Työvoimatoimiston "Sirpa"

Luulin, että kaikki vänkyrät on jo koettu elämässä ja työnhaussa. Elämässä niitä tuppaa tulemaan vähän tuon tuostakin, mutta ajattelin, että ammatissaan olevat ovat niitä parempia ihmisiä, joihin ja joiden käyttäytymiseen voisi aina luottaa. Kuitenkin me ihmiset olemme ehkä samanlaisia kusipäitä kaikki. En tiedä lääketieteellistä selitystä sille, miksi isommalle pallille päästyään kusi nousee aivoihin ja se pitää sitten valuttaa asiakkaille, ikäänkuin pöntöllä kävisi. Olen itsekin siihen syyllistynyt aikaisemmissa työprojekteissa, mutta en vaan osaa selittää sitä. Ehkä se on vaan ihmisen luonne, joka on taputeltu geeneihin. Kilpailua eloonjäämisestä, kuka on kingi.

Kusipäisyydestä tuli mieleeni tämäkin yksi juttu tänne blogiin. Olen jo elämää nähnyt ja kokenut mies. Taakse päin mietiskellessä minulla on ollut rikas elämä sitten aikuisena, joskaan ei rahallisesti. Lapsuuden perheessäni minulla ei ollut mahdollisuutta nähdä maailmaa Kittilää kauemmaksi. Silloinen perheeni pyöri neuvostoliittolaisessa unelmassa, kolhoosissa. Äitinikin jankutti minulle "menet sitten Neuvostoliittoon töihin". Tai "Neuvostoliitthon", kuten hän lappilaisittain aina puhui h:n päälle. Minulle on aina kerrottu mikä on minulle parasta. En ole itse sitä saanut arvioida koskaan nuoruudessani, joskin tiesin parhaani aina sydämessäni. Minut pakotettiin pukemaan työväenliiton verenpunaiset verkkkarit. En laittanut niitä kouluun, koska häpesin. Löysin jostain roskiksesta lyhyet siniset verkkarit, otin ne matkaan ja puin ne koulun liikuntatunnilla. Vein verkkarit sitten kotiin pestäväksi.

Kun itsenäistyin ja pääsin kommunistiperheen kahleista 1990, tuli parempi maailma minulle mahdolliseksi. Sain nähdä maailmaa erilaisin silmin. Ensin opiskellessani ja sitten työelämässä.

Työelämä on avartanut maailmaani ennemmän, kuin mikään, koska olen saanut nähdä uusia asioita, sekä maallisesti että henkisesti. Rikkautta on ollut kävellä isojen ja pienien kaupunkien katuja ja jutella erilaisten ihmisten kanssa. Olen kävellyt Pekingin ydinkeskustan, siinä missä on vilkkainta elämää, laidasta laitaan ja se oli hieno kokemus. Hankala vetää rajaa, mistä kaupunki alkaa ja mihin se loppuu. Minulle ydinkeskusta tarkoittaa sitä elämää, missä ihmiset katselevat ja viettävät aikaansa. Laitakaupungilla ei ole muuta, kuin kerrostaloja ja valtateitä. Töissä sitten vähän kirvasin puhelinlaskua en tiedä mistä koostui, mutta ei haitannut maksaa kokemuksesta.

Ehkä nuoruuden eristeisyys on se juurisyy miksi minua viehättää erilaisuus. Mutta tallatessani eri paikkoja on ollut aina ihaninta palata turvalliseen ja tuttuun kotiini, minun omaan mörskääni. Olen aina lapsesta asti tiennyt, mikä on minulle tärkeintä elämässäni. Se on oma hyvinvointi ja 2015 Joulun tapahtuman jälkeen se merkitsee vieläkin enemmän. Mikään muu ei merkitse niin paljon. Mutta en ole aina osannut elää, niinkuin ajattelen. Jos rakastat ensin itseäsi, se antaa mahdollisuuden rakastaa toistakin. Mutta anteeksiantoa ja rakastamista ei pidä sekoittaa keskenään.

