Minä olen vasenkätinen ja otan happea aina vasemmalta puolelta. En osaa tehdä sitä oikealta puolen. Lihakseni kehittyvät aikaa myöten erilaiseksi. Sitä en halua. Siksi ostin tuon keskisnorkkelin. Nyt voin katsoa koko ajan altaan pohjaan ja kauhoa vuoronperään molemmilla käsillä tasapainoisesti. Käyn kaksi kertaa viikossa myös uimassa nopeusharjoitusta ja tekniikkaa. Varsinkin päädyssä tehtävät kiepit on alkanut kiinnostamaan ja sitä olenkin harjoitellut. Flip-turn on sen englanninkielinen nimi. Tuon keskisnorkkelin kanssa sellaista ei voi tehdä. On heti suu täynnä vettä. Tuo vekotin aiheuttaa myös sen, että on ostettava nenäklipsi. Normaalisti minulla ei mene vettä sieraimiin, mutta jos käytän tuota snorkkelia, niin heti menee. Eräänlainen pakko-ostos toisensa perään. No, olkoon. Kertaostoksia ovat kuitenkin. Snorkkeli oli tarjouksessa 25 euroa ja nenäklipsi maksaa 6 euroa. Mutta toivottavasti nämä ostokset jäävät nyt tähän. Uin matkauintia 1000 metriä tällä hetkellä, mutta ajattelin pidentää sen 1500 metriin, ellei jopa 2000 metriin. Alkaa olemaan sen verran helppoa touhua. Jokohan tuota matkaa voi laskea jo kilometreissä, en tiedä. Alku innostuksessani minä uinkin tuon 1500 metriä, ennen sydänkohtaustani. Sen jälkeen hidastin vauhtia ja olen ottanut rauhallisemmin. Nyt tuntuu siltä, että voi kuntoilla kovemmin. Ei sillä, että sydän näin sanoisi, mutta minusta vain tuntuu siltä. Kyllähän minä olisin silloin heti infarktin jälkeen heti valmis hyppäämään altaaseen, mutta lääkäri kielsi. Nyt menen näillä eväillä, jotka luoja on minulle antanut. Ja onhan minulla sinut Melville, se on kaikista suurin lahja.

Sinun mummisi

Paljon on mahtunut tähän kuluneen ja varsinkin viime vuoteen. Ei oikeastaan montaa asiaa ole, mutta sitäkin suurempia. Menetin oman äitini, eli siis sinun mummisi Tammikuun 14. päivä tänä vuonna. En voinut mennä hänen hautajaisiinsa, koska minulla ei ole rahaa matkustaa sinne pohjoiseen. Olin yksin kotona. Kemijärvi on vaan niin pirun kaukana täältä katsoen. Suomi on pitkä maa. Jonain päivänä käymme yhdessä siellä haudalla katsomassa ukkiasi ja mummiasi, vierekkäin kun nyt ovat. Sinun olisi myös hyvä tietää myös minun isäni ja äitini, koska samaa sukuahan me olemme. Äitisi on opettanut ja tutustuttanut vain äitisi suvun sinulle. Et tiedä minusta ja suvustani mitään. Mutta minä haluaisin, että tietäisit myös minun ja Millaskankaan sukuni juuret. Olethan sinäkin samaa Millaskangasta minun kanssani. Samaa lihaa ja verta.

Kun oma isäni menehtyi vuonna 1991, minä olin silloin tosi surullinen ja itkin paljon. Se oli minun ensimmäinen todellinen menetykseni tässä elämässä. Vaikka hän ei ollutkaan niin läheinen ja läsnä, mutta hän oli minun isäni. Joskus nuoruudessani kysyin isältäni hänen omista sukujuuristaan. Koska ne koskettavat myös minua ja sinua. Me olimme aina vierailleet vain siellä pohjoisessa Lapissa, Tepsan kylässä ja Rovanperässä. Yhden kerran kävimme isäni kotiseudulla Lappajärvellä, mutta olin silloin niin nuori poika, etten muista siitä ajasta paljoakaan. Ne olivat isäni äidin, eli mummini hautajaiset. Isäni kertoi hieman omasta taustastaan. Olin silloin niin nuori poika, etten muista kaikkea mitä hän kertoi. Mutta minua kiinnosti tietää. Olen sittemmin ollut yhteydessä isäni sukulaisiin Facebookin kautta. Mutta laitoin sen sosiaalisen median jo pois. Ei se ole enää kovinkaan hyvä ja mielenkiintoinen juttu. Riitelyä täynnä eri ihmisten kesken ja oman tärkeän statuksensa esille laittamista. Laitoin pois myös Google+, Twitter ja muut roska tilit samoin perustein. Ei niistä ole mitään iloa minulle. Käytän tällä hetkellä ainoastaan Instagram tiliä, johon olen laittanut hieman omia valokuviani. Siellä ei ole turhaa paskan jauhantaa, vain kuvia. Riittävän yksinkertainen minulle.

En osannut enää itkeä äitini menetystä, koska olen itse menettänyt elämässäni jo kaikista tärkeimmän eli sinut. Ei mitään suurempaa voi olla. Siis tarkoitan tällä sitä, että en tiedä miten näkisin sinut jatkossa. Ei minua oikeasti kiinnostanut lähteä edes hautajaisiin. Sinä ja minä, me ei tunneta toisiamme riittävän hyvin ja siitä minä olen surullinen. Niin kuin isän ja pojan kuuluisi tuntea toisiaan. Siinä mielessä olen sinut jo menettänyt, koska alku meillä näytti lupaavalta, mutta sitten en enää saanutkaan nähdä sinua. Joten kaikkien muiden sukulaisteni edesottamukset ei merkitse minulle mitään. En vain tunne mitään heidän kohdallaan. Mutta sinua ajattelen aina.

Okay, lopettelen tämän postaukseni nyt. En ole kauhean hyvä kirjoittamaan pitkiä tarinoita. Mutta ne tulevat ainakin sydämestäni.

