Luulin, että kaikki vänkyrät on jo koettu elämässä ja työnhaussa. Elämässä niitä tuppaa tulemaan vähän tuon tuostakin, mutta ajattelin, että ammatissaan olevat ovat niitä parempia ihmisiä, joihin ja joiden käyttäytymiseen voisi aina luottaa. Kuitenkin me ihmiset olemme ehkä samanlaisia kusipäitä kaikki. En tiedä lääketieteellistä selitystä sille, miksi isommalle pallille päästyään kusi nousee aivoihin ja se pitää sitten valuttaa asiakkaille, ikäänkuin pöntöllä kävisi. Olen itsekin siihen syyllistynyt aikaisemmissa työprojekteissa, mutta en vaan osaa selittää sitä. Ehkä se on vaan ihmisen luonne, joka on taputeltu geeneihin. Kilpailua eloonjäämisestä, kuka on kingi.
Kusipäisyydestä tuli mieleeni tämäkin yksi juttu tänne blogiin. Olen jo elämää nähnyt ja kokenut mies. Taakse päin mietiskellessä minulla on ollut rikas elämä sitten aikuisena, joskaan ei rahallisesti. Lapsuuden perheessäni minulla ei ollut mahdollisuutta nähdä maailmaa Kittilää kauemmaksi. Silloinen perheeni pyöri neuvostoliittolaisessa unelmassa, kolhoosissa. Äitinikin jankutti minulle "menet sitten Neuvostoliittoon töihin". Tai "Neuvostoliitthon", kuten hän lappilaisittain aina puhui h:n päälle. Minulle on aina kerrottu mikä on minulle parasta. En ole itse sitä saanut arvioida koskaan nuoruudessani, joskin tiesin parhaani aina sydämessäni. Minut pakotettiin pukemaan työväenliiton verenpunaiset verkkkarit. En laittanut niitä kouluun, koska häpesin. Löysin jostain roskiksesta lyhyet siniset verkkarit, otin ne matkaan ja puin ne koulun liikuntatunnilla. Vein verkkarit sitten kotiin pestäväksi.
Kun itsenäistyin ja pääsin kommunistiperheen kahleista 1990, tuli parempi maailma minulle mahdolliseksi. Sain nähdä maailmaa erilaisin silmin. Ensin opiskellessani ja sitten työelämässä.
Työelämä on avartanut maailmaani ennemmän, kuin mikään, koska olen saanut nähdä uusia asioita, sekä maallisesti että henkisesti. Rikkautta on ollut kävellä isojen ja pienien kaupunkien katuja ja jutella erilaisten ihmisten kanssa. Olen kävellyt Pekingin ydinkeskustan, siinä missä on vilkkainta elämää, laidasta laitaan ja se oli hieno kokemus. Hankala vetää rajaa, mistä kaupunki alkaa ja mihin se loppuu. Minulle ydinkeskusta tarkoittaa sitä elämää, missä ihmiset katselevat ja viettävät aikaansa. Laitakaupungilla ei ole muuta, kuin kerrostaloja ja valtateitä. Töissä sitten vähän kirvasin puhelinlaskua en tiedä mistä koostui, mutta ei haitannut maksaa kokemuksesta.
Ehkä nuoruuden eristeisyys on se juurisyy miksi minua viehättää erilaisuus. Mutta tallatessani eri paikkoja on ollut aina ihaninta palata turvalliseen ja tuttuun kotiini, minun omaan mörskääni. Olen aina lapsesta asti tiennyt, mikä on minulle tärkeintä elämässäni. Se on oma hyvinvointi ja 2015 Joulun tapahtuman jälkeen se merkitsee vieläkin enemmän. Mikään muu ei merkitse niin paljon. Mutta en ole aina osannut elää, niinkuin ajattelen. Jos rakastat ensin itseäsi, se antaa mahdollisuuden rakastaa toistakin. Mutta anteeksiantoa ja rakastamista ei pidä sekoittaa keskenään.
Aika ajoin tulee vastaan "velvoitteita" joko ottaa puhelimitse yhteyttä työvoimatoimistoon, tai käydä siellä henkilökohtaisesti lompsimassa. Tässä taannoin kävin kuluttamassa siellä kenkiä. En kerro tarkemmin keskusteluiden sisällöstä, koska ne ovat aina salassapidettäviä tietoja. Juteltiin "ohjaajan" kanssa niitä näitä, kunnes päästiin itse asiaan. Tämä "Sirpa" avautui minulle sydämensä kyllyydestä: "Tämä on sinun tärkein tehtävä nyt tässä sinun elämässäsi". Pisti vituttamaan ja puin nyrkkiä taskussa. Tärkeintä elämässäni, on minun henkilökohtaiset asiani, eikä minun tarvitse niistä tarkemmin avautua kellekään ja kaikista vähiten TE-toimiston "Sirpoille". Vanhaa, ehtaa kunnon kommaritouhua, jonka ikeestä luulin pääseväni eroon. Toinen kertoo minulle, mikä on minulle parasta. Ikäänkuin minulla ei olisi omia aivoja ja en itse tietäisi mitä teen. Tunne, että minulta halutaan riistää harrastukset ja vapaa-aikakin. Olen kouliintunut nyt kohta 55 vuoden iässä, joko henkisesti syleksimään tuollaisia ihmisiä, tai sitten vaan en jaksa enää vaivata päätäni toisten itänaapurista saaneilla ohjeilla.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti