Sain vakavan sydäninfarktin Joulukuun 18. päivä 2015 noin kello 5 aamulla. Olin jo herännyt ja aikeissa keittää aamukahvit. Sitten alkoi rinnassa todella tuskainen tunne. Ensin ajattelin, että onpa vittumaisen kova närästys. Kun oli niin kova, eikä hellittänyt, soitin hätäkeskukseen. Ensin siellä tenttasivat ja kysyivät muutaman kysymyksen. Kun kuuntelivat ähkyttelyäni ja puhettani, sitten sanoivat, että laitetaan auto tulemaan pika pikaa ja jaksa odottaa. Hikiä pukkasi koko ajan ja kovaa. Ei sen takia, että olisi ollut kuuma. Tuskanhiki. Ja alkoi paleltaa, koska olin joka puolelta aivan märkä. Ambulanssi saapui noin vartissa. Kävelin itse alas heitä odottamaan ja kun saapuivat ottivat heti autoon. Kun näkivät tilanteeni, sitten autoon ja väkisin syötettiin erilaisia tabletteja, nitroja, kipulääkkeitä ynnä muita juttuja. Ottivat autossa heti sydänfilmin ja kun saivat tulokset, laittoivat välittömästi tiputukseen ja syöttivät taas erilaisia lääkkeitä sekä jauheena, että pillereinä. Kuiviltaan piti kaikki niellä. Ja samantien soitto TYKS:aan, jotta voisivat olla siellä heti valmiina operoimaan. Täältä matkan varrelta, Runosmäeltä, otettiin operoiva lääkäri mukaan joka hoiti itse operaation sairaalassa. Sairaalassa tilanne kävi nopeasti. Minut vietiin heti autosta leikkauspöydälle. Ambulanssin ja sairaalan pöydät, sängyt ja rullat ovat kaikki yhteensopivia keskenään. Kaikki kävi saumattomasti. Ne on suunniteltu toimimaan yhteen. Ei siinä paljoa tuntenut eri asteisiiin menoa. Yks kaks vain huomasin, että se ambulanssissa tullut lääkäri alkoi heti töihin. Ranne vetäistiin kylmästi auki ja vaijeri käden suonen kautta sydämeen. Vaikka puudutus annettiinkin ranteeseen, karjaisu pääsi kun suoni aukaistiin. Mutta se oli aika pientä kipua rintakipuun verrattuna. Siinä ei sääliä tunneta. Onneksi laitettiin kuitenkin näkösuoja käden ympärille, etten näe mitä tapahtuu. Tämä lääkäri herätettiin vissiin melko varhain töihin. Ei ambulanssissa hääräämiseen mennyt paljoa aikaa, mutta minusta se tuntui silti ikuisuudelta. Kaikki kävi, niinkuin elokuvissa. Pillit ja valot huusi kovaa, kun ajettiin. Minulta on jälkeenpäin kysytty, pelottiko minua. Ei pelottanut. Vitutti koko kipu ja tuska. Olin rauhallinen ja hiljainen ja vastailin vain hoitajien kysymyksiin. Siinä vaiheessa olin jo antautunut ottamaan kaikenlaisen ratkaisun vastaan, kunhan tuska vain hellittäisi. Aivan sama, mikä se ratkaisu sitten olisi. Ei siinä tilanteessa pysty ajattelemaan filosofisesti, pohtimaan mennyttä ja tulevaa. Sitä elää vain siinä hetkessä missä on. Ei siinä edes halua ajatella muuta. Vitutti, kuin pientä oravaa se vähän väliä poskille läpsiminen, siinä oli se sen hetkinen todellisuus. Halusin vain vähän levähtää, muttei annettu sitä vähääkään. Olisivat olleet edes hiljaa vähän aikaa, mutta ei. Olin mielestäni koko ajan tajuissani ja tiesin mitä ympärillä tapahtuu. Vaikka tämä fyysinen koettelemus kestikin sen vaivaisen aamupäivän, jätti se minulle ikuisen muiston siitä miten omaa kehoaan on syytä vaalia koko elämän ajan. Oman mielen vaaliminen onkin sitten kokonaan toinen juttu. Siihen vaikuttaa ulkoiset tekijät eniten. Ei se mustahuppupäinen viikatemies koskaan ilmoita vierailustaan etukäteen. Syntyminen ja kuoleminen on osa elämän elinkaarta. Mutta ulkoisille tekijöille ja perintötekijöille ei koskaan mahda mitään. Juttelin lääkärin kanssa myös urheilu harrastuksestani eli uimisesta. Hän oli yhtä mieltä siitä, että se parantaa veren hapenottokykyä rajusti. Vähemmällä hapen saannilla pärjää silloin pidemmälle, kun elimistö on siihen jo etukäteen valmiiksi tottunut. Hieman myöhään vain aloitin tuon harrastuksen. Suonitukos tulee pitkän ajan kuluessa, eikä siitä tiedä mitään etukäteen, ennenkuin on liian myöhäistä. Ei minun ruokavaliossani ole ollut mikään pielessä. Lääkäri sanoi näin, kun katsoi veriarvojani. Ne olivat hyvät, kaikki arvot sokeriarvoja myöten. Ei tietoakaan diabeteksesta ja mistään sen esiasteesta. Tutkimusten jälkeen keskusteltiin muista seikoista, kuten verenpaineestani ja muista huolistani. Jos mieli voi huonosti, sydän voi huonosti. Ihminen voi kuolla ikävään. Ei se ole pelkkä sanonta. Minulla on todettu krooninen sepelvaltimotauti ja rasva-aineen vaihdunnan häiriö. Sepelvaltimotauti ei parane koskaan. Siihen ei ole parannuskeinoa. Lisäksi sydämeeni on jäänyt pysyvät vauriot. Sydänlihas ei toimi enää täysillä. Se oli hapettomassa tilassa liian kauan. Mutta näillä eväillä nyt menen ja taaperran eteenpäin. Tulen saamaan Kela:sta maksimaalisen korvauksen, joka vähän hyvittää tulevat lääkeostokseni. En tietenkään mitään saa ilmaiseksi, mutta kallistahan se on kuitenkin, koska aina joutuu ostamaan läpi vuoden.
