Ajopuuna paikassa nimeltä elämä

Hei poitsuni toivottavasti sinulla on kaikki hyvin, niinkuin varmasti onkin. Elämässäni on ollut yksi ja ainoa merkittävä virstanpylväs ja se olet sinä rakas poikani. Vaikka en ole paljon muusta niin välittänyt, kuin sinusta - jotain naisen rakkautta kaipaisin henkilökohtaiseen arkeeni. Naisia ja irtosuhteita minulla on ollut paljon, mutta en ole osannut pitää kenestäkään kiinni. Nyt kun ikää on enemmän, on vaikea löytää sitä kumppania. Vanhempana ei ole enää niin haluttu. Nyt kun olisin valmis elämänmittaiseen yhteiseen taipaleeseen.

Vaikka olen nyt paremmassa fyysisessä kunnossa, kuin vuosikausiin, ellei vuosikymmeniin, eläminen on alkanut painaa vuosia kuljettua enemmän henkisesti, kuin fyysisesti. Kelaan elämää taaksepäin, kuin elokuvafilmiä mediasoittimella, johon voi aina pysähtyä ja miettiä hetkeä. Ja kelata taas seuraavaan kohtaan, eteen tai taakse. Olen ehkä syntynyt väärään maailmankaikkeuteen, koska minulla on liian paljon rakkautta annettavana, ettei tämä maailma ole valmis sitä vastaanottamaan. Universumilla tulee ähky. Rakastan ja rakastun liian helposti ja syvästi, mutta tässä maailmassa minulle ei palaudu takaisin sitä vastarakkautta. Se on tuskallinen tunne. Vaikka en koe olevani yksin tai yksinäinen, tuntemukseni hämmentää minua. Universumi on oikeasti melko sekasortoinen paikka. On miljardeja eri mahdollisuuksia, mutta kaaoksen takia on vaikea löytää itselleen oikeat palikat ja niiden oikeat asennot. Jotkin onnekkaat ihmiset ovat sen löytäneet, mutta he ovat harvassa. Vaikka fysiikassa epäjärjestyksellä on tietynlainen tasapainon laki, hyvä ja huono ei kompensoidu keskenään. Toisella ei voi hävittää toista. Ne ovat erikseen aina olemassa. Itsenäisiä komponentteja. En tiedä sitten, jos hyvän tai pahan tuntemusta ei olisi olemassa, tunnistaisimmeko enää toisen olemassaoloa tai sen puutetta. Ehkä kiinalaisen yin ja yang on tarkoitus tunnistaa kumpainenkin.

Uintiharrastusta, osa 3

Aloitin kirjottelemaan tätä postausta iltamyöhäisellä, kun uni ei tule silmään ja muutakaan tekemistä ei nyt ole. Eikä illalla oikein muuta voi tehdäkään, kuin istua tietokoneen ääressä, kun television katselukaan ei kiinnosta. Tuntuu, että kaikki elokuvat on jo nähty, kun minullahan on noita ilmaisia elokuvien lähteitä muutamia netissä. On tullut tuijoteltua leffaruutua 1-3 elokuvan päivävauhtia jo vuosien ajan. Se tekee yhdessä vuodessa jo melko monta elokuvaa.

Kesä on hiljaisempaa aikaa uida, vaikka toisin luulisi. Impivaaran uimahalli on kesän kiinni, mutta muutaman kerran olen käynyt Samppalinnan maauimalassa tälle kesää. Kynnys lähteä sinne on aina korkeampi, mitä Impivaaraan, koska pitäisi aina odottaa ja mennä bussilla ja loppumatka kävellä kaupungin läpi maauimalaan. Tykkään kyllä kovasti siitä paikasta muuten, mutta saisi olla lähempänä ja helpommassa paikassa. Kuten tuo JukuPark on tuossa kävelymatkan päässä kotoani. Kyllä tuonne yksi maauimala olisi myös aikoinaan saatu mahdutettua. Sinne on muitakin urheiluhalleja rakennettu ihan lähiaikoina, eikä sieltä rakennusmaa ole vielä kesken loppunut.

