Alkusyksystä 2013 Turkuun muutettuani olen etsinyt aktiivisesti uutta työuraa. Olen saanut kaksi määräaikaista, 8kk mittaista työsuhdetta työllistämistuella. Ei edes olleet yksityisiä yrityksiä, vaan toinen kaupungin paikka ja toinen veroalmuilla pyörivä yhdistys. Kummassakaan ei tulevaisuudennäkymiä työnhakijalle/tekijälle. Ei kovin hääppöinen saavutus 10 vuoden aikana. Onneksi olen Turussa asuessani kehittänyt itselleni pari harrastusta, kuntouinti ja kitaransoitto, mistä olen täällä blogissa jo kirjoittanutkin. Ehkä alustus tähän kirjoitukseen tuli jo aikaisemmasta tekstistäni. Täytin tässä kuussa jo 55 vuotta, joten olen siinäkin mielessä työelämän ehtoopuolella. Työnantajat eivät ole enää huolineet vuosikausiin, eikä minullakaan ole enää mielenkiintoa hakea. Joten kiinnostuksen puute on molemminpuolista.
Työnhaun voi lopettaa 40 vuotta täytettyään. Eläkeikä on (minulla) 65 vuotta, joten 40+ vuotiaiden pitää näytellä kiinnostunutta ja aktiivista. Fakta kuitenkin on, että 40 vuotta on rajapyykki työllistymiselle. Nykyinen työprojektini kestää enää kaksi viikkoa kirjoitushetkellä. Käytän päivät mietiskellessäni tulevaa vapaa-aikaa. Työpaikka ei ole yhteiskunnallisen statuksen mittari. Se syntyy siitä, minkälainen muuten olet: Toisia kunnioittava, ystävällinen, kohtelias, hyväntuulinen. Sellaiset asiat näkyvät heti ulospäin ihmisestä. Omat lempiharrastukset auttavat siinä saavutuksessa. Rahallisesti pärjään kyllä nykyään ilman työpaikkaakin, eikä tarvitse edes kitua. Minulla ei ole enää sellaista uutta ostettavaakaan, mikä olisi välttämätöntä.
Olen seurustellut vuosien saatossa eri kulttuurista tulevien naisten kanssa. Kaikille heille on iskostunut päähän rahan merkitys. Ehkä se johtuu niistä oloista tai kulttuurista, mistä tulevat. He kysyvät aina "What do you do for living?", millä he oikeastaan tarkoittavat kysyä "Are you rich?". En voisi seurustella pitkään sellaisen naisen kanssa, jolle raha merkitsee enemmän, mitä ihmissuhde. Vastavuoroisesti käsittelen sellaisia naisia tavallisina hyödykkeinä, mistä otan ilon irti, kunnes kyllästyn. Suomalaiset, varsinkin naiset, ovat syntyjään nöyrää kansaa, jotka oikeastaan pitävät itsensä ruoskimisesta ja kurjuudesta. Sen huomaa äänestyskäyttäytymisestä. Enemmistö naisista äänestää vasemmistopuolueita ja vihreitä. Vihreillä ei ole mitään tekemistä luonnon vihreyden kanssa. Naapurimaasta Ruotsista olemme huomanneet, mihin se johtaa. Minä taas en välitä tuollaisista masokisteista ollenkaan, joten loppuelämän kohtaloni on olla sinkku mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti