On jo tovi, kun viimeksi kirjoitin aiheesta. Mutta ei se haittaa, koska kehitystä on tapahtunut niistä ajoista lähtien. Jos ei olisi, ei olisi myöskään mielekästä kirjoittaa. Kirjoitin aikaisemmin, että uin 500-600 metriä joka kerralla. Sekauintia milloin mitäkin tyyliä, kunhan nuppi vain pysyi pinnan yläpuolella. Tykkään uimisesta ja sen takia suollankin paljon uintiaiheisia valokuvia Instagramiin. Allaskuvia en tietenkään laita, koska ei siellä kuvia saa räpsiä. Kun kävelen hallille, niin matkan varrella otan kuvan, jos toisenkin. Joskus nuorena poikana Kemijärvellä kävin monesti uimahallissa ja katsoin kateellisena, miten jotkut uimarit voivat uida niin pitkiä matkoja, siis 25 metrin altaalla. Osasin kyllä siinä vaiheessa uida sen verran, että pysyin pinnalla, mutta että tuollaisia matkoja. Kemijärven altaalla on siis pieni allas, 25 metriä. Turussakin on sellainen, mutta nyt tuntuu etten sellaisessa lätäkössä voi edes saada hikeä pintaan. Uin aina siinä 50 metrin altaalla. Katsoin silloin ikkunasta niitä kauhojia miten tuo on mahdollista. Olin niin kateellinen niille kuntouimareille, että kohonnut vietti pakotti minut ostamaan merkkejä paikallisesta myymälästä. Uimahallin kioskista ostin rintaan painettavia merkkejä. Ensin pronssinen, sitten hopea ja volá kultainen merkki. Vaikken oikeasti niitä koskaan ansainnutkaan. Niihin oli ensin saavutettava tietty matka, ennenkuin voisi hyvällä omallatunnolla ne ostaa. Mutta minähän ostin ne merkit siitä huolimatta ja sen kanssa. Halusin olla kuntouimari ja näyttää merkeillä sen kaikille tavan tallaajille ja naisille.
Vuodet vierähti siinä nuoruutta taivastellessa ja muutin Ouluun ensin opiskeluiden merkeissä ja sitten juurruin sinne työn takia. En käynyt siellä uimassa säännöllisesti, vaikka ajatus oli koko ajan takaraivossa. Liian kallista työssäkäyvälle ihmiselle. No, se kalleus on aina suhteellinen käsite. Jostain pitää aina hieman kiristää, jos jotain toista haluaa. Jokaisen oma valintatehtävä näin taviksella. Olen nuoruudessani Kemijärvellä ollut aina hoikka poika. Muutettuani Ouluun alkoi läski kerääntyä vyötärölle, kaulaan ja joka paikkaan. En sitä koskaan itse huomannut, kunnes joku otti minusta valokuvan. En enää tunnistanut sitä naishurmuria valokuvasta mikä kaatoi kaksilahkeisia, kuin viikate. Järkytyin minkälainen mörökölli valokuvasta kurkistaa, mutten tehnyt tulevien valokuvieni parantamiseksi kuitenkaan mitään. Töihin suoriutuminen oli tärkeämpää ja jopa niin tärkeää, etten viitsinyt laittaa tikkua ristiin hyvinvointini auttamiseksi. Ajatus uimisesta takaraivossa oli edelleen olemassa, mutta vain siellä solutasolla päänupissa. Yhden kerran kävin uimassa Raksilan uimahallissa silloisen slovakialaisen kollegani kanssa. Kirmasin altaaseen ilosta ja onnesta. Räpiköin altaan ees taas nipinnapin happea saaden. Sitten oli pakko nousta pois ja lähteä, kun kroppani ei enää kestänyt sitä kauheaa rääkkiä. Vaivoin hoipertelin puolitainnoksissa saunaan ja haukoin lauteilla ilmaa noin puoli tuntia, vaikken himosaunoja olekaan. Olin aivan poikki ja rikki. Onneksi en silloin kehunut olevani kuntouimari Kemijärven pinssit taskussa. Olen jo sittemmin heittänyt pinssit pois.
Muutin Turkuun tänne yksiöön 2013 elokuussa, mutta ajelin jo aikaisemmin tuonne Saloon serkkupoikani luokse auto täynnä rompetta. Tuosta jutusta olen jo aiaisemmin kirjoittanutkin. Kun asetuin tänne Turkuun, on uintiharrastus alkanut kiinnostamaan oikein toden teolla. Onneksi Impivaaran uimahalli on tuossa lähellä noin kilometrin päässä lenkkipolun läpi. Uintiharrastus on siinä mielessä ikävää hommaa, että kunto kasvaa vain pikkuhiljaa ja hapenottokyky vieläkin hitaammin. Vaatii pitkäjänteisyyttä kohottaa kuntoa. Lenkkeilystä en ole koskaan pitänyt, vaikka aamulenkillä olenkin joskus käynyt. Aloitin uimisen ensin hitaalla radalla. Sitten siirryin normaaliradalle ja välissä olen käynyt nopealla radalla. Katson aina mikä rata on se sopivin minulle. Joskus siellä on hieman tungosta, niin täytyy vähän sovitella ratojen suhteen itse kenenkin. Tällä hetkellä uin 1800 metriä tunnissa ihan rauhallista tahtia, kun ennen oli 500-600 metriä. En ole kilpailuhenkinen tyyppi, mutta jos omaa suoritustaan haluaa mittauttaa niin kyllä se on laitettava muistiin aina sen hetkinen suoritus. Kauhon altaalla aina sen tunnin verran ja matka on sitten se mikä se on. Haluan ottaa rauhallisesti ja nauttia, muuten motivaatio sammuu.
Hei poika, toivottavasti tämän kertainen kirjoitukseni avarsi hieman lisää käsitystä minusta ja toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. En ole kuullut sinusta pitkään aikaan ja minulla on aivan hirveä iksu sinua. En tiedä, kuinka paljon huonompi ihminen olisin, jos en olisi saanut sinua. Jotain hyvää minussakin täytyy olla, kun olen sinut saanut. Olet varmaankin sen hyvän ruumiillistuma, joka minussa on elänyt piilevänä. Jos minulla ei olisi sinua, minulla ei olisi mitään muutaakaan syytä, minkä vuoksi tavoitella näitä ohdakkeisen elämänpolun sivuilta kurkistavia valonpilkahduksia. Ihmisenä en voi sanoa, että olisin ollut täydellinen kaikilla elämänpoluillani, mutta isinä olen ainakin täydellisen rakastava, enkä ole koskaan kohdellut sinua huonosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti