Hyvää syntymämäivää 6-vuotias naperoni

Täytät 6. päivä syyskuuta jo 6 vuotta. Sitten edellisestä kirjoituksestani onkin jo vierähtänyt aikaa, taas kerran. Haluaisin kertoa sinulle aina uusia ja jännittäviä asoita, mutta todellinen elämäni on vähän tylsempää. Se miksi emme ole tavanneet taas pitkään aikaan, voi syytä hakea sieltä äidin suunnalta. Rakastan sinua kaikista eniten koko maailmassa, mutta en voi väkisin tulla luoksesi. Ei minulla lähestymiskieltoa ole, mutta en halua aiheuttaa mitään häiriötä sinulle ja äidillesi. Minulla ja siis oikeastaan sinulla on käräjäoikeuden päätös, että saamme tavata. Siitä huolimatta äiti on diktaattorin asemassa. Hän voi päättää ilman minkäänlaisia sanktioita, jos hän ei haluakaan sinun tapaavan minua. Suomen laissa ei ole olemassa minkäänlaista rangaistusta lapsen tapaamisen epäämisestä. Sinulla on oikeus tavata isäsi, mutta sen oikeuden epäämisessä lähivanhemman toimesta ei ole olemassa minkäänlaista sanktiota. En ole ollut, enkä halua olla äitisi kanssa enää missään tekemisissä. En soita, viestittele, taikka lähetä hänelle edes sähköpostia. Enkä myös vastaakaan mihinkään, mitä häneltä tulee. Olen blokannut hänet pois kaikista puhelimen ja sovellusten palveluista, joten en enää voi tietääkään hänestä mitään.

Mutta minulla muuten täällä, keväällä ei tapahtunut suurempia asioita. Kevät on myös ihan kohtalaista aikaa, koska pahin talviaika on jo takana päin. Mutta kevät on sitten taas aina sitä kesän toiveen odottelua ja jännittämistä tuleeko lämmin, vai kylmä kesä. Toukokuu jo näytti vähän kyntensä, että luvassa olisi lämmin kesä, niinkuin se sitten olikin. Vietin koko kesäni täällä Turussa itsekseni ja miksipä lähteä täältä mihinkään. Kesä Turussa on ihmisen parasta aikaa. Kyllä tämä kaupunki kilpailee monen etelän turistirysien kanssa tasavertaisesti. Lämmintä piisasi siinä 30 asteen nurkilla lähes joka päivä. Minulle se oli ehkä jo turhankin lämmintä, mutta kyllä siihen tottui jo parissa viikossa. Ensi kesäksi voisi varautua ja ostaa tänne huoneistoon ilmastointilaitteen. Tämä asunto on lämmin läpi vuoden talvellakin, joten siinä mielessä ilmastointimööpeli olisi myös paikallaan. Tykkään nukkua viileämmässä huoneessa paksun peiton alla.

Olen ajatellut syntymäpäiviäsi koko ajan syntymästäsi lähtien. Sinulle tulee vuosia ihan huomaamattomasti ja minä en ole niitä unohtumattomia hetkiä saanut koskaan kokea. En ole saanut olla syntymäpäivilläsi vielä kertaakaan enkä Joulunakaan sinua nähdä. Lahjan lähettäminen postissa ei tunnu oikealta vaihtoehdolta. Ei se ole sama asia, kuin nähdä sinua. Minä ajattelen sinua koko ajan. Mitä se sellainen muunlainen muistaminen olisi? Minä haluaisin antaa sinulle lahjat henkilökohtaisesti, aivan kuten silloin kun näimme ensimmäisen kerran luonasi. Ilmeesi oli näkemisen arvoinen ja haluaisin kokea sen uudelleen. En tiedä minkälaisia leluja haluaisit, tai mitä leluja sinulla jo on. Aikaisemmin olin ostanut sinulle sellaista, mitä sinulla jo näytti olevankin.

Minä olen aina tiennyt sinun olemassa olostasi, mutta sinä et tietenkään minun olemassa olostani. Sinä olet varmaan jo unohtanut minut, etkä muista minusta paljoakaan. Tai en tiedä. Sinulla on elämää vielä paljon enemmän edessä, mitä mitä minulla on. Kun viimeksi kävin luonasi, laitoin sinut nukkumaan vuoteessasi, annoin sinulle hyvän yön suukon, toivotin kauniita unia ja keijun kuvia. Menit niin kiltisti nukkumaan.

Minä pääsin nyt töihin Turun kaupungille kahdeksan kuukauden määräaikaisella sopimuksella. Työni on IT hommia, eli ihan minun osaamiseen liittyvää työtä. Otin yhteyttä lastenvalvojaan ja yritän taas sopia elatusmaksuista. Äitisi luultavasti tulee taas vaatimaan mahdottomia. En minä omaa talouttani voi kuralle saattaa minkään maksujen takia. Pitäähän minunkin elää.

Siinähän sinä oletkin poikani

 Pientä muistelua hieman ajassa taakse päin ja hetkeen, jolloin tulla putkahdit maailmaani. Minulla ei hirveästi muuta kirjoitettavaa ja uutista ole nyt tällä kertaa. Kirjoittelen muutenkin vähän harvemmin tätä nykyä. Ei se tarkoita mitään eikä kaipuuni ole vähentynyt yhtään. En ole niin hyvä pukemaan ajatuksia sanoiksi. Katselen valokuviasi aina ja yksi valokuva sai minut sitten kirjoittamaan tämän jutun tällä kertaa. Ja siinähän sinä sitten jo olitkin, joka on aina puuttunut elämästäni. 50 cm pitkä aikuisen miehen pysäyttävä betoniporsas. Ei koko elämänsä ollut yksinäinen poikamies ole vain aina sitä tajunnut, muuta kuin nyt kun olet siinä olemassa. En tiedä äideistä, mutta ainakin tämä isä on ollut vähän jälkiherännäinen. Nuoruus menee aina huidellessa ja seikkaillessa pitkin elämän polkua, joka tuntuu olevan täynnä uusia seikkailuja. Yhtäkkiä huomaat mihin se nuoruus hupeni. Miehillä naisia tulee ja menee ja se ihanuus tuntuu jatkuvan ikuisesti, kunnes jonain päivänä tulee se juoksun pysäyttävä muuri vastaan. Jokin huolettoman ja mutkattoman elämäntaipaleen pysäyttävä 50 cm pitkä betoniseinä olla jämöttää yhtäkkiä edessäni. Vastuu toisen elämästä alkaa nyt ja u-käännöstä ei voi tehdä. Koko sen hetkinen elämänkatsomus mullistuu ja pitää alkaa ajatella asioita aivan uudella tavalla. Ei minulla oikeaa rakkautta ole koskaan ollut näissä naisseikkailuissani. Sellaista naista, jonka kanssa jakaisi loppuelämänsä. En minä ennen syntymääsi tajunnut, kuinka rakas olet minulle. Sitten kun tulla tupsahdit maailmaani ja näin kuvasi ensimmäistä kertaa, jokin alkoi palamaan ja elämään uudestaan minussa. Olet kuvassa vastasyntynyt pieni ja viaton poika rakas, jonka pienistä suloisista kasvoista näen myös itseni, mutta vain minikoossa. Kunpa olisin päässyt tuona hetkenä luoksesi. Ja kunpa olisin ehtinyt myös omalle isilleni sanoa, että "minä rakastan sinua isi kans". Äitini oli melko tehokas manipuloimaan toisten mielipiteitä ja lapsi ei voi muuta kuin uskoa äitiänsä. Varsinkin, kun oli niin päällikkö koko ajan. Itsekin olin siinä uskossa pitkään, että isä oli aina paha ja äiti aina hyvä. Nyt vanhempana käsitän kaiken uudelleen. Ei kaikki ollutkaan niin mitä meille lapsille uskoteltiin. Isä oli kovan manipuloinnin ja pirttimirmun uhri. Lapista näitä pirttimirmuja näyttää sikiävän. Sama pätee koko äitini sukuun, Ropposiin. Lapsuudessamme kaikki lapset käytiin aina lomalla siellä pohjoisessa, kun parempaakaan me lapset emme tienneet ja muuta ei meille tarjottu. Ei Lapin kesät lämpimiä olleet, vain joskus. Veljeni kanssa kävimme aina kalastelemassa lähellä olevalla sääskien kyllästämällä hapella Rovajärvellä ja Pitkäjärvellä. Siinä se hauskuus sitten oli. Vittu niitä sääskiä voi helvetti sentään. Pardon my French. Itsensä piti aina myrkyttää kuoleman partaalle, jottei nuo verenimijät pääsisi liiaksi iholle. Se helvetin ininäkin jo metrien päästä vitutti, kuin pientä oravaa. Kun äitini kuoli Tammikuussa 2017, ei minulla ollut paljoakaan tunteitani päästettävissä. Olin vihdoin oma sisältä rauhallinen ja tunteeton itseni. Rauhallinen olo. Ei tarvitse sietää enää sukulaisten henkisiä painostuksia. Saan olla nyt rauhassa. Joskus on käynyt mielessä, että toisten mieliksi olisi pitänyt ottaa osaa äitini kuoleman johdosta ja kaikkea mitä hän "joutuikaan kestämään" viime hetkillänsä. Veljeni soittelivat minulle silloin tällöin, että olenko soitellut äidille. Jos en, vihanpitoa tuntui pukkaavan. Paineita ainakin pukkasi. En osannut surra äidin poismenoa, eikä minua edes surettanut. Jatkoin normaalia elämääni ja päivääni. Yksi elämän virstanpylväs oli lopullisesti ohi. Isäni oli kotoisin Evijärveltä, Etelä-Pohjanmaalta. Isäni serkku oli kotoisin Lappajärveltä, tai Ähtäristä. En nyt ole aivan varma, oliko isäni myös sieltä seuduin kotoisin. Minä en oppinut tuntemaan isääni ollenkaan. Nuoruudessani vain muistan Evijärven reissun, kun äitini valitsemalla autolla, vanhalla Mossella lähdettiin reissuun. Sittemmin se hajosi Kemijärvellä moneen otteeseen. Se siitä venäläisestä laadusta. Isäni äidin hautajaiset muistan kuiten etelässä, vaikka olin vielä pieni poika silloin. Isäni kävi töissä koko meidän yhteisen ajamme Kemijärvellä kolmessa vuorossa silloisen Veitsiluodon sellutehtaalla ja oli todella kova työmies. Vapaa-ajallaan töistä tullessaan hän huolehti äitini töistä, eli muista lapsista. Äitini oli kotona päivisin lapsenvahti. Anteeksi huono ranskankielen taitoni, mutta äitini makoili aina vain sohvalla ja antoi käskyjä isälle ja siinä sivussa muillekin. Poikani, haluaisin että sinä oppisit tuntemaan minut, kuka minä oikeasti olen. Ainakin jonain päivänä. Jaksan kyllä odottaa, jos haluat joskus kuunnella. En tiedä mitä äitisi kertoo tai on jo kertonut minusta. Jos uskoisit ainakin minua. Sinulle poitsu minä en koskaan valehtele, enkä minä muutenkaan valehtele elämässäni.

Maaliskuun pläjäys

Olympialaiset oli ja meni. Olin kiinnostunut enimmäkseen vain jääkiekosta, mutta koska nekin menivät Suomen osalta metsään, niin siinäpä se Olympialaisten katselu sitten oli minunkin osaltani. Nyt on sitten Suomen jääkiekkoliigan playoffs pelit alkamassa ja ne ovat tämän hetken mielenkiintoisin tapahtuma. TPS oli runkosarjan kakkonen ja siitä on hyvä jatkaa. Playoffit alkavat ensi viikolla. Muuten täällä asiat sujuvat, kuten ennenkin. Mitään uutta ei ole tapahtunut. En ole saanut töitäkään. Käyn aika ajoin erinäisissä työllisyyttä koskevissa kissanristiäisissä. Huomenna on taas yksi sellainen. Toivottavasti siellä olisi ainakin kahvia ja pullaa tarjolla, niin olisi jotain kompensaatiota bussilipuille. Enemmän ne touhut kuitenkin työllistävät virkailijoita itseään. Näistä asioinneista kun ei minulle ole juurikaan mitään muuta sanottavaa hyötyä, kuin että saapahan ainakin vähän liikuntaa ja tuleepahan käytyä vaihteeksi kaupungillakin. Eli pääsee vähän tuulettamaan kalsareita muuallakin, kuin täällä Runosmäellä.

Nyt on jo maaliskuu melkein puolivälissä. Alkaa olla jo kevät ainakin täällä Turussa. Aika nopeasti tämä talvi meni jo ohitse ja hyvä niin. En hirveästi rakasta talvea, vaikka nuorempana siitä osasi kyllä nauttiakin. Nyt tuntuu siltä, että tuota valkoista sontaa on aina joka puolella ihan kiusaksi asti. Onneksi parvekkeeni on lasitettu, joten sinne ei tuota viheliäistä tuiskuta. Viime viikolla oli vielä talven ainoat kovat pakkaset, mutta nyt on onneksi kelit jo plussan puolella. Nuo lumet saavat kohta kovaa kyytiä. Kirjoitan taas lisää, kun jotain juttua tulee mieleen.

Hyvää uutta vuotta poika

Hyvää uutta vuotta poikani. Ei isi unohda sinua tänäkään vuotena. Ei paljon ole tapahtunut sitten tämän Joulun. Kävin katsomassa ja kuuntelemassa Joulurauhan julistuksen. Se oli minun ensimmäinen kertani. Siellä oli paljon ihmisiä, artiolta noin 15 000. Aina siellä on paljon väkeä. Tuo perinne on jatkunut lähes katkeamatta 700 vuotta.

Minulla ei tällä kertaa ole suurempia uutisia kerrottavana, haluan toivottaa sinulle onnellista uutta vuotta 2018. Ajattelen sinua aina.

Hyvää Joulua rakas poikani

Ja taas se Joulu tulla vierähti. En ole vielä koskaan saanut toivottaa sinulle hyvää Joulua kasvotusten ja tästäkin Joulusta tulee sellainen. En saa käydä luonasi, kun äiti on niin päättänyt, enkä lakiakaan ala rikkomaan. Enkä ole koskaan edes syntymäpäivilläsikään saanut käydä. Kaikista eniten maailmassa haluaisin toivottaa sinulle hyvää Joulua ja syntymäpäivää ihan kasvotusten ja haluaisin nähdä iloisen ilmeesi. Aivan samoin silloin, kun tapasimme ensimmäistä kertaa. Aina, kun oltiin kahdestaan, niin sinut oli aina helppo saada nauramaan ja iloiseksi. No, kyllä minä jaksan odottaa, että voimme sitten kommunikoida kahdestaan, jos vain itse niin haluaisit. Ethän sinä tunne minua kovinkaan hyvin ja varsinkaan isäksi, mutta senpä takia minä tätä blogia kirjoitankin sinulle. Kerron itsestäni ja tunteistani mahdollisimman paljon.

Henkinen puoleni jaksaa sinua aina odottaa. Fyysisestä puolestani ei koskaan tiedä, miten se voi pettää. Siihen voi osin vaikuttaa omilla elämäntavoilla, mutta on taas sitten asioita, mille et mahda mitään. Lähetin sinulle Joulukortin posti.fi palvelun kautta. Kaunis sinivalkoinen Joulukortti Suomen 100 v. ilmettä mukaillen. Toivottavasti äitisi antaa sen sinulle ja kertoo keneltä se on. Mutta jos et saa sitä, niin tässä tulee Joulu tervehdykseni sinulle. Olet minulle aina rakas, hyvää Joulua sinulle Mel ja vielä parempaa uutta vuotta 2018.