Vihdoinkin poikani

Pääsin tänään tapaamaan sinua ensimmäistä kertaa. Turusta Helsinkiin on vain 150 kilometriä, mutta tänään se tuntui ikuisuudelta, kun ajoin luoksesi. Perille kuitenkin pääsin ja löysin äitisi osoitteen helposti. Olit niin herttainen, rauhallinen ja ihana hyssykkä. Ensin vähän ujostelit, mutta sitten tulimme hyvin toimeen. Kyllä se kaikki ikävä ja murehtiminen oli sittenkin tämän arvoista, jos sen on kerta pakko ensin kohdata. Olit vieläkin ihanampi, mitä osasin kuvitellakaan. Olet samanlainen mietteliäs persoona, kuin minäkin. Kuin olisin matkustanut ajassa taaksepäin ja mennyt tapaamaan itseäni silloin, kun olin pieni napero. Leikimme olohuoneen lattialla kaiken ajan ja matkit minua, missä asennossa milloinkin olin. Se oli niin ihanaa. Mutta oikeasti sinä olet kasvanut jo isoksi pojaksi. Jos ei minulla ole ollut hyvää kielipäätä, niin sinulla ainakin on. Suomi, Englanti ja Swahili?, tuntuvat olevan sinulle itsestäänselvyyksiä. Kerroin sinulle, että isillä on ollut sinua ikävä ja etten ole aikaisemmin päässyt käymään, koska niin pitkä välimatka. Sanoin myös että tulen tästä lähtien aina katsomaan sinua. Nyökyttelit ja sanoit, että "joo". Silloin tiesin heti, että ymmärsit varmasti, mitä sanoin. Leikimme koko iltapäivän kahdestaan ostamallani junaradalla. Se muutama tunti, jonka vietin kanssasi meni hetkessä. Silti siihen lyhyeen hetkeen mahtui niin monta onnellista ja meidän kahden välistä juttua. Mutta tästä lähtien minä pääsenkin sinun luoksesi aina. Tietysti minä pääsen luoksesi aina äitisi aikataulun mukaan. Minulla on sinulle kalenterissa aina tilaa. Yksi virstanpylväs on tämän blogin osalta jo saavutettu. En minä useampia ole alun perin suunnitellutkaan. Olen vain kirjoittanut ajatuksiani ylös. Minä tulen näkemään sinua nyt säännöllisesti. Nyt jatkan tätä kirjoittelua päiväkirjan omaisesti, mitä elämääni muuta kuuluu. Jokin päivä sinä luet näitä juttujani, silloin kun oma elämänpolkuni on jo kuljettu loppuun. Tästä kirjoittamisesta on sitä paitsi kehkeytynyt jo tapa. Ja eihän tätä silloin tähän voi lopettaa. Oli niin mukava käydä luonasi ja nyt pääsen aina uudelleen.

Vuoristorataa

Vaihtelevan jyrkkiä ylämäkiä on tämä tapaamisen järjestäminen tähän saakka ollut. Alamäkiä ei ole vielä sattunut kohdalle. Luin äskettäin Helsingin Sanomista, että kaikki pääkaupunkiseudun turvakodit ovat täynnä, kun uusia tulijoitakin olisi vielä entisten päälle koko ajan. En minä turvakotia tarvitse, mutta Helsingissä on rajallinen määrä palveluiden tarjoajia ja jotenkinhan niiden samojen tilojen jakaminen on järjestettävä ja priorisoitava. Helsingin ulkopuoliset avun tarvitsijat heitetään tässä kohtaa jonon häntäpäähän, tai kokonaan jonosta pois mikäli sellaiseen on koskaan edes päässyt. Paljon olen kitissyt, marissut, valittanut ja surkutellut tilannettani täällä, ystävilleni ja sukulaisilleni. Lopetan muille kitisemisen, kun eivät he tietenkään jaksa kuunnella tätä loputtomiin, eikä siitä ole kellekään mitään hyötyä. Kaikki ovat aina sanoneet, että "kyllä sinä joskus näet poikasi" ja "kyllä asiat joskus järjestyvät". Mutta juuri näitä nuoria vuosiasi minä en halua menettää, kun eniten tarvitsisit isän roolimallia. Ja minä tarvitsen myös sinua.

Mietin tässä myös, mitä sinä saattaisit tarvita juuri nyt. Polkupyörä olisi varmasti sellainen. Katselin hintoja netistä. Saattaisivat olla isommissa marketeissa halvempia. Säästän rahaa ja ostan sinulle polkupyörän. Toivottavasti pääsen sen sitten kokoamaan kanssasi. Nythän alkaisi olla hyvää aikaa harjoitella polkemista, kun kevätkin on tulossa ja ulkona voi olla kauemmin.

Taas olen aivan hukassa

En enää tiedä mitä mitä siellä oikein tapahtuu. Enpä ole kyllä aikaisemminkaan paljoa tiennyt, mutta nyt vielä vähemmän. Minullahan on tiedonsaantioikeus ihan käräjäoikeuden päätöksellä, mutta kukas noista muu välittää, kuin minä. Mutta minun on melko mahdotonta joka päivä tai edes viikko kysellä kaikista mahdollisista Helsingin virastoista, laitoksista ja ynnä muilta tahoilta, onko heillä sinusta jotain tietoa. Kun vielä pitäsi kädestä pitäen näyttää heille se käräjäoikeuden dokumentti, että olen oikeutettu saamaan sen tiedon. Kyllä se pallo olisi nyt äidilläsi, mutta en ole kuullut hänestä mitään pariin viikkoon. Hän ei vastaa viesteihini, puheluihini, eikä sähköpostiin. Hän on ilmeisesti poistanut minut WhatsApp kontakteista, tai kontakteista ylipäätään. Tai sitten hän on poistanut kyseisen sovelluksen. Toivottavasti olen väärässä ja saan vielä tietoa. Kirjoitan vain aikani kuluksi. Odottavan aika on aina pitkä. Olin ihan varma, että olisin jo päässyt näkemään sinut. Autoni odottaa koko ajan täydellä tankilla, että pääsisin lähtemään. Alkaa tuntua siltä, että kirjoitan päiväkirjaa itselleni, kun tarkoitus on kirjoittaa sinulle. Ei äitisi ole kertonut sinulle minusta mitään. Et sinä tiedä, että sinulla on oikea isä täällä olemassa. Eihän se vika tietenkään sinussa ole, viaton lapsi keskellä vanhempien riitelyä. Toisaalta on hyvä, ettet tiedä näistä taisteluista mitään, vaan voit rauhassa leikkiä ja puuhastella, niinkuin lasten kuuluu tehdä.

