Aamulenkillä

Kävin tänäaamuna taas aamulenkillä. Tällä kertaa hoksasin ottaa valokuvankin. Minulla itselläni ei ole yhtään valokuvaa omasta isästäni, joten haluan ottaa näitä kuvia sinua varten mahdollisimman paljon. Toki se kuvaaminen oli silloin hankalampaa, kun ei ollut kännyköitä ja kameran filmit piti viedä liikkeeseen kehitettäväksi. Joku päivä sinä kyselet minusta ja etsit tietoa. Toivottavasti kuitenkin sitä ennen saan tavata sinut mahdollisimman pian ja usein.

On mukava aina ulkoilla ja haukata raitista ilmaa. Sielu ja ruumis voivat paremmin. Kaikki pienetkin vastoinkäymiset eivät tunnu enää kaatavan koko maailmaani. Herään aina 6-7 maissa, juon aamukahvin ja luen uutiset internetistä. Sillä tavalla ikäänkuin päivä lähtee käyntiin ja voi miettiä rauhassa päivän askareita. Sitten lähden kävelylle. Ilma oli tänäaamuna taas vaihteeksi hyvä ja selkeä. Lumet olivat sulaneet pois, kuten ennustinkin. Lapissa kun olen syntynyt ja nuoret vuoteni kasvanut, ei tuo haittaisi, vaikka luntakin sataisi. Teen joka aamu/päivä aina sellaisen 3-5 kilometrin lenkin. En ole mikään kuntourheilija, vaan nautin pelkästään ulkoilusta. Kun nauttii, niin motivaatiokin säilyy. On mukava katsoa, kun vanhemmat vievät reippaat lapsensa päivähoitoon. Lapsilla on aina niin paljon energiaa ja tarmoa, että se tarttuu minuunkin. Sitten koululaiset, nuoremmat ja vanhemmat lähtevät opinahjoihinsa. Aamulenkin jälkeen tulen kotia ja syön aamupalan; kaurapuuroa, kananmunaa ja leipää. Näillä eväillä jaksaa sinne puoleen päivään asti helposti. Vaikka tällä "kuntoilullani" ei ole enää sen suurempia tavoitteita, ovat painoni ja verenpaineeni laskeneet pikkuhiljaa. Verenpaineessani on vielä laskuvaraa, mutta se alenee kyllä ajan myötä hyvillä elämäntavoilla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Talvi tuli taas

Ja isänpäiväkin oli taas pari viikkoa sitten Sunnuntaina. Kolmas oma isänpäiväni jo nyt, vaikka oletkin vasta kaksivuotias. Kiitos isänpäivistä sinulle. On mukavaa olla isäsi, vaikken ole sinua vielä saanut nähdäkään. Isänpäivä on aina Marraskuun toisena Sunnuntaina. Kävin isänpäiväkahvilla Salossa ja tietysti ajattelin sinua, niinkuin aina joka päivä. Tulin samana iltapäivänä sitten takaisin kotia. Ei täällä ja minulla ole sen suurempia asioita tapahtunut. Tänään satoi jo lumetkin maahan, mutta luultavasti nuo sulaa melko pian poiskin. Pysyvämpiä lumia voi odotella sitten alkuvuodesta Tammikuussa. Kävin tänään heti kävelylläkin, kuten kuvasta näkyy ja oli ihan mukavaa. Oikeastaan minä käyn kävelyllä joka päivä. Lapset täällä ainakin tykkäsivät pyöriskellä lumessa. Monet vanhemmat eivät vain itse hoksaa pukeutua sään mukaan ja varautua siihen, että lasten kanssa voi mennä tovi ulkona, vaikka kävisikin vain kauppareissulla. Muistan oman lapsuuteni, kuinka niitä ensilumia aina odoteltiin. Täällä Etelä-Suomessa ei kovia pakkasia olekaan, mutta silloin tuolla pohjoisessa Kemijärvellä 20-30 asteen pakkaset olivat ihan normisäitä talvisin. Ja lunta oli paljon. Kokonainen päivä saattoi aina vierähtää ulkona pakkassäässä. Ei silloin palellut, kun oli aina lämpimät vaatteet päällä. Varmasti sinäkin nautit lumisesta säästä. Olisi mukava leikkiä kanssasi ulkona.