Sydämeni heikkoudesta

Sain vakavan sydäninfarktin Joulukuun 18. päivä 2015 noin kello 5 aamulla. Olin jo herännyt ja aikeissa keittää aamukahvit. Sitten alkoi rinnassa todella tuskainen tunne. Ensin ajattelin, että onpa vittumaisen kova närästys. Kun oli niin kova, eikä hellittänyt, soitin hätäkeskukseen. Ensin siellä tenttasivat ja kysyivät muutaman kysymyksen. Kun kuuntelivat ähkyttelyäni ja puhettani, sitten sanoivat, että laitetaan auto tulemaan pika pikaa ja jaksa odottaa. Hikiä pukkasi koko ajan ja kovaa. Ei sen takia, että olisi ollut kuuma. Tuskanhiki. Ja alkoi paleltaa, koska olin joka puolelta aivan märkä. Ambulanssi saapui noin vartissa. Kävelin itse alas heitä odottamaan ja kun saapuivat ottivat heti autoon. Kun näkivät tilanteeni, sitten autoon ja väkisin syötettiin erilaisia tabletteja, nitroja, kipulääkkeitä ynnä muita juttuja. Ottivat autossa heti sydänfilmin ja kun saivat tulokset, laittoivat välittömästi tiputukseen ja syöttivät taas erilaisia lääkkeitä sekä jauheena, että pillereinä. Kuiviltaan piti kaikki niellä. Ja samantien soitto TYKS:aan, jotta voisivat olla siellä heti valmiina operoimaan. Täältä matkan varrelta, Runosmäeltä, otettiin operoiva lääkäri mukaan joka hoiti itse operaation sairaalassa. Sairaalassa tilanne kävi nopeasti. Minut vietiin heti autosta leikkauspöydälle. Ambulanssin ja sairaalan pöydät, sängyt ja rullat ovat kaikki yhteensopivia keskenään. Kaikki kävi saumattomasti. Ne on suunniteltu toimimaan yhteen. Ei siinä paljoa tuntenut eri asteisiiin menoa. Yks kaks vain huomasin, että se ambulanssissa tullut lääkäri alkoi heti töihin. Ranne vetäistiin kylmästi auki ja vaijeri käden suonen kautta sydämeen. Vaikka puudutus annettiinkin ranteeseen, karjaisu pääsi kun suoni aukaistiin. Mutta se oli aika pientä kipua rintakipuun verrattuna. Siinä ei sääliä tunneta. Onneksi laitettiin kuitenkin näkösuoja käden ympärille, etten näe mitä tapahtuu. Tämä lääkäri herätettiin vissiin melko varhain töihin. Ei ambulanssissa hääräämiseen mennyt paljoa aikaa, mutta minusta se tuntui silti ikuisuudelta. Kaikki kävi, niinkuin elokuvissa. Pillit ja valot huusi kovaa, kun ajettiin. Minulta on jälkeenpäin kysytty, pelottiko minua. Ei pelottanut. Vitutti koko kipu ja tuska. Olin rauhallinen ja hiljainen ja vastailin vain hoitajien kysymyksiin. Siinä vaiheessa olin jo antautunut ottamaan kaikenlaisen ratkaisun vastaan, kunhan tuska vain hellittäisi. Aivan sama, mikä se ratkaisu sitten olisi. Ei siinä tilanteessa pysty ajattelemaan filosofisesti, pohtimaan mennyttä ja tulevaa. Sitä elää vain siinä hetkessä missä on. Ei siinä edes halua ajatella muuta. Vitutti, kuin pientä oravaa se vähän väliä poskille läpsiminen, siinä oli se sen hetkinen todellisuus. Halusin vain vähän levähtää, muttei annettu sitä vähääkään. Olisivat olleet edes hiljaa vähän aikaa, mutta ei. Olin mielestäni koko ajan tajuissani ja tiesin mitä ympärillä tapahtuu. Vaikka tämä fyysinen koettelemus kestikin sen vaivaisen aamupäivän, jätti se minulle ikuisen muiston siitä miten omaa kehoaan on syytä vaalia koko elämän ajan. Oman mielen vaaliminen onkin sitten kokonaan toinen juttu. Siihen vaikuttaa ulkoiset tekijät eniten. Ei se mustahuppupäinen viikatemies koskaan ilmoita vierailustaan etukäteen. Syntyminen ja kuoleminen on osa elämän elinkaarta. Mutta ulkoisille tekijöille ja perintötekijöille ei koskaan mahda mitään. Juttelin lääkärin kanssa myös urheilu harrastuksestani eli uimisesta. Hän oli yhtä mieltä siitä, että se parantaa veren hapenottokykyä rajusti. Vähemmällä hapen saannilla pärjää silloin pidemmälle, kun elimistö on siihen jo etukäteen valmiiksi tottunut. Hieman myöhään vain aloitin tuon harrastuksen. Suonitukos tulee pitkän ajan kuluessa, eikä siitä tiedä mitään etukäteen, ennenkuin on liian myöhäistä. Ei minun ruokavaliossani ole ollut mikään pielessä. Lääkäri sanoi näin, kun katsoi veriarvojani. Ne olivat hyvät, kaikki arvot sokeriarvoja myöten. Ei tietoakaan diabeteksesta ja mistään sen esiasteesta. Tutkimusten jälkeen keskusteltiin muista seikoista, kuten verenpaineestani ja muista huolistani. Jos mieli voi huonosti, sydän voi huonosti. Ihminen voi kuolla ikävään. Ei se ole pelkkä sanonta. Minulla on todettu krooninen sepelvaltimotauti ja rasva-aineen vaihdunnan häiriö. Sepelvaltimotauti ei parane koskaan. Siihen ei ole parannuskeinoa. Lisäksi sydämeeni on jäänyt pysyvät vauriot. Sydänlihas ei toimi enää täysillä. Se oli hapettomassa tilassa liian kauan. Mutta näillä eväillä nyt menen ja taaperran eteenpäin. Tulen saamaan Kela:sta maksimaalisen korvauksen, joka vähän hyvittää tulevat lääkeostokseni. En tietenkään mitään saa ilmaiseksi, mutta kallistahan se on kuitenkin, koska aina joutuu ostamaan läpi vuoden.