Aika ajoin tulee vastaan "velvoitteita" joko ottaa puhelimitse yhteyttä työvoimatoimistoon, tai käydä siellä henkilökohtaisesti lompsimassa. Tässä taannoin kävin kuluttamassa siellä kenkiä. En kerro tarkemmin keskusteluiden sisällöstä, koska ne ovat aina salassapidettäviä tietoja. Juteltiin "ohjaajan" kanssa niitä näitä, kunnes päästiin itse asiaan. Tämä "Sirpa" avautui minulle sydämensä kyllyydestä: "Tämä on sinun tärkein tehtävä nyt tässä sinun elämässäsi". Pisti vituttamaan ja puin nyrkkiä taskussa. Tärkeintä elämässäni, on minun henkilökohtaiset asiani, eikä minun tarvitse niistä tarkemmin avautua kellekään ja kaikista vähiten TE-toimiston "Sirpoille". Vanhaa, ehtaa kunnon kommaritouhua, jonka ikeestä luulin pääseväni eroon. Toinen kertoo minulle, mikä on minulle parasta. Ikäänkuin minulla ei olisi omia aivoja ja en itse tietäisi mitä teen. Tunne, että minulta halutaan riistää harrastukset ja vapaa-aikakin. Olen kouliintunut nyt kohta 55 vuoden iässä, joko henkisesti syleksimään tuollaisia ihmisiä, tai sitten vaan en jaksa enää vaivata päätäni toisten itänaapurista saaneilla ohjeilla.

Sen pituinen se.

Musiikista taas vaihteeksi

80-luvulla olin alle parikymppinen nuori hevimies, siis musiikin kuuntelun osalta. Olen syntynyt Rock/Heavy Metal ihmiseksi. Heavy Metal musiikkiin on tullut 80-luvun jälkeen lisää eri suuntauksia, mutta pidän niistä kaikista. Vaikka minulla oli vuosia, jolloin kuuntelin suomalaista hömppää, leopardi ei vaan pääse pilkuistaan eroon. Mutta Elvis on edelleen "The King of Rock And Roll", vaikken sitäkään musiikkia nykyään juurikaan enää kuuntele.

En nuorena poikana ymmärtänyt, jos nytkään, musiikin teoriasta mitään. En edes lukiossa valinnut musiikkia opintoaineeksi, vaan menin siitä, mistä aita oli matalin. Valitsin kuvaamataidon valinnaiseksi aineeksi musiikin sijasta, joskin sain siitä täyden kympin loppuarvosanaksi. Nyt jälkeenpäin mennyttä ajatellen valitsisin toisin. Kaikki opetteluni musiikkiin liittyen olen ammentanut YouTuben ja muun sosiaalisen median kautta. Nyt kuitenkin pitkän taipaleen jälkeen siitä, kun ostin kitaran ensimmäistä kertaa, osaan edes kitaransoiton yksinkertaisimmat alkeet. Olen harjoitellut kitaransoittoa opetellen The Shadows yhtyeen Hank Marvinia. Hän on yksi minun nuoruuden idoleistani. Hän soittaa ilman säröä sellaista puhdasta Fender Stratocasterin soundia. Toki kaikilla kitaristeilla on sitten ne omat efektinsä siihen lisäksi. Jos joskus saan rahaa sen vertaa ylimääräistä, että olisi varaa sijoittaa aitoon American Fender Stratocasteriin, sen teen. Minulla on jo Stratocaster klooni olemassa, etten toista kloonia halua ostaa. En tiedä varttuuko kitarakokoelma sitten tulevaisuudessa, kuten muilla alan harrastajilla näyttää Instagram kuvien perusteella toteutuvan. Olen kuitenkin mieltynyt jo alusta lähtien Fender Stratocaster malliin. Se on se kitaran miellekuva, mikä on minulle jo aikoinaan ellei syntymästäni lähtien, syntynyt sanasta sähkökitara.

Olen kirjoitukseltani vasenkätinen, joten lähes kaikki kitarat kielineen ovat minulle valmiiksi "vääränkätisiä". Pitäisi erikseen ostaa vasenkätisille tarkoitettu kitara, mutten halua niin tehdä. Kaikki nuotitkin pitäisi opetella sitten lukemaan "väärinpäin", jos sellaisia on edes olemassa. En halua tulla uudeksi Jimi Hendrixiksi, vaan opetella soittamaan kitaraa, kuten valtaväestö. Alkukangertelun jälkeen ote ja soittaminen tuntuu nyt luonnolliselta. Vasenkätisyys ei ole koskaan kadonnut, vaan on tullut lisäksi tämänlainen kätisyys. En tiedä miten kätisyydet ilmoitetaan kitaran kohdalla, soitetaanko oikealta vai vasemmalta. Lasketaanko ote ja kätisyys siitä missä käsi on kaulalla, vai siitä toisesta päästä.

Ostin taannoin The Shadows yhtyeen XXV lp levyn. Tuo levy on jäänyt mieleeni kummittelemaan ensimmäisestä nuoruuden ajan ostohetkestä lähtien. Asuin silloin Kemijärvellä ja oli taas sitä 80-lukua. 80-90 luvun taiteessa uusi musiikin tallennustekniikka, cd-levyt, alkoi tulla kuluttajien kukkaron saataville. Vanhoista vinyylilevyistä piti silloin päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Kemijärvellä oli silloin paikallinen divari osto/myyntiliike, johon tuli kärrättyä kaikki vinyylit, mitkä nyt jo haluaisin takaisin. Eihän se tietenkään ole enää mahdollista.

Vuosia, nyt jo vuosikymmeniä jälkeenpäin ajatellen, piti täyttyä riittävästi, että sain osan "kadottamastani" takaisin. Etsin Suomesta tätä levyä kauan aikaa, mutten koskaan löytänyt, en liikkeistä, enkä mistään sosiaalisen median osto/myynti ryhmistä. Viimein eBayta selaillessani tämän löysin ja tartuin heti tilaisuuteen kiinni, kuin verikoira. Levy maksoi postikuluineen alle 20 € ja itse levy, sekä kansi hyvässä kunnossa ottaen huomioon 80-luvun alkuperäisen tuotoksen. Hyvin säilytetty. Tilauksen mukana lähettäjä oli laittanut minulle myös kaksi käyttämätöntä yhtyeen c-kasetin, miksi niitä sanotaan, labelia tai en tiedä. Kuva selittää mitä tarkoitan.

Nyt minulta puuttui enää c-kasetti ja soitin. Keskustelin veljenpoikani, serkkusi Jarin kanssa WhatsApp välityksellä ja hän päätti lähettää minulle soittimen. Alemmassa kuvassa ylempänä oleva Teac soitin on se c-kasettisoitin. Alempi on Yamaha integroitu vahvistin. Vasemmalla, mikä ei näy kokonaan kuvassa, on minun vinyylisoitin.

Nyt minulta siis puuttuu tämän bändin osalta enää se c-kasetti. Onneksi niitä on vissiin paljon helpommin saatavvissa, mitä LP levy oli. Luulisin ainakin. Täytyy taas liittyä johonkin FaceBook ryhmään, jos jollakin olisi varastossa myytävänä.

Jonain päivänä sinä poika tulet käymään isän luona täällä Turussa ja isä kertoo juttuja sinulle muinaisista musiikin ajoista ja vähän muustakin. En malta odottaa, että saan myös kuulla sinun juttujasi kaikesta, mitä olet jo kokenut. Odotan, että kasvat vielä muutaman vuoden niin sitten. Okei ei muuta höpistävää tällä kertaa muuta, kuin kuulumisiin seuraavaan kertaan. Bye.

Sinulle oma läppäri

Hyvää kesälomaa poitsu. Nyt sain vihdoin ostettua sinulle jotain. Ostin sinulle yhdenlaisen tietokoneen, Chromebookin. Tuo ei siis ole Windows kone, vaan siinä on Androidiin perustuva Chrome käyttöjärjestelmä. Sillä voi luultavasti käyttää samoja ohjelmia, mitä Android alustan kännyköissä on esimerkiksi Samsung on yksi esimerkki. Windows olisi vaatinut tuhdisti tehokkaamman koneen ja muistia ainakin tuplasti enemmän. Ajattelin, että tämä olisi hyvä lähtölaukaus sinulle tietokoneiden parissa ja itsellenikin tuo kelpaisi vaikka heti, mikäli minulla ei olisi konetta valmiina. Pelikoneet ovat sitten asia erikseen ja myöhemmin voidaan miettiä sellaista, jos tarvetta. Et ole kyllä koskaan antanut ymmärtää haluavasi sellaista. Sinulla olikin jo valmiiksi oma GMail sähköpostiosoite, minkä tuo järjestelmä vaatii. Tulen ensi kuussa käymään Helsingissä ja tuon sinulle tämän koneen samalla kertaa.

Miten muuten sinulla on kesäloma lähtenyt käyntiin? Minulla kesän aika pyörii hyvin. Olen käynyt ahkerasti uimassa tuolla maauimalassa, kun se on niin kiva paikka käydä ja siellä näkee runsaasti kesästä nauttivia ihmisiä. Muuten päivät ovat vierineet pääosin ulkoillessa ja eri kahviloissa käyden. Kesäisin tulee liikuttua ihan luonnollisestikin enemmän ja askelten määrä on taas kivunnut ylöspäin talven jälkeen. Kevät oli askelien määrässä sellaista seesteisempää aikaa.

Olen asunut Turussa nyt kohta kymmenen vuotta, enkä ole saanut laitettua parvekkeelleni mitään, jotta siellä voisi oleskella ja nauttia. Nyt viimein tartuin ideaan ja laitoin parvekkeen siihen kuntoon, että siellä voi nauttia oleskelusta. Ei oikeastaan ollut isokaan homma laittaa se kuntoon. Poitsu jokin päivä käyt isän luona kylässä, kunhan vielä kasvat muutaman vuoden. Okei, nyt ei ole enempää kerrottavana, nautihan kesälomasta täysillä. Ilmat ovat olleet ainakin lämpimiä ja kauniita.

Kesä saapui nopeasti

Kesän aika on jälleen alkanut. Vaikka mennyt talvi tuntui lyhyeltä, oli vähäluminen ja leutokin - odottaa kesää aina, kuin kuuta nousevaa. Kevät on oikeastaan vuoden ikävintä aikaa, koska on paljon märkää lunta ja on todella liukasta kävellä. Käveleminen on silloin aina hidasta ja varovaista menemistä, mikä tahtoo vähän ärsyttää. Pitää aina miettiä, olisikohan nyt tarpeellista käydä ostamassa sitä, tai tätä. Lähtemisessä minne tahansa on aina suurempi kynnys keväisin, mutta uintireissuissa en ole kuitenkaan koskaan lintsannut. Onneksi en ole vielä lentänyt nurin, mutta läheltä piti tilanteita on ollut. Olin toukokuussa avauspäivänä 9. päivä käynyt taas koeponnistamassa Samppalinnan maauimalan, vaikka toukokuun alkupäivinä ei vielä kovin lämmintä ollutkaan. Vesi kuitenkin tuntui todella lämpimältä ja oli mukavaa uida lämpimässä vedessä.

Koulujenkin kesälomat ovat alkaneet ja niin myös sinäkin poitsu olet kesälomalla. En ole pitkään aikaan pystynyt ostamaan sinulle mitään ja se on surettanut minua alituisesti. Kun itse olin teini-ikäinen, sain äidiltäni tietokoneen Commodore VIC-20. Vaikka ensimmäiset kotitietokoneet tulivat silloin juuri markkinoille 1980 -luvun alussa, pitihän se tietysti saada markkinoiden halvin ja huonoin tietokone, millä ei oikeastaan pystynyt pelaamaankaan kunnon pelejä. Ei sille nuhapumpulle ollut hyviä pelejä. Siinä ei muisti ja prosessorin suorityskyky riittänyt juuri mihinkään muuhun, kuin kirjaimien näpyttämiseen ruudulle. Käytettävää muistia, siis ohjelmille ja peleille, oli hirmuiset "3583 bytes free". Nykyään yhden valokuvan kokokin on paljon suurempi. En minä sillä sitten juurikaan pelannut mitään, vaan aloin opettelemaan Basic ja Assembly ohjelmointikieliä. Sain pari-kolme yksinkertaista peliäkin aikaiseksi. Ei ne hyviä olleet, mutta olipahan jotain tekemistä sillä rupukoneella. Kait se kiinnostus ohjelmointiin lähti sieltä niistä ajoista.