Tuli tällä viikolla aikaisemmin vaihdettua autoon talvirenkaatkin. Ja pakkohan niiden on ollakin alla jo Joulukuusta lähtien. Oli lunta, tai ei. Talvirenkaani ovat hyvässä kunnossa, mutta ensi kesäksi pitäisi investoida uusiin kesärenkaisiin. Huh, mitä rahanmenoa tuo auto aina on. Vakuutusmaksut tulevat joka kolmas kuukausi, mutta tuntuu että ne tulevat aina joka kuukausi. Aina sitä rahareikää löytyy. En minä nyt autostanikaan halua luopua, koska miten muuten minä pääsisin sitten joku päivä luoksesi. Yleisillä kulkuneuvoilla, joo. Menee vähän hankalaksi sitten.

Miten tästä eteenpäin?

Eräänlainen taistelu on nyt ohitse. Nyt pitäisi taas katsoa jotenkin tulevaisuuteen. En tietenkään aio luovuttaa sinun suhteesi. En laita hanskoja tiskiin. Minäkin luulin käräjäoikeuden päätöksen jälkeen, että nyt kaikki asiat muuttuisivat parempaan suuntaan. No, eivätpä tietenkään muuttuneet. Turha oli sekin toive. Lopputulos oli vain se, että maksan elatusmaksut takautuvasti. Ulosottovirasto voi viimekädessä ulosmitata minulta tuon kaiken rahan pois. Tapaamisoikeuden tottakai sain, mutta arvatkaapa kuka sen oikeuden perään katsoo. Aivan oikein, ei kukaan. Aivan turha toivoa parempaa ja muuta lapsen etua, kuten isän ja lapsen tapaamista. Voin tottakai tavata sinut, jos maksan ensin 75 euroa/tunti jollekin sosiaalitantalle, mutta sekin edellyttää ensin sitä, että äitisi antaa minun tavata sinut. Otin äitiisi yhteyttä tämän asian tiimoilta, eikä hän ole vielä vastannut minulle. Raha on se, mikä ratkaisee. Jos olisin rikas, saisin tavata sinut. Kun olen nyt köyhä, en saa tavata sinua. Oikeudet minulla toki on, mutta eivät ne ole äidin velvollisuuksia. Kun taas sen sijaan äitisi oikeudet ovat minun velvollisuuksiani.

Ei kenenkään pitäisi olla toiselle niin vihainen, ettei anna tavata omaa lastaan. Mikä saa ihmisen vihaamaan toista niin paljon? Pakko tässä on olla jotain muutakin, mitä en tiedä. En vihaa äitiäsi. Miten voisin, minullahan on sinut. Olkoonkin niin, että äitisi ei pidä minusta, sen hyväksyn. Mutta en sitä, että hän kostaa sinulle meidän huonot välimme. Sitä en voi ymmärtää ja hyväksyä. Olet minun aarteeni, enkä voisi tehdä kenellekään niin pahaa, etten antaisi nähdä äitiäsi.

En voisi laillisesti enää tehdä enempää, kuin mitä nyt olen jo tehnyt. Miten nyt sitten jatkan? Itse ainakin yritän ottaa aina yhteyttä äitiisi ja yrittää sopia tapaamisesi. Siis ainakin yritän. Väkisin en voi luoksesi tulla. Miten minä ainakin jatkan nyt on kirjoittaa sinulle ja toivoa, että jonain päivänä lukisit nämä kirjoitukseni. Näitä ei ainakaan voi kukaan ottaa minulta pois. Olet minun poikani ja paras kaverini. En minä silloin tiennyt miten mukavia ja ihania lapset ovat, ennen kuin sain sinut. Jonain päivänä kun opit lukemaan ja kirjoittamaan, meistä tulee molemmista parhaimmat kaverit.