En minä sinua koskaan unohda. Elämässä sattuu ja tapahtuu, halusi tai ei. Tapahtumat elävät omaa itsenäistä elämäänsä, ohjata voi hieman johonkin suuntaan. Jokainen meistä saa synnyinlahjaksi sellaiset geenit mitä saa. Sille ei vain voi mitään. Minäkin olen omat geenini saanut isältäni, äidiltäni ja heidän isiltään ja äideiltään. Ei ketään voi syyttää mistään, enkä halua alkaa siihen saivarteluun. Elämä on aina niinkuin se on. Kuntoilemalla voi aina pidentää sitä omaa elämäänsä ja niin olen nyt tehnytkin. Nobody lives forever. Kaiken tämän koettelemuksen jälkeen minua surettaa äitisi reaktio koko tilanteeseen. Mitä tahansa koettelemuksia hänen elämässään tapahtuukin, hän syyttää siitä aina minua. Ja käyttää sinua välikappaleena, aseena minua vastaan. Mitä korjauksia minä voisin tehdä? Halusin eilen tietää mitä sinulle kuuluu. Kerroin äidillesi tekstiviestillä, että sain kohtauksen. En edes odottanut mitään vastausta, kun meidän kommunikointimme ei ole oikein ikinä toiminut kunnolla. En ole koskaan saanut mitään myönnytyksiä tai palveluksia äidiltäsi. Ei hän ole tehnyt hyväkseni mitään, enkä ole koskaan edes pyytänytkään häneltä mitään muuta kuin vain saada nähdä sinua. Ei sinun näkemisesi ole mikään palvelus keneltäkään. Se on sinun perusoikeutesi, joka on kirjattu Suomen perustuslakiin. Mutta kun olet vielä niin nuori pojan alku, et voi itse puolustaa tuota perusoikeuttasi. Jonkun täytyy tehdä se puolestasi ja minä olen ainoa, joka sen haluaa tehdä. Matkakustannukset lapsen tapaamista varten pitäisi mennä puoliksi vanhempien kesken. Näin tämä asia on Suomessa, eikä muuksi muutu, vaikka toinen vanhempi tulisi mistä päin maailmankolkkaa tahansa. Tästäkin saan aina taistella. Olen myös miettinyt mitä minä olisin voinut tehdä toisin. Alussa nyt vain menin hölmöyksissäni ehdottamaan aborttia. Nyt, kun tiedän millaista on saada oma lapsi, en sellaista ikinä ehdottaisi. Välitän sinusta kaikista eniten koko maailmassa ja haluan aina parastasi. Haluaisin nähdä sinua joka päivä, mutta nyt tuli vain taas uusi ongelma kohdalleni. Tämä koko vuosi on vähän riskialtis terveyteni kannalta. Minun pitää odottaa ja syödä lääkkeitä, että nuo vieraat esineet sydämessäni kasvavat osaksi minua. Jos otan sinut nyt tänne Turkuun niin mitä jos saan uuden sydäninfarktin, kun olet luonani? Toinen infarkti on aina vakavampi, mitä ensimmäinen, koska keho rakentaa itse padon valtimoon siihen pallolaajennuksen kohdalle. Se on luontainen suojamekanismi jokaisessa meissä. Sen takia syön näitä lääkkeitä, jotta tuo suojamekanismi vähän estyy. Yritän estää tulevan vahingon sinun vuoksesi. Mutta nämä lääkkeet eivät anna kuitenkaan aivan täydellistä suojaa. Siksi olen huolissani. Jos niin huonosti käy, että saan uuden kohtauksen, silloin jäisit täällä yksin. Se huolettaa minua kaikista eniten. Sitä minä oikeasti pelkään kaikista eniten tällä hetkellä. Ajattelen aina sinun parastasi. En minä muuten välittäisi mitä minulle muuten tapahtuu, mutta minullahan on sinut ja haluan, että sinulla ei ole koskaan mitään hätää. En ikinä halua sinulle pienimpiäkään vaikeuksia.