Tietokoneet ja pelit kehittyvät vuosi vuodelta paremmiksi. Tietokoneiden hinta-laatusuhde ei ole tänäpäivänä aivan niin ilmeinen, mitä ennen. Tietokoneiden päälle pitää ymmärtää nykyään vähän enemmän, kuin ennen. Halvalla voi saada ihan kelpo myllyn verrattuna kuin, jos siitä maksaisi huomattavasti enemmän. Tietokoneiden lisäksi on tullut myös pelikonsolien markkinat. Pelikonsolit ovat nimensä mukaisesti keskittyneet ainoastaan pelien pyörittämiseen. Pelikonsolien valmistajia ei ole niin paljon, mitä tietokoneiden valmistajia. Itselläni on ollut yksi pelikonsoli, en muista nyt tarkemmin mikä se oli. En itse viihtynyt konsolin äärellä kovinkaan kauan. Nekin vanhenevat äkkiä, varsinkin silloin, kun saman valmistajan uudempi malli on tuloillaan. Kaikkien pelien hinnat ovat melko korkeita, varsinkin hyvien pelien.

Tämä pohdinta ja blogikirjoitus olkoon pohjana sille, kun iskä miettii jotain ostettavaa sinulle tässä kesän aikana. Joko sitten nähdään tänä kesänä, tai jos se ei ole mahdollista, niin lähetän lahjan sinulle postissa. Ei mene taas kauankaan, kun sinulla on jälleen syntymäpäivä.

Uintiharrastusta, osa 4

Keväiset ajatukset lentelevät taas, kuin saapuvat muuttolinnut. Uinnista on muodostunut minulle jo sellainen positiivinen pakko. Positiivinen addiktio olisi ehkä paras ilmaisu, minkä nyt keksin tähän nykytilanteeseen. Olisi kamala tunne, jos eteen tulisi taas jokin uusi pandemia, tai muu este uimaan pääsylle. Olen kehittynyt jo melko hyväksi uimariksi tänä päivänä. En pidä kovin nopeaa vauhtia yllä, mutta pystyn uimaan yhtäjaksoisesti vaikka kuinka kauan. Tarkoitan vapaauintia. Rintauinti on siinä mielessä ollut alusta lähtien helpompi, ettei hapenottoon ole koskaan tarvinnut orientoitua erityisemmin, joten ei siihen ole koskaan päässyt väsymään kesken uinnin. Vapaauinnissa hengitystekniikka on tärkeämpää ja ilman oikeanlaista tekniikkaa ei pysty uimaan yhtäjaksoisesti kovin pitkää matkaa. Olen miettinyt, että jotain uutta tavoitetta voisi olla altaalla. Nälkä kasvaa syödessä. Uimavalvojan kurssi kiinnostaisi noin niinkuin pelkästään vain suorittaa se kurssi. Ei siitä työuraa saa, olisi vain lisä harrastukseen. EA1 pitäisi olla suoritettuna sinne päästäkseen, mutta se ei ole ongelma mikäli idea joskus realisoituu. Olen joskus suorittanut EA1:n, mutta se on aina vain 5 vuotta voimassa. Päästäkseen valvojakurssin läpi, on mm. uitava 500 metriä alle 12 minuutin. Normaalisti kuntouiden minulla menee tuolla matkalla nykyisin noin 13 minuuttia. On oikeastaan kiristettävä tahtia melko paljon, kun uiminen altaalla ja hölkkääminen ovat tyystin eri asioita. Lenkillä tahtia voi kiristää paljonkin, koska työ tehdään jaloilla, mutta altaalla on erit ja omat fyysiset rajoitteensa. Käsillä pitäisi kauhoa nopeammin, kun jalkaliikkeet ei anna hirveästi lisävauhtia uimisessa muutenkaan, vaikka kuinka potkisi. 500 metrillä pitäisi nopeutta parantaa yli minuutti ja se on paljon se. Ehkä sen saavuttaa pelkästään tahtia kiristämällä en ole varma, mutta tekniikkaa pitää ainakin parantaa ja panostaa siihen nyt jokaisella uintikerralla. Uinti on kuitenkin oman arvioni mukaan 50/50 tekniikka/kuntolaji. Nykytahdilla uin 1000 metriä noin 26-28 minuuttiin, kun tavoite olisi nyt sitten alle 24 minuuttia, jotta kurssin pääsisi siltä osin läpi. On siinä muitakin vaatimuksia, mutta ne lienevät minulle helpommin saavutettavissa. Pitää nyt katsoa mitä tekee, jaksaako tulevaisuudessa vielä kiinnostua kurssista. EA1 ja valvojakurssi maksavat kuitenkin yhteensä satoja euroja, mutta olisihan se kiva olla tuollaiset takataskussa.