Kun kävin tuossa kävelyllä pari päivää sitten ja oli jo kevään merkkejä esillä. Aurinko paistoi kivasti ja lämpötila reilusti plussan puolella. On se ollut jo pidemmän aikaa, mutta nyt aurinko kruunasi sään. Ja ne vähäisetkin lumet saavat vielä kyytiä. Kirjoittelen hieman muutakin, kuin näitä blogeja, mutta katsotaan sitten myöhemmin tuleeko siitä mitään sen kummempaa. Yritän keksiä aina jotain tekemistä, ettei arki olisi niin masentavaa. Jaksaisin paljon paremmin tehdä paljon muitakin asioita, jos näkisin sinut. Mutta tilanne on nyt tämä tällä hetkellä ja sen kanssa eletään.

Kaksi pakettilähetystä

Hei poikani. Äitisi on lähettänyt minulle kaksi uutta kuvaa sinusta ja kolme videokuvaa. Olet niin suloinen, reipas ja iloinen poika, että haluaisin halata ja ottaa sinut heti syliini. Videokuvaasi katsellessani huomaan, että sinulla näyttää olevan jo huumorintajuakin. Ja sen olet tietenkin minulta perinyt. Huomaan myös selvästi, että sinulla on isin kasvonpiirteet. Enemmän nyt, kuin mitä esimerkiksi vuoden ikäisenä. Tunnistaisin sinut helposti, vaikken olisi kuviasi koskaan nähnytkään. En voi olla hymyilemättä, kun katson videoitasi. Olet niin hauska veijari. Katselen niitä aina uudestaan ja uudestaan.

Aikaisemmin lähetin sinulle pienen paketin, jossa oli lämpimät hanskat. Lähetin ne äitisi vinkistä, että tarvitsisit sellaiset. Mutta tietenkin niiden piti olla juuri sellaiset, jotka sinulla jo oli. Monenkohanlaisia hanskoja eri kaupoista löytyykään ja piti heti sattua samanlaiset. Menen tänään ostoksille katselemaan, mitä muuta voisit tarvita. Ostan sinulle vähän muutakin vaatetta ja ehkäpä jonkun lelunkin. Ostan jotain, vaikka en edes tiedä mitä sinulla jo on. Laitan ne paketissa tulemaan siitäkin huolimatta, että pääsen sinua katsomaan ensi kuussa. Tarkkaa viikonloppua en vielä tiedä, mutta ensi kuussa tulen se on varma asia. Olen huono kirjoittamaan. En osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Mutta nämä kirjoitukseni tulevat omasta sydämestäni. Kirjoitukseni saattavat levätä joskus "luonnos"- tilassa melko kauankin aikaa. Jos ne heti julkaisisi, niitä pitäisi heti seuraavana päivänä korjata.

Vuosi pyörähti taas käyntiin

Nyt aloitellaan jo uutta vuotta. En juhlinut uutta vuotta sen kummemmin. Olin enimmäkseen kotona ja kävin vähän ulkona kävelemässä. Siellä oli paljon muitakin lapsia. Oli mukava nähdä lasten touhuja keskenään. Kaikki leikkivät, niinkuin lapset aina leikkivät. Lapset elävät aina tunteella. He näyttävät ilonsa, mutta kuin myös surunsa aina niin helposti. Kunpa voisin viettää synttäreitä sinunkin juhlissasi. Ja varmasti vietänkin, ehkäpä jo tänä vuonna. Ja muutenkin alkaa viettää aikaa kanssasi.

Tammikuu on Pelastusarmeijalla myös niin kiireinen, etteivät ota sinnekään uusia asiakkaita. Haen sitten aikaa Helmikuulle ja olen jo ilmoittanut sopivat viikonloppuni heille. Sitten taas odotan heidän vastaustaan. Vaikka minulla on tapaamisoikeus vain kerran kuukaudessa, ehdotin heille kuitenkin kaksi viikonloppua Helmikuulle. Jospa äitisi ei hoksaisi lukea sitä päätöstä kovin tarkkaan ja ainakaan lukea sitä kuin piru raamattua. Eihän se ole mitenkään kiveen hakattu päätös, että saisin nähdä sinut vain kerran kuukaudessa 2-3 tuntia. Se tekisi vuodessa korkeintaan 156 tuntia, eli ei viikkoakaan vuodessa!! Melko käsittämätöntä lapsen oikeuksien polkemista, kun jo noinkin vähäinen näkeminen tuottaa vaikeuksia. Kyllähän minä voisin nähdä sinut, vaikka joka viikonloppu jossain leikkikentällä esimerkiksi, mutta ei se tietenkään muille sovi. Sitten kun tutustuttaisiin paremmin, voitaisiin nähdä luonasi. En minä mikään hirviö ole, jota pitää varoa ja vältellä.