Uusi uimalelu

Hei poika. Ostin uuden uimalelun. Saattaa kuvassa näyttää vähän tyhmältä, mutta tuolla kapistuksella on ihan oikea tarkoituksensa. Harrastan kuntouintia 5 kertaa viikossa ja nykyään vain sitä vapaauintia. Olen vasenkätinen, eli minun on käännettävä yläkroppaa eli torsoa aina vasemmalle päin. Se aiheuttaa lihaksistoon sen, että toisen puoliskon lihakset kehittyvät enemmän, mitä toisen. Haluan, että koko kroppani kehittyy tasapainoisesti. Vapaauinnissa on aina käännyttävä toiselle puolelle ja otettava happea. Minä olen vasenkätinen ja otan happea aina vasemmalta puolelta. En osaa tehdä sitä oikealta puolen. Lihakseni kehittyvät aikaa myöten erilaiseksi. Sitä en halua. Siksi ostin tuon keskisnorkkelin. Nyt voin katsoa koko ajan altaan pohjaan ja kauhoa vuoronperään molemmilla käsillä tasapainoisesti. Käyn kaksi kertaa viikossa myös uimassa nopeusharjoitusta ja tekniikkaa. Varsinkin päädyssä tehtävät kiepit on alkanut kiinnostamaan ja sitä olenkin harjoitellut. Flip-turn on sen englanninkielinen nimi. Tuon keskisnorkkelin kanssa sellaista ei voi tehdä. On heti suu täynnä vettä. Tuo vekotin aiheuttaa myös sen, että on ostettava nenäklipsi. Normaalisti minulla ei mene vettä sieraimiin, mutta jos käytän tuota snorkkelia, niin heti menee. Eräänlainen pakko-ostos toisensa perään. No, olkoon. Kertaostoksia ovat kuitenkin. Snorkkeli oli tarjouksessa 25 euroa ja nenäklipsi maksaa 6 euroa. Mutta toivottavasti nämä ostokset jäävät nyt tähän. Uin matkauintia 1000 metriä tällä hetkellä, mutta ajattelin pidentää sen 1500 metriin, ellei jopa 2000 metriin. Alkaa olemaan sen verran helppoa touhua. Jokohan tuota matkaa voi laskea jo kilometreissä, en tiedä. Alku innostuksessani minä uinkin tuon 1500 metriä, ennen sydänkohtaustani. Sen jälkeen hidastin vauhtia ja olen ottanut rauhallisemmin. Nyt tuntuu siltä, että voi kuntoilla kovemmin. Ei sillä, että sydän näin sanoisi, mutta minusta vain tuntuu siltä. Kyllähän minä olisin silloin heti infarktin jälkeen heti valmis hyppäämään altaaseen, mutta lääkäri kielsi. Nyt menen näillä eväillä, jotka luoja on minulle antanut. Ja onhan minulla sinut Melville, se on kaikista suurin lahja.

Kesä tulee, kevät on jo täällä

On taas mukavaa, kun tulee kesä. Suomen talvi on aina niin synkkä ja pitkä. Huono puoli kesässä on se, että uimahallit ovat kiinni. Mutta onneksi täällä Turussa on Samppalinnan maauimala. Se olikin viime vuonna remontissa, ettei sinne päässyt. Nyt pääsee uusittuun Samppalinnaan. Odotan mielenkiinnolla, minkälainen on uusittu ja remontoitu uimala. Onhan täällä Runosmäen lähellä tuo JukuPark myös, mutta se ei ole tietenkään kuntouintiin tarkoitettu paikka, vaan sellainen vapaa-aikaan ja rentoutumiseen tarkoitettu vesipuisto perheille, lapsille ja myös muille veden äärellä nautiskelijoille. Siellä on sen verran hyvät puitteet, että tällainen sinkku isäkin voi sinne mennä nauttimaan. Joskus käymme siellä kahdestaan, kun tulet käymään luonani. Kotoani on lyhyt matka sinne kävellen. Turussa myös tapahtuu. Olen aina ollut Kärppä lätkäfani, mutta kävin nyt TPS kauden 2017-2018 avaustilaisuudessa. Hieno tilaisuus oli ja kaikki safkat ilmaisia, sai syötyä ihan ähkyyn asti. Kyllä se lätkäjoukkuekin on ihan hieno. Eihän sitä koskaan tiedä, josko suosikkijoukkueeni vaihtuisi. Oulu tuntuu päivä päivältä aina etäisemmältä. Ei voi ikinä tietää mitä tapahtuu. Puitteet on täällä Turussa ainakin otolliset ja hyvät. Ja onhan se Oulu vähän niinkuin keskellä ei mitään, eikä minulla ole mitään sen suurempia tunteita ja kaipuuta sinne. Hyvä, että pääsin sieltä pois, mutta se olisi pitänyt tapahtua jo aikoja sitten paljon ennen syntymääsi. Eihän sitä paremmasta voi tietää, jos sitä ei koe. Helvetin vankila. Sieltä on pitkä matka joka ilmansuuntaan ja hankala päästä pois mihinkään, jos haluaa lähteä vähän tuulettumaan. Pitää aina mennä lentokentälle ja ottaa sieltä kyyti, jos haluaa nähdä muuta elämää. Juna ja VR, noh, tuntien elämyshän sekin olisi yhteen suuntaan. Turussa on sentään todellista elämää, eikä tarvitse matkustaa mihinkään. Ja kuin myös siellä Helsingissäkin. Pidän kyllä siitäkin kaupungista. Mutta Turku se on nyt, missä olen ja aion olla jatkossakin. En ole saanut sinua nähdä aikoihin. Siitä on kohta jo vuosi, kun näimme viimeksi, mutta minusta se tuntuu ikuisuudelta. Ei minulla ole muuta mahdollisuutta, kuin odottaa, että kasvat vanhemmaksi, jolloin me voisimme kommunikoida suoraan kahdestaan. Ei olisi mitään välikäsiä rajoittamassa tapaamistamme ja jutteluamme. Jos vain sitten haluaisit. Minähän haluan sitä aina. Ethän sinä tietenkään minua tunne sen vertaa, mutta minä olen kuitenkin sinun isäsi ja ikävähän minulla on sinua aivan hulluna. Mutta kyllä sinä nyt ainakin tiedät minun olemassa olostani. Mukavaahan meillä oli kahdestaan, kun tavattiin ja tykkäsit minustakin. Kyllä isi sen huomasi heti. Sinulla on hieman samanlainen luonne, kuin minulla. Pääsimme heti jyvälle toistemme ajatuksista. Se ikäänkuin nappasi meillä. Minä tiedän heti, mitä sinä tunnet, koska se tunne on ihan kuin omani. Melville, päätän tämänkertaisen postaukseni nyt tähän, mutta palataan asiaan taas uudelleen.