En minä sinua koskaan unohda. Elämässä sattuu ja tapahtuu, halusi tai ei. Tapahtumat elävät omaa itsenäistä elämäänsä, ohjata voi hieman johonkin suuntaan. Jokainen meistä saa synnyinlahjaksi sellaiset geenit mitä saa. Sille ei vain voi mitään. Minäkin olen omat geenini saanut isältäni, äidiltäni ja heidän isiltään ja äideiltään. Ei ketään voi syyttää mistään, enkä halua alkaa siihen saivarteluun. Elämä on aina niinkuin se on. Kuntoilemalla voi aina pidentää sitä omaa elämäänsä ja niin olen nyt tehnytkin. Nobody lives forever. Kaiken tämän koettelemuksen jälkeen minua surettaa äitisi reaktio koko tilanteeseen. Mitä tahansa koettelemuksia hänen elämässään tapahtuukin, hän syyttää siitä aina minua. Ja käyttää sinua välikappaleena, aseena minua vastaan. Mitä korjauksia minä voisin tehdä? Halusin eilen tietää mitä sinulle kuuluu. Kerroin äidillesi tekstiviestillä, että sain kohtauksen. En edes odottanut mitään vastausta, kun meidän kommunikointimme ei ole oikein ikinä toiminut kunnolla. En ole koskaan saanut mitään myönnytyksiä tai palveluksia äidiltäsi. Ei hän ole tehnyt hyväkseni mitään, enkä ole koskaan edes pyytänytkään häneltä mitään muuta kuin vain saada nähdä sinua. Ei sinun näkemisesi ole mikään palvelus keneltäkään. Se on sinun perusoikeutesi, joka on kirjattu Suomen perustuslakiin. Mutta kun olet vielä niin nuori pojan alku, et voi itse puolustaa tuota perusoikeuttasi. Jonkun täytyy tehdä se puolestasi ja minä olen ainoa, joka sen haluaa tehdä. Matkakustannukset lapsen tapaamista varten pitäisi mennä puoliksi vanhempien kesken. Näin tämä asia on Suomessa, eikä muuksi muutu, vaikka toinen vanhempi tulisi mistä päin maailmankolkkaa tahansa. Tästäkin saan aina taistella. Olen myös miettinyt mitä minä olisin voinut tehdä toisin. Alussa nyt vain menin hölmöyksissäni ehdottamaan aborttia. Nyt, kun tiedän millaista on saada oma lapsi, en sellaista ikinä ehdottaisi. Välitän sinusta kaikista eniten koko maailmassa ja haluan aina parastasi. Haluaisin nähdä sinua joka päivä, mutta nyt tuli vain taas uusi ongelma kohdalleni. Tämä koko vuosi on vähän riskialtis terveyteni kannalta. Minun pitää odottaa ja syödä lääkkeitä, että nuo vieraat esineet sydämessäni kasvavat osaksi minua. Jos otan sinut nyt tänne Turkuun niin mitä jos saan uuden sydäninfarktin, kun olet luonani? Toinen infarkti on aina vakavampi, mitä ensimmäinen, koska keho rakentaa itse padon valtimoon siihen pallolaajennuksen kohdalle. Se on luontainen suojamekanismi jokaisessa meissä. Sen takia syön näitä lääkkeitä, jotta tuo suojamekanismi vähän estyy. Yritän estää tulevan vahingon sinun vuoksesi. Mutta nämä lääkkeet eivät anna kuitenkaan aivan täydellistä suojaa. Siksi olen huolissani. Jos niin huonosti käy, että saan uuden kohtauksen, silloin jäisit täällä yksin. Se huolettaa minua kaikista eniten. Sitä minä oikeasti pelkään kaikista eniten tällä hetkellä. Ajattelen aina sinun parastasi. En minä muuten välittäisi mitä minulle muuten tapahtuu, mutta minullahan on sinut ja haluan, että sinulla ei ole koskaan mitään hätää. En ikinä halua sinulle pienimpiäkään vaikeuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti