The Tall Ships' Races Turussa

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni kyseisessä tapahtumassa. Tapahtuma järjestetään kyllä joka vuosi, mutta Itämerellä vain joka neljäs vuosi. Viimeksi se oli Turussa vuonna 2009, eli melko monta vuotta sitten. Asuin silloin vielä Oulussa, joten ei olisi edes ollut paljon saumoja käydä. Vaikka tämän kesän ilmat ovat olleet hieman kylmät ja sateisetkin, oli sää ihanteellinen koko tapahtuman ajan. Ei liian kuuma, ei liian kylmä ja aurinko paistoi koko viikonlopun. Minä kävin siellä vain perjantaipäivänä, mutta oli siinä katseltavaa ihan riittävästi. Olisi ollut ilmainen bussikuljetuskin Turun keskustasta sinne tapahtumapaikalle, mutta päätin kävellä, koska ilma oli kaunis ja lämmin. Päivän aikana tuli käveltyä useampi kilometri. Laivat olivat hienoja, varsinkin yksi tshekkiläinen Shtandart- niminen alus. Sellainen vanhanajan värikäs purjelaiva, joita voi nähdä joissain vanhoissa elokuvissa ja jopa piirretyissäkin. Laiva ei ollut älyttömän iso, mutta todella komea. Se näkyy tuossa kuvassa, jonka otin paikan päällä. Purjelaivoja oli Aurajoen molemmilla puolilla rantaa, mutta kävelin vain kaupungin puoleista rantaa, jossa koko päätapahtuma sijaitsi. Siellä oli paljon oheistoimintaakin ja illalla musiikkikonsertteja, mutta ei minua sellaiset kiinnostaneet näiden laivojen rinnalla. Yhdessä laivassa kävin vierailemassakin. Ei ollut mitään pääsymaksuja, mutta olisi ollut melkoinen savotta vierailla kaikissa laivoissa. Kävelin Turun keskustasta melkein satamaan asti, mutten ihan Viking Linen terminaaliin asti, kun tämä tapahtuma-alue oli rajattu aidoilla. En tiedä, koska tämä tapahtuma järjestetään seuraavan kerran Turussa, mutta menen kyllä jatkossa ja kaikkina tapahtumapäivinä päivin illoin. Oli kiva juttu.

Kesän aikaa jälleen

Hei poikani, mitä päivääsi kuuluu pitkästä aikaa? Olet aina niin komea nuori mies ja halusin laittaa tähän postaukseen yhden kuvastasi, mikä koskettaa minua aina kovasti, mutta laitoinkin sitten oman kuvani. En halua jakaa sinun kuviasi, koska et pysty päättämään vielä niiden jaon oikeudesta. Kaikki kuvat, jotka minulla on siltä ajalta, kun olit vielä pikkuinen, on äitisi ottamia kuvia. Hän on nämä sitten minulle lähettänyt. Yhdessä olemmekin niitä kuvia katsoneet puhelimestani. Tästä onkin jo tovi, kun olen viimeksi kirjoittanut sinulle. Jokainen päivä on tietysti aina liikaa, jolloin en näe sinua. Mutta kun ei minulla nyt ole muuta tapaa kommunikoida, kun en taas ole saanut nähdä sinua ollenkaan. Ei siihen ikävään tunteeseen totu koskaan. Ystäväni sanoi minulle, että rikon itseni, jos koko aika aika ajattelen sinua ja minua. Olen yrittänyt kyllä unohtaa kaiken ikävän tapahtuneen, mutta eihän se tietenkään onnistu, enkä minä oikeasti edes halua unohtaa kaikkea. Miten se voisikaan edes poistua minusta? Ei ole olemassa mitään kytkintä, jolla saa aina ajatukset pois jostain. Minähän olen isä ja sinä minun oma naperoni. Kirjoittaminen on vain yksi tapa purkaa tuntojaan. Tietyssä mielessä ystäväni oli kyllä oikeassa. Jos kuolisin nyt ikävään ja saisin toisen infarktin, mitä silloin jäisi sinulle minusta. Ei mitään. Minulla on elämässäni tapahtunut paljon virheitä, vääriä tekoja ja sanonut läheisilleni pahasti. Elämässä ja universumissa on aina syy-seuraus suhde olemassa. Myös kiinalainen Jing-Yang tasapaino, ilman toista ei voi olla toista. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Tuntuu, että minulle on jäänyt molemmista aina se tasapainottelun huonoin osa. Elämä kuitenkin aina tasapainottaa itsensä. Luonto on aina sinut itsensä kanssa. Aivan kaikki vastoinkäymiseni eivät ole kuitenkaan pelkkää omaa syytäni. Ihan kaikille asioille en vain mahda mitään. Mutta sinä olet minun ainoa oikea tekoni. Ensimmäistä kertaa tiesin, mitä "true love" tarkoittaa.