Sinun mummisi

Paljon on mahtunut tähän kuluneen ja varsinkin viime vuoteen. Ei oikeastaan montaa asiaa ole, mutta sitäkin suurempia. Menetin oman äitini, eli siis sinun mummisi Tammikuun 14. päivä tänä vuonna. En voinut mennä hänen hautajaisiinsa, koska minulla ei ole rahaa matkustaa sinne pohjoiseen. Olin yksin kotona. Kemijärvi on vaan niin pirun kaukana täältä katsoen. Suomi on pitkä maa. Jonain päivänä käymme yhdessä siellä haudalla katsomassa ukkiasi ja mummiasi, vierekkäin kun nyt ovat. Sinun olisi myös hyvä tietää myös minun isäni ja äitini, koska samaa sukuahan me olemme. Äitisi on opettanut ja tutustuttanut vain äitisi suvun sinulle. Et tiedä minusta ja suvustani mitään. Mutta minä haluaisin, että tietäisit myös minun ja Millaskankaan sukuni juuret. Olethan sinäkin samaa Millaskangasta minun kanssani. Samaa lihaa ja verta.

Kun oma isäni menehtyi vuonna 1991, minä olin silloin tosi surullinen ja itkin paljon. Se oli minun ensimmäinen todellinen menetykseni tässä elämässä. Vaikka hän ei ollutkaan niin läheinen ja läsnä, mutta hän oli minun isäni. Joskus nuoruudessani kysyin isältäni hänen omista sukujuuristaan. Koska ne koskettavat myös minua ja sinua. Me olimme aina vierailleet vain siellä pohjoisessa Lapissa, Tepsan kylässä ja Rovanperässä. Yhden kerran kävimme isäni kotiseudulla Lappajärvellä, mutta olin silloin niin nuori poika, etten muista siitä ajasta paljoakaan. Ne olivat isäni äidin, eli mummini hautajaiset. Isäni kertoi hieman omasta taustastaan. Olin silloin niin nuori poika, etten muista kaikkea mitä hän kertoi. Mutta minua kiinnosti tietää. Olen sittemmin ollut yhteydessä isäni sukulaisiin Facebookin kautta. Mutta laitoin sen sosiaalisen median jo pois. Ei se ole enää kovinkaan hyvä ja mielenkiintoinen juttu. Riitelyä täynnä eri ihmisten kesken ja oman tärkeän statuksensa esille laittamista. Laitoin pois myös Google+, Twitter ja muut roska tilit samoin perustein. Ei niistä ole mitään iloa minulle. Käytän tällä hetkellä ainoastaan Instagram tiliä, johon olen laittanut hieman omia valokuviani. Siellä ei ole turhaa paskan jauhantaa, vain kuvia. Riittävän yksinkertainen minulle.