Huomaa, että kunto on noussut ikäänkuin huomaamatta. Uin 1500 metriä 3-5 kertaa viikossa. Ei tarvitse edes levähtää tuolla matkalla, kun happi riittää vaikka kuinka pitkälle. Siitä huolimatta, että haukkaan happea aina joka toisella vedolla molemmin puolin kehoa. Ei minun vauhtini hirveän nopea ole. Tykkään uida rauhallisesti. Tällä hetkellä 1000 metriä vapaauintia menee puoleen tuntiin rauhallisesti kiskoen. En ole ottanut isompaa stressiä sen suhteen. Tarkoitukseni on nauttia uimisesta ja bonuksena jos saisi tuota vyötäröä kapeammaksi, mikä onkin jo hyvässä vauhdissa sulaa pois. Mittaan vyötäröäkin säännöllisesti ja muutamia senttejä on kaventunut.

Laitoin ruokavalion taas kerran kuntoon huhtikuussa ja on siihen jo tottunut. Välillä on ollut hetkiä, jolloin karkit, sipsit ja muut herkut oli koko ajan mielessä. Kaikkeen sitä pitääkin jäädä koukkuun. Toivottavasti tästä terveellisemmästä ruoasta ja urheilusta tuleen nyt positiivinen kierre, joka ruokkii itseään kunnon parantuessa ja vyötärön kaventuessa.

Ei mulla muuta tällä kertaa. Kirjoittelen taas, kunhan löydän taas asiaa, mistä kirjoitella.

Hei poitsu, miten sinulla meni kesäloma?

Ei olla soiteltukaan vähään aikaan. En ole halunnut häiritä kesälomaasi. Tämäkin kesä on ollut melko kuuma, niinkuin viime vuonnakin. En ole käynyt Turun ulkopuolella missään, edes Turussakaan keskustaa pidemmällä. Olen käynyt vain kahviloissa kahvittelemassa ja siinä ohessa käveleskellyt ympäri keskustaa ja ihmetellyt kauppatorin valmistumista. Sen pitäisi olla kesän jälkeen valmis ja avajaiset syyskuun puolivälissä. Olen mielessäni pohtinut, että budjetti paisuu ja valmistuminen myöhästyy, niinkuin yleensä kaikki projektit Turussa valmistelusta lähtien. Ja vuoden päästä valmista projektia aletaan kaivamaan auki ja lopputulosta korjaamaan jonkin yleispätevän syyn, "virheen/epäkohdan" takia. Tällaisia epäonnistumisia kutsutaan "Turun taudiksi". Tykkään kyllä asua täällä, en sillä valita. Ehkä minulla ei vain ole muuta isompaa valittamista elämässäni tällä hetkellä. Ihminen ja varsinkin suomalainen tuppaa olemaan sellainen luonne. Jokaisessa kaupungissa ja pitäjässä on aina ne omat epäkohtansa ja Turussa niitä on ehkä kaikista vähiten.

Sinulla on kesäloma kohta lusittu ja koulu alkaa taas elokuussa. Menet jo neljännelle luokalle. Toivottavasti sinulla oli hauska kesäloma. En tiedä mitä mieltä olet koulunkäynnistä nykyään, kun en ole hoksannut sitä kysellä lähiaikoina. Aikaisemmin olet tykännyt ja toivottavasti linja jatkuu. Oma ala-asteen aikani oli yhtä kärsimystä. En nauttinut kouluun menemisistä. Siellä oli yksi koulukiusaaja ja toivottavasti hän ei koskaan kävele kadulla vastaani. Toivottavasti sinulla on myös koulussa kaikki hyvin. Ainakin olet aina niin energinen, iloinen, mukava ja kohtelias poika, että kaikkien palikoiden täytyy olla kohdallaan. Ja vaikea on sinuakaan kuvitella koulukiusaajaksi. Sinä kasvat hurjaa vauhtia ja isän pitää mietiskellä sinulle uudempaa talvivaatetusta, kunhan nyt ensin tietäisin nykyisen kokosi. Vaatteita on aina hankala ostaa toiselle, enkä muutenkaan luonnostaan tykkää vaateshoppailusta.

Täytät ensi syyskuussa 10 vuotta. Paljon onnea jo etukäteen. Olisi aina niin paljon ostettavaa. En osaa ostaa sinulle syntymäpäivälahjaakaan. Meidän olisi pitänyt nähdä paljon enemmän, mitä tähän asti ollaan nähty. Se on kovin vähän se. En tiedä tuleeko asiat muuttumaan tulevaisuudessa. Et osaa kaivata isää, kun emme ole oikeastaan koskaan saaneet kunnolla tutustua toisiimme. Kelkkaa lienee myöhäistä kääntää tässä vaiheessa. Olen jäänyt paljosta paitsi, kuten myös sinäkin, vaikket sitä nyt taida ymmärtää.

Okei poikani, tässä tämänkertainen ajatusteni tuuletus. Kesä jatkuu vielä tovin, nauttikaamme siitä.

Maailma on ihanampi ilman ylimääräisiä kavereita

Tässä iässä ei enää etsi uusia kavereita, edes halua sellaisia. Ehkä se on ajan määräämä tilanne, johon luonnollisesti sopeudutaan. Jos ajatellaan minua henkilökohtaisesti, en tunne suurta kaipuuta omiin sukulaisiini. Haluan jättää ne riippakivet taakseni, kun niistä on vain haittaa ja aina tulee riitelyä. Eläimet ovat tässä suhteessa viisaampia, kuin ihmiset. Ne vieroittavat omat poikasensa jo varhaisessa vaiheessa ja patistavat heitä etsimään omaa onneansa. Isällä on näin vanhana samoja oireita kaverien suhteen. Ihminen on kehittynyt liian tyhmäksi, että unohtaa elämän lainalaisuudet. Siinä on sekä siunaus, että kirous. Suuresta massasta ehkä joku on luonasi tukemassa sinua, mutta suurin osa unohtaa sinut perävalon vilkkuessa. Elämä on aina niin hyvää, kuin ympärillä olevat ystävämme komppaavat sinua sinua. Jos jokin asia menee joskus pieleen, ne parhaimmat ystävämme joihin luotimme jättävät, mutta itse henkinen vahinko jää aina sinun ristiksi kannettavaksi. Kuin Jeesuksen Via Dolorosa. Ystävät jättävät sinut aina hädän hetkellä, koska he eivät halua omaa via dolorosaa. En paljon usko tosi ystäviin enää, vaikka heitä ehkä onkin olemassa, myönnän. Olen uusille tuttavuuksille skeptinen ja kriittinen. Minulla ei ole tarvetta saada lisää jossiteltavaa ja ihmeteltävää. Isä on jo niin vanha, että ylimääräisistä kavereista on aina ylimääräistä riesaa. Kaikki ystävät ovat aina vailla jotain. Pitkän elämäni kokemus on sen jo osoittanut. Nuorempana kavereiden saaminen oli statuksen mittari, mutta nykyään haluan irti menneisyyden "haamuistani". Minulla oli ensin FaceBook profiili, mutta laitoin tilin sittemmin pois. Siellä oli paljon sellaisia "kavereita", joiden kanssa en ole ollut missään tekemisissä pitkään aikaan. Laitoin sitten Facebook tilini pois, mutta tein uuden tilin tämän vuoden alussa. Tulin naamakirjaan uudestaan ikäänkuin puhtaalta pöydältä. En etsi siellä kavereita, hyväksyn vain ne, mitkä merkitsevät minulle edes jotain. Kaveripyyntöjä on tullut paljonkin, mutta olen heivannut heidät kartanolle. Facebookin pitäisi olla läheisten ystävien kohtaamispaikka, ei tuntemattomien tai etäisten. Näin itse ajattelen. Sellaisille tyypeille on olemassa deittipalvelut erikseen. Minulla nyt jo on ne kaikki kaverit tässä elämässä, jotka ovat jääneet roikkumaan ja sietäneet minua nuoruudestani lähtien. En tarvitse heitä enää enempää, enkä vähempää. Minulla on oma paras kaverini, sinä poitsu. Jonain päivänä sinä unohdat isän ja saat uusia kavereita. Niin kuuluu ollakin. Eläminen on kuin evoluutio. Uuden löytämistä ja vanhan jättämistä taakseen. Vain niin elämä kehittyy toivottavasti paremmaksi. Minulla on uudella työpöydällä puhdas omatunto. Yhtä asiaa en halua jättää unohdukseen, sinä poitsuni. Olet aina ystäväni ajasta iäisyyteen.