Okay, kesälomat kaikilla jo alkoivat, mutta kesä ei ole vielä ollut kovin lämmin. No jokaisella on tietysti aina ne omat odotuksensa. Toiset pitävät enemmän talvesta ja lumesta. Nyt on siis kesä ja kesäloma kaikilla. Uimahallitkin ovat kiinni. Ainoastaan Samppalinnan maauimala on auki koko kesän, mutta minulla ei ole rahaa käydä siellä niin useasti, kuin tuossa Impivaaran uimahallissa. JukuPark on myös tuossa ihan kävelymatkan päässä, mutta se on kerta käynnille myös aika kallis paikka. Sinun kanssasi haluaisin kuitenkin käydä siellä. Minulla oli kesä kausikortti sinne tässä jokin vuosi sitten. Muistaakseni kerroinkin siitä yhdessä kirjoituksessani. Nyt ilmat ovat olleet vähän viileät, niin en ole edes harkinnut sinne menemistä saatikka kausikortin ostamista. On kuitenkin jo heinäkuu hyvää vauhtia lähenemässä puoliväliä. Huomaa heti, että päivät ovat lyhentyneet, kun yölläkin alkaa olemaan jo pimeää ja hyvä niin. Pidän siitä, että yöllä on pimeää ja lämmintä, koska silloin saa paremmat yöunet. On melko tuskallista pyöriskellä sängyssä, jos on valoisaa. Siinä mielessä ei ole pohjoisen "yöttömiä öitä" ikävä. Ok poitsu, tällä kertaa minulla ei ole tämän enempää kerrottavana. Minä keräilen ajatuksia ja kirjoittelen sinulle taas.

Uusi uimalelu

Hei poika. Ostin uuden uimalelun. Saattaa kuvassa näyttää vähän tyhmältä, mutta tuolla kapistuksella on ihan oikea tarkoituksensa. Harrastan kuntouintia 5 kertaa viikossa ja nykyään vain sitä vapaauintia. Olen vasenkätinen, eli minun on käännettävä yläkroppaa eli torsoa aina vasemmalle päin. Se aiheuttaa lihaksistoon sen, että toisen puoliskon lihakset kehittyvät enemmän, mitä toisen. Haluan, että koko kroppani kehittyy tasapainoisesti. Vapaauinnissa on aina käännyttävä toiselle puolelle ja otettava happea. Minä olen vasenkätinen ja otan happea aina vasemmalta puolelta. En osaa tehdä sitä oikealta puolen. Lihakseni kehittyvät aikaa myöten erilaiseksi. Sitä en halua. Siksi ostin tuon keskisnorkkelin. Nyt voin katsoa koko ajan altaan pohjaan ja kauhoa vuoronperään molemmilla käsillä tasapainoisesti. Käyn kaksi kertaa viikossa myös uimassa nopeusharjoitusta ja tekniikkaa. Varsinkin päädyssä tehtävät kiepit on alkanut kiinnostamaan ja sitä olenkin harjoitellut. Flip-turn on sen englanninkielinen nimi. Tuon keskisnorkkelin kanssa sellaista ei voi tehdä. On heti suu täynnä vettä. Tuo vekotin aiheuttaa myös sen, että on ostettava nenäklipsi. Normaalisti minulla ei mene vettä sieraimiin, mutta jos käytän tuota snorkkelia, niin heti menee. Eräänlainen pakko-ostos toisensa perään. No, olkoon. Kertaostoksia ovat kuitenkin. Snorkkeli oli tarjouksessa 25 euroa ja nenäklipsi maksaa 6 euroa. Mutta toivottavasti nämä ostokset jäävät nyt tähän. Uin matkauintia 1000 metriä tällä hetkellä, mutta ajattelin pidentää sen 1500 metriin, ellei jopa 2000 metriin. Alkaa olemaan sen verran helppoa touhua. Jokohan tuota matkaa voi laskea jo kilometreissä, en tiedä. Alku innostuksessani minä uinkin tuon 1500 metriä, ennen sydänkohtaustani. Sen jälkeen hidastin vauhtia ja olen ottanut rauhallisemmin. Nyt tuntuu siltä, että voi kuntoilla kovemmin. Ei sillä, että sydän näin sanoisi, mutta minusta vain tuntuu siltä. Kyllähän minä olisin silloin heti infarktin jälkeen heti valmis hyppäämään altaaseen, mutta lääkäri kielsi. Nyt menen näillä eväillä, jotka luoja on minulle antanut. Ja onhan minulla sinut Melville, se on kaikista suurin lahja.