En osannut enää itkeä äitini menetystä, koska olen itse menettänyt elämässäni jo kaikista tärkeimmän eli sinut. Ei mitään suurempaa voi olla. Siis tarkoitan tällä sitä, että en tiedä miten näkisin sinut jatkossa. Ei minua oikeasti kiinnostanut lähteä edes hautajaisiin. Sinä ja minä, me ei tunneta toisiamme riittävän hyvin ja siitä minä olen surullinen. Niin kuin isän ja pojan kuuluisi tuntea toisiaan. Siinä mielessä olen sinut jo menettänyt, koska alku meillä näytti lupaavalta, mutta sitten en enää saanutkaan nähdä sinua. Joten kaikkien muiden sukulaisteni edesottamukset ei merkitse minulle mitään. En vain tunne mitään heidän kohdallaan. Mutta sinua ajattelen aina.

Okay, lopettelen tämän postaukseni nyt. En ole kauhean hyvä kirjoittamaan pitkiä tarinoita. Mutta ne tulevat ainakin sydämestäni.

Kirjoitan taas

On pitkä aika siitä viimeksi, kun kirjoitin aktiivisemmin tänne blogiin. Luulin, että minun ei tarvitsisi enää murehtia näkemisesi suhteen. Luulin, että näen sinut aina. Mutta kaikki ei aina ole, siltä miltä ne näyttävät. Tilanteet voivat näköjään muuttua nopeastikin ja paljon. Sinä olet minun ikioma poikani, enkä aio ikinä unohtaa sinua. Siksi nämä kirjoitukset ovat olemassa. Toivottavasti voit lukea näitä jonain päivänä. Saisit vähän kiinni siitä, kuka minä olen ja miksi kirjoitan sinulle. Jotenkin minun on purettava ajatuksiani ja tunteitani. Jos näkisin sinua aina, niin halaisin ja rutistaisin sinua kunnolla, niinkuin rakastava isä tekisi. En ole saanut nähdä sinua, koska äitisi ei päästä minua luoksesi. En voi väkisin tulla sinne. En halua rikkoa lakia, vaikka minulla onkin tapaamisoikeus. Jos rikkoisin sitä, niin sen jälkeen minulla ei olisi edes sitä mahdollisuutta nähdä sinua. Jokaisen oma koti on pyhä paikka. Ei sinne noin vain marssita. Odotan, että kasvat vähän vanhemmaksi, jolloin voisimme sopia tapaamisesta meidän kahden kesken, jos vain haluaisit. Sinun ehdoillasi tietysti haluan edetä, mutta tulen myös pönkittämään tapaamista. En minä vastuuta sinulle yksin jätä. Minulla se on suurin vastuu ja aion sen myös kantaa.

Menetin sinut rakas poikani

Enemmän olen surullinen, mitä vihainen. Puolestasi. Tulen vielä enemmän surulliseksi, kun kuvittelen sinut siellä yksin tuntemattomien ihmisten joukossa. Et tunne siellä ketään. Yritin ottaa sinut tänne Turkuun muutamaksi päiväksi kun olimme tavanneet muutaman kerran. Menit silloin niin paniikkiin, etten raaskinut tehdä enempää vahinkoa tunteillesi. En ottanut sinua silloin Turkuun. Katsoin, kuinka ujostelit, mutta toisaalta rakastit ja tiesit että olen isäsi. En halunnut tuottaa sinulle surua. Annoin olla sinun Helsingissä äitisi luona. Itkit sylissäni ja lohdutin sinua minkä parhaaksi voin. Kaikki meni sitten lopulta hyvin. Vaikka sinulla onkin sukulaisia Keniassa, et tunne sieltä ketään, etkä ole koskaan tavannut niitä ihmisiä siellä. Mikä ihmeen "Darth Vader" se suomalainen isä oikein on, ettei hänelle voinut poikaa tuoda? Olisin ollut vain 160 kilometrin päässä. Mutta että oman lapsen piti viedä toiselle puolen maapalloa ennemmin, kuin oman isän luokse. Minulla ei ole edes rikosrekisteriäkään, eikä minkään valtakunnan päätöstä siitä, miksi en saisi nähdä sinua. Ylinopeussakko on joskus 90- luvulla tullut ansaittua. Olin silloin nuori poika. Äitisi vei sinut Keniaan, enkä tiennyt siitä mitään etukäteen. Yritin olla yhteydessä äitiisi viime tapaamisemme jälkeen ja monta kertaa. En saanut yhteyttä häneen millään tavalla. Yritin soittaa ja viestitellä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Minulla on kuitenkin lainvoimainen tiedonsaantioikeus. Sain sitten viestin äidiltäsi, että asut nyt Keniassa. En tiedä mitä tekisin ja miten olisin. Tuntuu, että maailmani romahti sillä hetkellä. En nyt tiedä miten jatkaa tästä eteenpäin. Olen aikaisemmin laittanut paljon kuviasi meistä tänne silloin, kun blogini oli vielä julkinen. Mutta otin valtaosan pois, koska äitisi yhkasi oikeustoimilla pelkästään sen takia, koska ei tykännyt tästä blogistani. Siis tästä blogisivustani. Tietysti ne saatanan viherkommunistit myötäilevät aina äitiä. En silloin halunnut riidellä enempää, joten laitoin blogini yksityiseksi.