Kahdestaan kävelyllä

Kävin taas luonasi yhden päivän ajan. Tulin linja-autolla Turusta Helsinkiin ja Helsigissä paikallisella joukkoliikenteellä. Alkaa jo sujumaan tuo Helsingin paikallisliikenne. Kunpa saisin sieltä asunnon jokin päivä. Se viisi tuntia kaikkiaan, mikä menee matkoihin, on poissa sinun näkemisestäsi. Minulla on Helsingin kaupungin asuntohakemus koko ajan voimassa.

Leikimme hieman luonasi ja lähdimme sitten ulos. Vähän aikaa olimme leikkikentällä, tulit sitten luokseni ja halusit lähteä kanssani kävelylle. Teimme melko pitkän lenkin kahdestaan. Kävelimme käsi kädessä koko ajan. Oli niin mukavaa. Vastaantulijat hymyilivät ja halusivat tulla juttelemaan. Oli kuulemma niin ihanan näköistä. Isä ja poika kahdestaan kävelyllä. Äitisi meni jonnekin asioille siksi aikaa, kun olimme kahdestaan. Nyt on kesä, mutta saisi nämä ilmat myös lämmetä kesäiseksi. Tämä kesä on tähän asti ollut melko kylmä ja tuulinen. Sitten kun lämpenee kunnolla, haluaisin lähteä kanssasi uimaan. En tiedä, onko sinulla uimahousuja, enkä oikein voi ostaakaan niitä sinulle, kun en tiedä oikeaa kokoasi. Äitisi pitäisi ne ostaa. Opetan sinua pikkuhiljaa uimaan, mutta aluksi pitää vain nauttia vedessä olemisesta ja siinä leikkimisestä. Minun pitää katsoa ja tutkia, missä siellä Maunulan lähellä on niitä maauimaloita. Uimahallit kun ovat kesäisin kiinni. Lopetan nyt tämän jutun, mutta nähdään taas pian uudelleen.

Uintiharrastusta

Olen nyt alkanut ihan tosissaan harrastamaan uintia. Näin alussa kertauintien matkat eivät ole, kuin 500-600 metriä, mutta käyn 3 kertaa viikossa uimassa. Siitähän se kuntokin alkaa pikkuhiljaa kasvamaan. Tärkeintähän se on, että tykkää siitä, mitä tekee. Impivaaran uimahalli on tässä aivan Runosmäen lähellä kävelymatkan päässä, joten on helppo siinäkin mielessä lähteä. Olen aina tykännyt uimisesta, mutta se on myöskin aina jäänyt tänne takaraivoon kytemään, että ehkä jokin toinen päivä sitten aloitan. Nyt on tilanteeseen tullut muutos ja pääsen käymään uimassa vaikka joka päivä. Minulla on tämä 6 kk ranneke jo valmiiksi ostettuna. Eikä ollut kalliskaan, vain 39 euroa. Pääsen täällä Turussa kaikkiin uimahalleihin, myöskin maauimaloihin, sekä niiden yhteydessä oleviin kuntosaleihin. Enempi minua kuitenkin uimien kiinnostaa, eikä niinkään kuntosalit. Hallit ovat aina kesäisin kiinni, mutta onneksi on noita ulkona olevia altaita. Kunpa pääsisin sinun kanssasi uimaan jokin päivä. Helsingissä maksan tietysti erikseen joka käynnistä meille molemmille. Opettaisin sinutkin uimaan pikku hiljaa. Alussa tärkeintä on vain totutella veteen ja nauttia siinä olemisesta. En tiedä oletko jo käynyt äitisi kanssa uimassa. Et varmaankaan, koska äitisi ei osaa uida ja varmaan pelkää veteen menemistä. Lapsen on helpompi opetella uimista, kuin aikuisen, koska lapset ovat luonnostaan kokeilunhaluisia. Kaikkea pitää aina kokeilla ja lapsi hakee aina rajojaan. Mikäs sen otollisempi aika uimaanopettelulla, kuin nyt. En vielä tiedä, koska pääsen luoksesi. Se on äidistäsi kiinni ja tulisin vaikka heti, jos minä saisin päättää.