Kesä tulee, kevät on jo täällä

On taas mukavaa, kun tulee kesä. Suomen talvi on aina niin synkkä ja pitkä. Huono puoli kesässä on se, että uimahallit ovat kiinni. Mutta onneksi täällä Turussa on Samppalinnan maauimala. Se olikin viime vuonna remontissa, ettei sinne päässyt. Nyt pääsee uusittuun Samppalinnaan. Odotan mielenkiinnolla, minkälainen on uusittu ja remontoitu uimala. Onhan täällä Runosmäen lähellä tuo JukuPark myös, mutta se ei ole tietenkään kuntouintiin tarkoitettu paikka, vaan sellainen vapaa-aikaan ja rentoutumiseen tarkoitettu vesipuisto perheille, lapsille ja myös muille veden äärellä nautiskelijoille. Siellä on sen verran hyvät puitteet, että tällainen sinkku isäkin voi sinne mennä nauttimaan. Joskus käymme siellä kahdestaan, kun tulet käymään luonani. Kotoani on lyhyt matka sinne kävellen. Turussa myös tapahtuu. Olen aina ollut Kärppä lätkäfani, mutta kävin nyt TPS kauden 2017-2018 avaustilaisuudessa. Hieno tilaisuus oli ja kaikki safkat ilmaisia, sai syötyä ihan ähkyyn asti. Kyllä se lätkäjoukkuekin on ihan hieno. Eihän sitä koskaan tiedä, josko suosikkijoukkueeni vaihtuisi. Oulu tuntuu päivä päivältä aina etäisemmältä. Ei voi ikinä tietää mitä tapahtuu. Puitteet on täällä Turussa ainakin otolliset ja hyvät. Ja onhan se Oulu vähän niinkuin keskellä ei mitään, eikä minulla ole mitään sen suurempia tunteita ja kaipuuta sinne. Hyvä, että pääsin sieltä pois, mutta se olisi pitänyt tapahtua jo aikoja sitten paljon ennen syntymääsi. Eihän sitä paremmasta voi tietää, jos sitä ei koe. Helvetin vankila. Sieltä on pitkä matka joka ilmansuuntaan ja hankala päästä pois mihinkään, jos haluaa lähteä vähän tuulettumaan. Pitää aina mennä lentokentälle ja ottaa sieltä kyyti, jos haluaa nähdä muuta elämää. Juna ja VR, noh, tuntien elämyshän sekin olisi yhteen suuntaan. Turussa on sentään todellista elämää, eikä tarvitse matkustaa mihinkään. Ja kuin myös siellä Helsingissäkin. Pidän kyllä siitäkin kaupungista. Mutta Turku se on nyt, missä olen ja aion olla jatkossakin. En ole saanut sinua nähdä aikoihin. Siitä on kohta jo vuosi, kun näimme viimeksi, mutta minusta se tuntuu ikuisuudelta. Ei minulla ole muuta mahdollisuutta, kuin odottaa, että kasvat vanhemmaksi, jolloin me voisimme kommunikoida suoraan kahdestaan. Ei olisi mitään välikäsiä rajoittamassa tapaamistamme ja jutteluamme. Jos vain sitten haluaisit. Minähän haluan sitä aina. Ethän sinä tietenkään minua tunne sen vertaa, mutta minä olen kuitenkin sinun isäsi ja ikävähän minulla on sinua aivan hulluna. Mutta kyllä sinä nyt ainakin tiedät minun olemassa olostani. Mukavaahan meillä oli kahdestaan, kun tavattiin ja tykkäsit minustakin. Kyllä isi sen huomasi heti. Sinulla on hieman samanlainen luonne, kuin minulla. Pääsimme heti jyvälle toistemme ajatuksista. Se ikäänkuin nappasi meillä. Minä tiedän heti, mitä sinä tunnet, koska se tunne on ihan kuin omani. Melville, päätän tämänkertaisen postaukseni nyt tähän, mutta palataan asiaan taas uudelleen.