Hyvää 2-vuotissyntymäpäivää rakas poikani

Täytät tänään jo kaksi vuotta, mutta olet edelleenkin minun oma pikkupoikani. Aika vierähtää nopeasti, silloin kun sen ei pitäisi. Jopa liiankin nopeasti. Ruskeat silmäsi ovat kuin aamun tähdet. Voisin katsoa niitä ikuisuuden. Minulla tulee aina lämmin mieli, kun katson silmiäsi. Voi kunpa voisin olla luonasi näin tärkeänä päivänä. Paljon onnea sinulle pienokaiseni. Ja alathan sinä olla jo iso poika. En vieläkään tiedä miten sinulla menee ja mitä sinulle kuuluu. Toivottavasti kaikki on hyvin ja saisin edes aina uusimpia valokuvia sinusta. Haluaisin olla luonasi, antaa sinulle suukkoja ja lahjoja, niin kuin isi voi vain tehdä. Minä laitan tilillesi rahaa heti, kun vain liikenee. Eihän se niin päivän päälle ole, koska saat ne jokatapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Mietin tässä samalla jokohan sinä olet käynyt päiväkodissa, tai onko sinulla siihen tarvetta, tai oletko esimerkiksi käynyt jo leikkitarhassa, tai muussa sen sellaisessa. Ja onko sinulla jo kavereita. Sinä olet ainakin isin paras kaveri. En tosin tiedä sitäkään, onko äitisi missään töissä. Kun en saa mitään tietoa, niin en saa.

Toiset isät ja äidit ovat avioliitossa. On myöskin avioeroja ja vanhempien eroja eri syistä. Mutta isä on isä, vaikka voissa paistaisi. Olet syntynyt avioliiton ulkopuolella, mutta et ole yhtään sen vähemmän arvoinen poika ja enkä minäkään ole yhtään sen huonompi isä. Eivät ihmiset ole sen parempia, taikka huonompia olivat he avioliitossa taikka eivät. Ei minulla ja äidilläsi ainakaan avioriitoja ole.

Hyvää syntymäpäivää vielä aarteeni. Olet minulle aina rakas.

Hei pienokaiseni

En ole kirjoittanut vähään aikaan, koska olen ollut kipeänä jo useamman päivän. Yläreidet, lantio ja javyötärönseutu ovat olleet todella kipeinä. Varmaan sen takia kuumekin sitten nousi. Jokin tuolla sisuskaluissa on tulehtunut. Käveleminenkin tuottaa vaikeuksia ja nukkumisestakaan ei ole tahtonut tulla oikein mitään. En tiedä miksi paikat ovat menneet näin kipeiksi. Kenties kova nukkuma-alusta, tai jotain. En minä allerginenkaan ole millekään, eikä ole laktoosi-intoleranssia, eikä keliakiaa, tai sen sellaista. Nyt on vointi ainakin hetkellisesti sen verran parempi, että jaksan kirjoittaa, tosin vuoteesta käsin.

Kohta on sinun 2-vuotissyntymäpäiväsi, etkä tiedä vielä minusta mitään. Se on niin ikävää, ainakin omasta mielestäni. Enkä minäkään saa ikinä tietää sinusta mitään, että mitä sinulle kuuluu. Sinä olet tietysti nyt onnellisen tietämätön meistä ja koko asiasta. Säästän hieman rahaa pienistä tuloistani ja siirrän tilillesi. Minulla on nyt kyllä tapaamisoikeus luoksesi, mutta en vieläkään tiedä miten se voisi toteutua, koska äitisi ei siihen suostu. Tuon voin päätellä siitä, että hän ei vastaa kyselyihini. Hän sitten minulta kyselee oman sukuni sairaushistoriaa. Uskomatonta. Eivät ne hänelle kuulu, eivätkä oikein minullekaan. Sen nyt ainakin voin varmuudella sanoa, että mitään perinnöllistä sairautta ei suvussani ole. Taitaa yksityisyydensuoja olla äidillesi tuntematon käsite.

Kirjoitan sinulle lisää, kunhan vointini tästä paranee.