Aamulenkillä

Kävin tänäaamuna taas aamulenkillä. Tällä kertaa hoksasin ottaa valokuvankin. Minulla itselläni ei ole yhtään valokuvaa omasta isästäni, joten haluan ottaa näitä kuvia sinua varten mahdollisimman paljon. Toki se kuvaaminen oli silloin hankalampaa, kun ei ollut kännyköitä ja kameran filmit piti viedä liikkeeseen kehitettäväksi. Joku päivä sinä kyselet minusta ja etsit tietoa. Toivottavasti kuitenkin sitä ennen saan tavata sinut mahdollisimman pian ja usein.

On mukava aina ulkoilla ja haukata raitista ilmaa. Sielu ja ruumis voivat paremmin. Kaikki pienetkin vastoinkäymiset eivät tunnu enää kaatavan koko maailmaani. Herään aina 6-7 maissa, juon aamukahvin ja luen uutiset internetistä. Sillä tavalla ikäänkuin päivä lähtee käyntiin ja voi miettiä rauhassa päivän askareita. Sitten lähden kävelylle. Ilma oli tänäaamuna taas vaihteeksi hyvä ja selkeä. Lumet olivat sulaneet pois, kuten ennustinkin. Lapissa kun olen syntynyt ja nuoret vuoteni kasvanut, ei tuo haittaisi, vaikka luntakin sataisi. Teen joka aamu/päivä aina sellaisen 3-5 kilometrin lenkin. En ole mikään kuntourheilija, vaan nautin pelkästään ulkoilusta. Kun nauttii, niin motivaatiokin säilyy. On mukava katsoa, kun vanhemmat vievät reippaat lapsensa päivähoitoon. Lapsilla on aina niin paljon energiaa ja tarmoa, että se tarttuu minuunkin. Sitten koululaiset, nuoremmat ja vanhemmat lähtevät opinahjoihinsa. Aamulenkin jälkeen tulen kotia ja syön aamupalan; kaurapuuroa, kananmunaa ja leipää. Näillä eväillä jaksaa sinne puoleen päivään asti helposti. Vaikka tällä "kuntoilullani" ei ole enää sen suurempia tavoitteita, ovat painoni ja verenpaineeni laskeneet pikkuhiljaa. Verenpaineessani on vielä laskuvaraa, mutta se alenee kyllä ajan myötä hyvillä elämäntavoilla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Hei pienokaiseni

En ole kirjoittanut vähään aikaan, koska olen ollut kipeänä jo useamman päivän. Yläreidet, lantio ja javyötärönseutu ovat olleet todella kipeinä. Varmaan sen takia kuumekin sitten nousi. Jokin tuolla sisuskaluissa on tulehtunut. Käveleminenkin tuottaa vaikeuksia ja nukkumisestakaan ei ole tahtonut tulla oikein mitään. En tiedä miksi paikat ovat menneet näin kipeiksi. Kenties kova nukkuma-alusta, tai jotain. En minä allerginenkaan ole millekään, eikä ole laktoosi-intoleranssia, eikä keliakiaa, tai sen sellaista. Nyt on vointi ainakin hetkellisesti sen verran parempi, että jaksan kirjoittaa, tosin vuoteesta käsin.