Sinun mummisi

Paljon on mahtunut tähän kuluneen ja varsinkin viime vuoteen. Ei oikeastaan montaa asiaa ole, mutta sitäkin suurempia. Menetin oman äitini, eli siis sinun mummisi Tammikuun 14. päivä tänä vuonna. En voinut mennä hänen hautajaisiinsa, koska minulla ei ole rahaa matkustaa sinne pohjoiseen. Olin yksin kotona. Kemijärvi on vaan niin pirun kaukana täältä katsoen. Suomi on pitkä maa. Jonain päivänä käymme yhdessä siellä haudalla katsomassa ukkiasi ja mummiasi, vierekkäin kun nyt ovat. Sinun olisi myös hyvä tietää myös minun isäni ja äitini, koska samaa sukuahan me olemme. Äitisi on opettanut ja tutustuttanut vain äitisi suvun sinulle. Et tiedä minusta ja suvustani mitään. Mutta minä haluaisin, että tietäisit myös minun ja Millaskankaan sukuni juuret. Olethan sinäkin samaa Millaskangasta minun kanssani. Samaa lihaa ja verta.

Kun oma isäni menehtyi vuonna 1991, minä olin silloin tosi surullinen ja itkin paljon. Se oli minun ensimmäinen todellinen menetykseni tässä elämässä. Vaikka hän ei ollutkaan niin läheinen ja läsnä, mutta hän oli minun isäni. Joskus nuoruudessani kysyin isältäni hänen omista sukujuuristaan. Koska ne koskettavat myös minua ja sinua. Me olimme aina vierailleet vain siellä pohjoisessa Lapissa, Tepsan kylässä ja Rovanperässä. Yhden kerran kävimme isäni kotiseudulla Lappajärvellä, mutta olin silloin niin nuori poika, etten muista siitä ajasta paljoakaan. Ne olivat isäni äidin, eli mummini hautajaiset. Isäni kertoi hieman omasta taustastaan. Olin silloin niin nuori poika, etten muista kaikkea mitä hän kertoi. Mutta minua kiinnosti tietää. Olen sittemmin ollut yhteydessä isäni sukulaisiin Facebookin kautta. Mutta laitoin sen sosiaalisen median jo pois. Ei se ole enää kovinkaan hyvä ja mielenkiintoinen juttu. Riitelyä täynnä eri ihmisten kesken ja oman tärkeän statuksensa esille laittamista. Laitoin pois myös Google+, Twitter ja muut roska tilit samoin perustein. Ei niistä ole mitään iloa minulle. Käytän tällä hetkellä ainoastaan Instagram tiliä, johon olen laittanut hieman omia valokuviani. Siellä ei ole turhaa paskan jauhantaa, vain kuvia. Riittävän yksinkertainen minulle.

En osannut enää itkeä äitini menetystä, koska olen itse menettänyt elämässäni jo kaikista tärkeimmän eli sinut. Ei mitään suurempaa voi olla. Siis tarkoitan tällä sitä, että en tiedä miten näkisin sinut jatkossa. Ei minua oikeasti kiinnostanut lähteä edes hautajaisiin. Sinä ja minä, me ei tunneta toisiamme riittävän hyvin ja siitä minä olen surullinen. Niin kuin isän ja pojan kuuluisi tuntea toisiaan. Siinä mielessä olen sinut jo menettänyt, koska alku meillä näytti lupaavalta, mutta sitten en enää saanutkaan nähdä sinua. Joten kaikkien muiden sukulaisteni edesottamukset ei merkitse minulle mitään. En vain tunne mitään heidän kohdallaan. Mutta sinua ajattelen aina.

Okay, lopettelen tämän postaukseni nyt. En ole kauhean hyvä kirjoittamaan pitkiä tarinoita. Mutta ne tulevat ainakin sydämestäni.