Sitä, joka vanhoja muistelee...

Miten tulikin yks kaks muinainen etelänloma mieleeni lapsuuden ajalta. En muista vuosilukua tarkalleen. Olin silloin pikkupoika. Koska olen syntynyt 1968, sen täytyi olla silloin jotain 1970-72 nurkilla. Sitä myöhemmät tapahtumat olisivat olleet elävämmin mielessäni. 

Etelänloma tarkoitti silloin Kemijärveltä koskaan poistuneelle  pikkupojalle suurta elämystä. Pääsee pois Suomen suurimmasta kaupungista katsomaan landea. Siis Kemijärveltä pois etelään päin mihin tahansa kompassisuuntaan perinteisellä paperikartalla. Kuusamokin olisi ollut pikkupojalle etelä ja elämys, mutta sehän taitaakin olla enemmän kaakossa ja lähempänä itää noin "Stadista" katsottuna. 

En muista siitä lomasta paljoakaan muuta, kuin unohtumattoman kummelistartin. Meidän ensimmäisen mossen - siis auton käynnistysoperaatio. Heti startissa ratin äänimerkki jumittui päälle. Isä vainaa siinä kirvaili ("voi jeesuksen ristus") ja koitti hakata ja vääntää rattia. Kun sekään ei auttanut, alkoi vimmattu ratin purkaminen. Loppujen lopuksi rattia ei enää ollut, törrötti vain keppi ja en muista millä taikatempulla isä sai äänimerkin hiljennettyä. Meitä lapsia nauratti, vaikka isä ja äiti olivat kauhuissaan.

Mosse (Moscowitch) on siis auto. Vieläpä Neuvostoliittolainen ihme, automobiili jolla pitäisi taittaa matkaa luotettavasti - niin sanoivat. Muotoilu oli sellainen sen ajan pyöreä, eikä ihan niin ergonominen. Painava metalliläjä. Siinä oli vain epäonnistuneesti kopioitu ja kasattu mahdollisimman paljon rautaa neljän pyörän varaan. Jollain kummallisella, mutta yksinkertaisella neuvostoliittolaisella systeemillä idän ihme oli saatu käynnistymään. Huomaa, yksinkertainen ei tässä tapauksessa tarkoita helppoa ja toimivaa, niinkuin maalaisjärki kehottaisi. Neuvostoliittolainen ihme teki tenkkapoot jo alkumetreillä. Kun pitäisi jollain konstilla vielä tankata, eikä oltu päästy vielä kotia kauemmas.

Itse ajomatkaa en muista, koska luultavasti pikkupoika nukkui, sen minkä pystyi siinä kyydissä koko matkan ajan. En edes muista oliko kohde Evijärvi, vai Lappajärvi. Mutta muistan perillä yhden tytön, joka kanssa leikimme. En muista hänen nimeään muuta, kuin että hänen etunimensä ensimmäinen kirjain taisi olla T. Minä olin niin ihastunut häneen silloin jo ensisekunneilla. Kaksoisveljeni yritti ängetä osingoille, mutta me molemmat tyrkättiin hänet takavasemmalle.

Koko loman tarkoitus ei ollutkaan loma, vaan hautajaisiin meno. Isäni äiti, eli sinun isomummisi kuoli silloin. Muistan kirkossa käynnin vielä ja ihmettelin miksi tuo nainen tuossa makaa arkussa. Onko hän pyhimys, jota kaikki palvoo. Paljoaa muuta en siitä "lomasta" muista. En tiedä onko se siunaus, vai kirous, vai ei mitään sen kummempaa. Ehkä ei mitään, mutta jokin oli kuitenkin pikkupojalle jäänyt takaraivoon, kun tänne kirjoittelen. Paluumatkasta en muista mitään. Palattuamme kotiin Kemijärvelle, ei olleet ajat paljoaa nykyaikaistuneet. Ensimmäisestä "jeesuksen ristuksesta" tuli siirtymän toiseen, mutta uudempaan "ristukseen". Arvaa automerkki? Oikein arvanneiden  hyväperseisten naisten kesken tarjoan kuumat kahvit kotonani.

No, huumoria saa aina olla. Tässä tämänkertainen wanhojen ajatusteni muistelo näin sähköisessä muodossa.