Kohta on sinun 2-vuotissyntymäpäiväsi, etkä tiedä vielä minusta mitään. Se on niin ikävää, ainakin omasta mielestäni. Enkä minäkään saa ikinä tietää sinusta mitään, että mitä sinulle kuuluu. Sinä olet tietysti nyt onnellisen tietämätön meistä ja koko asiasta. Säästän hieman rahaa pienistä tuloistani ja siirrän tilillesi. Minulla on nyt kyllä tapaamisoikeus luoksesi, mutta en vieläkään tiedä miten se voisi toteutua, koska äitisi ei siihen suostu. Tuon voin päätellä siitä, että hän ei vastaa kyselyihini. Hän sitten minulta kyselee oman sukuni sairaushistoriaa. Uskomatonta. Eivät ne hänelle kuulu, eivätkä oikein minullekaan. Sen nyt ainakin voin varmuudella sanoa, että mitään perinnöllistä sairautta ei suvussani ole. Taitaa yksityisyydensuoja olla äidillesi tuntematon käsite.

Kirjoitan sinulle lisää, kunhan vointini tästä paranee.

Elämäntaparemonttia

On vierähtänyt sitten tovi viimeisestä kirjoituksestani. En ole kuullut vielä mitään lakimiehestäni ja asiastani. Tai oikeastaan sinun asiastasi, sillä lapsella, eli sinulla, on oikeus tavata isä, eli minut. Mutta koska olet vielä niin nuori, ettet pysty ajamaan oikeuksiasi, niin isi tekee sen puolestasi. Tätä asiaa olen ollut puolustamassa. Mutta asiat kai menevät sitten omalla verkkaisella tahdillaan. Ehkäpä syksymmällä tiedämme asiasta sitten enemmän.

Kesäkin saapui sitten viimein. On ollut jo melko lämmintä ja jopa hellettä muutaman päivän. Kesä saa ihmiset ajattelemaan, liikkumaan ja niin edelleen. Mielikin on virkeämpi. Talvi meni minulla vähän niin ja näin. Enimmäkseen murehtiessa kaikkia asioita, tuli maattua paljon vuoteessa, kaljaa juotua, ei juurikaan liikuntaa. Tuollainen elämäntapa tekee surulliseksi ja masentuneeksi. Joskus aikaisemmassa kirjoituksessani otin puheeksi liikkumisen. Ei siitä tule ikinä mitään, jos lähtee vain kokeilemaan jotain juttua ja toivoo sitten siitä tulevan jotain pysyvämpää. Tutkiskelin itseäni viime viikolla ja en pitänyt lopputuloksesta. Voin pahoin niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Minun oli pakko alkaa miettimään omaa elämääni ja kuntoani. Muuten en tule sinua näkemään. On eri asia tehdä itselleen päätös, kuin lähteä kokeilemaan jotain asiaa, jos vaikka onnistuisi. Olen tehnyt nyt oman päätökseni, jossa jätän alkoholituotteet kokonaan pois, liikun säännöllisesti ja syön terveellisesti. Käyn viisi kertaa viikossa aamulenkillä, noin neljän kilometrin matkan. Viime viikolla aloitin ja jo nyt tuntuu olo paljon paremmalta. Tästä paremmasta elämäntavasta saa tulla pysyvä tapa. Jonain päivänä näen sinut ja teen töitä sen eteen, että olen henkisesti ja fyysisesti hyvässä kunnossa sinun edessäsi.

Rokotteista

Kerroin aiemmin, että laitoin tilillesi 150 euroa rokotteitasi varten. En silloin tiennyt, mitä rokotteita sinulle laitetaan. Luulin niiden olevan sellaisia välttämättömiä, jotka laitetaan kaikille lapsille Suomessa. Halusin tukea sinua ja välitän terveydestäsi enemmän, kuin mistään muusta. Nyt sain sitten tänään postissa kuitit noista rokotteistasi. Minkä ihmeen takia äitisi on sinulle antanut laittaa keltakuume- ja hepatiittirokotteet? Ja vielä malariakuurikin. Ei tuollaisia täällä Suomessa tarvita. Hepatiitti A rokotteen jotenkin ymmärrän, mutta keltakuume ja malarialääkitys? Ei minulla ole sitä vastaan, että vierailet Keniassa. Mutta toivottavasti äitisi ei ole sinua viemässä pysyvästi pois Suomesta. Hän on joskus minulle vihjaillut tuollaista puhelimessa. Jos lähdet pois, silloin en näe sinua koskaan. Enkä minä halua olla tukemassa sellaista toimintaa, jolla sinut saadaan vietyä maasta pois. Jos tuo on äitisi suunnitelma, niin ei hän sinusta paljoaakaan enää välitä, enkä aio seurata tuota sivusta. En päästä sinua pois. Jo se, että hän ei anna minun nähdä sinua, kertoo hänestä jo aika paljon. Mutta että vienti Afrikkaan, ei helvetti sentään. Vastedes kysyn aina ensin mihin tarkoitukseen hän haluaa rahaa. Sinä olet Suomen kansalainen ja kotimaasi on Suomi. Kaksoiskansalaisuus ei tarkoita sitä, että sinulla on kaksi kotimaata. Ei. Ainoa kotimaasi on se, missä olet syntynyt. Jos olisit luonani, hemmottelisin, halaisin ja suukottelisin sinua joka päivä. Ja pitäisin sinusta huolta joka hetki.

Ruokaremonttia ja liikuntaa

Katsoin tänään YLE dokumentin aiheesta, joka kertoi vanhasta neuvostoliittolaisesta vesipaastosta. Dokumentissa jopa lääkärit ja tutkijatkin päivittelivät sen terveyshyötyjä. Itselläni on kohonnut verenpaine ollut jo useita vuosia ja vesipaaston todettiin olevan suotuisa siihenkin. En kuitenkaan aio alkaa vesipaastolle, mutta dokumentti herätti ajatuksen elämäntaparemontista. On tullut syötyä aikalailla sekalaisesti ja epäterveellisesti. Olen aikaisemmin kokeillut jos minkäkinlaista dieettiä, mutta eivät ne toimi omalla kohdallani. Ei laihtuminen onnistu kurjuutta lisäämällä. Kyllä sen tekemisen täytyy olla mielekästä. Olen ollut valtaosan elämästäni hoikassa kunnossa, mutta kolmenkympin jälkeen alkoi sitten pikkuhiljaa kertyä tuota keskivartaloa. Se tuli sen verran hitaasti pitkällä aikavälillä vuosien saatossa, etten edes huomannut tulevani pullukaksi. Olin mielestäni edelleen timmissä kunnossa. Sitä tottuu siihen, mitä peilistään näkee joka aamu. Nyt tuo maha on jo siinä mittakaavassa, että hävettää mennä uimahalliin. Pidän uimisesta todella paljon, mutta on pienimuotoinen kynnys mennä uikkareissa halliin tällaisella vatsalla. Haluan aloittaa terveellisemmät elämäntavat ruokailutottumuksista ja kevyestä liikunnasta. Olen aikaisemmin käynyt monesti pienellä parin kilometrin aamukävelyllä. Ei se fyysisesti kovin kummoinen suoritus ole, mutta eikös kaikki kuitenkin lasketa? Sitä paitsi en halua, että terveyteni pettää, ennen kuin olen ehtinyt edes tavata sinua, tai että sinun tarvitsisi hävetä isääsi. Tänä aamuna kävin jo tekemässä pienen, noin kolmen kilometrin pituisen kävelylenkin. Oli mukava haukata raitista ilmaa pienoisessa -15 asteen pakkasessa samalla, kun kuuntelin nettiradiota. Tässä Turun Runosmäen asuinalueella on sellainen sopiva pyörätiekierros, jonka käyn aina tekemässä. Pienenä motivaationa käytän puhelimeen asennettua Runkeeper sovellusta, joka piirtää reitin kartalle. vie sen ja muunkin datan sitten Runkeeper websivulle. Siinä vaiheessa, kun tuloksia alkaa jo näkyä, voisi sitten siirtyä sinne uimahallin puolelle vähän vaativamman suorituksen pariin. Tarkoitukseni olisi pudottaa painoa jotain kymmenen kiloa. Toisaalta niille kiloille on aivan sama, kunhan tuo vatsanseutu ainakin kutistuu.